Jäin vain taas miettimään tätä. Sen seurauksena, koska katsoin yhtä leffaa mitä en ole vielä loppuun saakka kastonut. Jokin leffassa soiva musiikki miut vei mietteisiini.
Kuinka erillaista onkaan miun ja Suomen sota aikaan eläneiden ihmisten maailma ollut? Mie, kun toivoisin tietäväni mahdollisimman paljon menneestä. Tietyt sukulaiseni taas toivoisivat etteivät sitä enää muistaisi. Ristiriita. Juuri siksi mie olen yrittänyt välttää, että kysyisin isovanhemmiltani tai heidän ikäsisiltään sukulaisiltani mitään mikä liittyy sota aikaan. Mie haluaisin tietää ja muistaa. He eivät.
Juuri sen vuoksi mie olen lähinnä kuunnellut, kun joku heistä on aiheeseen, menneeseen palannut. Tuolloin mie olen ehkä korkeintaan tehnyt asiaan tai aiheeseen liittyen tarkentavia kysymyksiä. Muita kysymyksiä mitä aihe on miussa herättänyt, niin mie olen yrittänyt olla kysymättä, koska yhä tänäkin päivänä isovanhemmillani, jotka ovat vähää vaille 80-vuotta, niin tuo aihe on lähes liian kipeä käsiteltäväksi. He haluaisivat kyllä puhua aiheesta enemmänkin, mutta se vaan on yhä liian tuskallista.
Juuri siksi miusta on harmi, että vain Mummini kykenee puhumaan vähän enemmän menneestä, kuin Vaarini. T'ämä sen vuoksi, koska aihe herättää tunteita laidasta laitaan ja jossain vaiheessa tulee kyynel silmään. Näin sen vuoksi, koska Vaarini, joka ensi vuoden alussa täyttää 80-vuotta, niin hänelle on pienenestä pitäen opetettu muun muassa se, että mies ei itke kenenkään nähden, koska se on heikkouden merkki. Näin tuosta oltiin aikanaan mieltä. Onneksi ei enää niin rankasti olla samaa mieltä nykyään.
Juuri sen vuoksi ehkä Mummini on kyennyt puhumaan menneistä vähän avoimemmin, kun hän on voinut tai ehkä sallinut itsensä itkeä sillä hetkellä paikalla olevien ihmisten nähden. Toisin, kuin Vaarini, joka on ehkä juuri tämän tunteiden näyttämisen pelon vuoksi onnistunut patouttamaan itseensä enemmän, kuin Mummmi.
Aniharvoja poikkeus kertoja lukuunottamatta mie olen kuullut Vaarini puhuvan sota ajoista vain silloin, kun hän on ollut humalassa. Useimmiten ympäri päissään jolloin hän on sallinut itsensä itkeä jos siltä on tuntunut. Näin sen vuoksi, koska miusta tuntuu, että tuolloin Vaarini on itselleen perustellut, että kaikki muut paikalla oliat eivät aiheeseen enää palaa (hänen itkemiseensä), koska he ovat olleet sitä mieltä, että ei tässä mitään, koska hän vain on ympäri päissään eikä tiedä mitä tekee tai sanoo enää tuossa tilassa. Miusta tuo vaan on niin väärin. Minkä vuoksi mies ei saisi itkeä siinä missa nainen? Olematta yhtään nössömpi, kuin ennen?
Ollen aiheessa enää tai en. Niin miusta on vaan niin väärin opettaa pojille sellaista miehen mallia, että mies on heikko jos hän itkee kenenkään nähden. Onhan miehilläkin tunteet siinä missä naisilla. Vaikka välillä miusta tuntuu, että myö naiset ollaan venuksesta ja miehet marssista. Ristiriitoja tulee pakosta, koska aivokapasiteetteimme on erillainen. Eli käsittelemme ja tunnemme asioita hieman erillä tavalla, mutta ei se vähennä sitä, että jos henkisesti sattuu, niin silloin sattuu. Toivottavasti itse kukin tuleva vanhempi ei enää opettaisi lapsilleen niin vanhoillista käsitystä miehen ja naisen hyvästä käytöksestä. Ainakaan itkemisen suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti