Maanatai, sattui ja tapahtui.

Päivä jolloin lopputulos olisi voinut olla jotain muuta jos miulla olisi ollut aamulla 10 minuuttia enemmän aikaa, niin olisin ehtinyt kaikessa rauhassa siihen tiettyyn julkiseen ja sitä ennen vilkaisemaan mitä päälleni puin kiireessä. Unohdin sentään lahjakkaasti itseni ja koirani aamulenkille.

Pienimmän koon vaatteeni, jotka aikaisemmalla kerralla ennen viimeisintä pesukoneessa käymistään vielä istuivat ylläni, mutta töihin päästyäni tajusin, että vaatteeni näyttivät lähinnä teltalta ylläni. Se olisi ollut vielä ihan ok. Asiaan kuulunut lisä juonenkäänne taas ei niinkään. Molempien paitojeni kaula-aukot olivat nätisti sanottuna vähän liiankin.. no oikei poistetaan se vähän sana, vaan ihan liian roikkuvia avonaisuutensa kanssa ja housuja tuli nosteltua useaan eri kertaan etten olisi löytänyt niitä nilkoistani. Vyö olisi pelastanut tilanteen, mutta kaikki vyöni ovat miulle liian suuria ja huivejani en ennättänyt aamulla edes tajuta vaihtoehdoksi. Ompahan ihmisillä töissä taas juteltavaa..

Sarjassamme: Tyhmyydestä sakotetaan.

Ajokorttini on sitten tästä päivästä alkaen hyllytettynä. Saan sen takaisin joskus vuonna 2012. "Hyvä" mie. Sen siitäkin saa, kun oli mukamas niin kiire etten halunnut myöhästyä töistä. Unohdin itseni koiran ulkoilutus reissulle. Sakkojakin tuli maksettavaksi lähemmäs 600 euroa. Pisteet poliisille siitä, että ajokieltoni pistettiin voimaan vasta sen jälkeen, kun noin arvioidusti ehtisin kotiutua töistä, niin ei tarvinnut työntää autoa kodin parkkiruudulleni. Laitan mustalle listalle, joka ikisen aihetta edes vähänkään liippaavan vittuilijan yms.

Noh tuleepahan tehtyä taas lähempää tuttavuutta tuon julkisenliikenteen "ihanuuden" kanssa. Ja syötyä kummasti vähemmän, kuin lähiaikoina. Ei kestä budjetti muuta. Eli jos nyt jotain hyvää tästä yrittää etsiä, niin kalorini tulevat olemaan ihanan minimissa pitkään.

"Vain" yksi sana..

Tämänpäiväisen terapian päätti se, kun terapeuttini sanoi: heippa, niin samanttyyppisellä äänensävyllä, kuin mitä tietty serkkunikin sen ilmaisee. Mikä tuntui niin ahdistavalle. Yksi pien ohikiitävä hetki ja sana sai mielessäni aikaan kunnon tunnemylläkän.

Kutsuttakoon tätä tiettyä serkkuani vaikkapa Maraksi. Mara, jonka kanssa en ole ollut tekemissä ennään moneen vuoteen, kun vuosia sitten riitaannuimme niin pahasti ettei paluuta tuosta ennään ollut, vaikka myöhemmin pyysin anteeksi käyttäytymistäni ja sanojani. Mokasin ja urakalla. Hänkin omalla tavallaan ja sen kautta tuli ilmi hänen sanoistaan mm. se ettei hän ole kyennyt hyväksymään seksuaalista suuntautumistani. Tuo ei ollut ensimmäinen riitamme. Ainoastaan se pahin, jossa sanoja ei säästelty puolin ja toisin. Omalla tavallaan tuo selkeytti paljon, niin menneestä kuin nykytilanteestakin vaikka lopputulos olikin karu. Tuon tilanteen jälkeen myö ollaan muitten sukulaisten seurassa nähty toisiamme joitain yksittäisiä kertoja, mutta paluuta ns vanhaan hyvään aikaan tuskin tulee. Ovi on miun puoleltani raollaan jos hän haluaa vielä joskus olla tekemisissä kanssani. Hänestä en tiedä, koska en ole kysynyt.

"Loppuhuipennuksena" ollen ja päätyen aiheesta villasukkiin. Tein tännään elämäni ensimmäisen ilmoituksen eläinsuojeluun. Toivottavasti sen tietyn koiran olot nyt paranevat.

Maanantain hammaslääkäri käynti.

Se oli vain jotain niin karmivaa. Hammaslääkäri hoiti hampaitani 40minuuttin verran vaikkei se siltä suurimmaksi osaksi tuntunutkaan. Hetkellisesti tuntui, kuin olisin joutunut mukaan hammaslääkäri pitoiseen kauhuleffaan. Sanomista tuli häneltä siitä, että hampaani ovat kamalassa kunnossa. Se oli "vasta" toinen kerta tämän vuoden aikana. Kolmas kerta olisi joulukuussa. Koko tilanteen päätti se, että oksensin hammaslääkäri paikan parkkipaikalle. Kysymysmerkille jäi se, että oliko syy oksentamiseeni enemmän henkistä vaiko fyysistä..

Hyvää huomenta siullekkin..

Aamulenkin kohokohta: Kohtaaminen samassa taloyhtiössä asuvan koiranvihaajan kanssa. Tilanne jolloin et voi kuin hävitä, kun satuit "väärään" paikkaan, "väärään" aikaan koiran kanssa. Koirani käyttäytyi ihan kiltisti, eikä ollut moksiskaan tuosta eläkeikäisestä naisesta. Jatkoa odotellessa. Voihan videopeli! On taas niin mukavaa tuntea olevansa, joku ö-luokan ihminen, kun miulla on koira. Onkohan lapsiperheillä helpomaa? Kaikki, kun eivät heistäkään pidä, vaikka tietäsivät heidät vain kasvojen perusteella.

Muistan joskus kuulleeni ja lukeneeni tästä.

Ennään en muista, että mistä, milloin tai kuka minnuu viisaampi ihminen näin on ajatuksensa sanoiksi pukenut. Syömishäiriön yhtenä monista oireista on ärtyneisyys. Huomasin tämän viimeksi itessäni eilen. Pitkään aikaan en onneksi ole ollut lähes repimässä hermojani tai mitä niistä onkaan ollut jäljellä sen kamalan, surullisen ja v-mäisen viikonlopun jäljiltä, jonka vielä on kruunannut muutamat huonosti nukunut yöt.

Olin eilen töissä niin lähellä ettenkö olisi repinut hermojani muutamalle työkamulle. On hyvinkin mahdollista, että saatoin sanoilla loukata muutamaakin heistä, vaikkei se tarkoitukseni ollutkaan. Eilen tuntui vaan niin siltä, että olen hetkellisesti niin henkisesti loppu enkä nyt jaksaisi kohdata mitään ns ylimääräistä.

Tuli jokunen erimielisyys Wanhan, Irvistyksen ja Melkein Mirandan kanssa. Kiintiöni tuli niin täyteen sitä pätemistä, että kyllä he tietävät paremmin, kun heillä on enemmän ikää ja kokemusta tiettyihin työtilanteisiin liittyen. Toisin sanoen heidän mielestään mie olisin ollut ihan joka tapauksessa väärässä, vaikka noihin tiettyihin tilanteisiin liittyen olin mielestäni oikeassa. Myönnän sen, että useasti he tietävät paremmin, kuin mie, mutta sillä kertaa ei.

Melkein Mirandan kanssa tuli kyllä se pohja kosketus kohdattua. Hän rupesi pätemään mm. siitä, että astioita ei olla huuhdeltu tarpeeksi hyvin, vaikkei hän ollut siinä tilanteessa vielä edes työpaikalla. Juu juu kyllähän sie paremmin nuo tilanteet tiedät, kuin mitä mie, joka olin niissä osallisena. Teki niin mieli sanoa hänelle: Huuhtele itse paremmin, kun ei kelpaa, mitä en onneksi lopulta ääneen sanonut. Ja se syyttely siitä, että x oli onnistunut jemmaamaan muutaman lääkkeen paikkaan ö. Näitä tilanteita vaan joskus käy vaikka miten yrität katsoa, että ne lääkkeet menevät kurkusta alas. Siehän olet täydellinen, etkä ole koskaan tuota omakohtaisesti kokenut.

Kaiken kruunasi se vittumainen päteminen miulle, että olen ehdottomasti väärässä siitä, että kaikkia itseään vanhempia on ns pakko kunnioittaa eli mikä kuuluu hyviin käytöstapoihin. Miun oli ihan pakko kuitata hänelle, että mie kunnioitan ainoastaan niitä ihmisiä, jotka sen ansaitsevat. He joita en kunniota, niin pystyn kyllä kohtelemaan heitä asiallisesti ja ystävällisesti. Siitähän se "riemu" sitten jatkuikin..

Mie olen erittäin yllättynyt jos tuosta ei heilahda miulle puhuttelua Pomon seurassa, koska Melkein Miranda on niin kettumainen ihminen, että kasvokkain kaikki on muka hyvin, vaikka olisikin tullut erimilisyyttä, mutta sen jälkeen hän inisee tilanteesa Pomolle. Argh, aikuiset ihmiset hiekkalaatikolla, jotka eivät pysty puhumaan naamakkain asioista niiden oikeilla nimillä. Itsehän olen kaikkea muuta, kuin täydellinen, mutta sentään noin alas en ole vajonnut tuohon asian hoitamistapaan liittyen.

Onneksi tänään ja huomenna miulla on vapaapäivä.

17.10.2011

Ystäväni yritti tappaa itsensä viime lauantaina, tarkoituksella. Tämä ei ollut hänen ensimmäinen kertansa. Hän on taas suljetulla osastolla. Kolmas kerta tämän vuoden aikana. Viimeksi hän oli elokuussa kahteen eri kertaan samaisella osastolla. M1 lähete on hänelle jo entuudestaan tuttu eli tutummin pakkohoito lähete jolloin ei kysellä, että haluatko lähteä, vaan silloin mennään joka tapauksessa. Toivottavasti tällä kolmannella kerralla ammattiauttajat näkisivät hänen pahanolonsa ja auttaisivat häntä. Se, että hän on ollut viikosta kahteen suljetulla ja sen jälkeen on kotiutus parin-muutaman päivän lääkkeiden ja reseptin kera, ei paljon mieltä lämmitä, koska tilanne on taas tämä. Tilanne jota toivoin ettei ystäväni enää joutuisi tätä kokemaan. Se miten voin häntä ystävänä auttaa ja tukea ei vastaa sitä suurempaa apua mitä hän todella tarvitsee. Ammatti-ihmiset: Voisitteko nyt oikeasti kuunnella ja auttaa häntä?

Ahaa elämys.

Ruokakaupassa käynti on ollut ennenkin miulle, joko haasteellista tai toisinaan jopa tuskallistakin.. Heikkoina hetkinä sitä voisi ostaa ties mitä, mitä jo kassan kohdalla katuu. Tuskallisina/haastellisina on niin hankalaa ostaa edes puuroa. Jotain, kun sitä on ns pakko yrittää joskus syödä, vaikka henkisesti tuntuisi niin hyvältä olla ilman ruokaa. Harmi, että kroppa on asiasta monesti eriä mieltä.

Tajusin tässä hiljattain, että olen onnistunut "pääsemään" uudelle tasolle ruokakaupassa käyntieni ajaksi. Ei hyvä, ei ollenkaan. Nykyään en pysty ostamaan sieltä edes kurkkua, ettenkö potisi siitä jo morkkista. Jotenkin, kun onnistun kääntämään sen mielessäni siten, että en ole edes tuota ansainnut/saa ostaa, koska se on jotenkin koiraltani jotain pois. Vaikkei näin olekkaan, koska koirani syö paremmin ja kalliimmin, kuin mie. Eli lopulta päädyn ostamaan koirallenikin jotain syömistä/puruluita samalla reissulla, niin voin/saan sen kurkun ostaa itselleni.

Myönnän ja tunnustan, että olen ajoittain ihan ylihuolehtivainen koirani hyvinvoinnista ja olen ajansaatossa potenut niin moneen eri kertaan kamalaa morkkista, vaikka aina siihen ei olisi ollut edes syytä. Toisinaan kyllä, kun esim. ei olla töitten ohella pystytty käymään koirapuistossa koirapuisto aikaan eli silloin, kun siellä on useimmiten muitakin koiria.

Epämukava tunne.

Eilen illalla se taas iski, rytmihäiriöt. Rauhoittuivat jossain vaiheessa yöllä ja nukahdin. Heräsin aamulla siihen, kun rinnan alta puristi. Lisää rytmihäiriöitä. Heikko happi on ehkä kuvaavin fiilis tälle päivälle.

Hyötyliikuntaa ja silmäniloa.

Kamuni TP kutsui miut koirani kera ja TPV:n koiransa kanssa teelle. Loppujen lopuksi tilanne meni siihen, että autoin TPV:tä trimmaamaan TP:n toisen koiran ja loppuosan TPV:n koirasta. Jonka kautta pääsimme hyötyliikuntaan ja silmäniloon. TPV on ilo silmälle, eikä minnuu yhtään haitannut, että hänen toppinsa kaula-aukosta näkyi ehkä enemmänkin, kuin mitä hänen oli tarkoitus näyttää. Koirien trimmauksesta tuli saatua vallan toimiva sisäreisi treeni, kun pidin jaloillani kiinni noin 18-kiloisia koiria, jotta he pysyisivät paikallaan trimmauksen ajan. Trimmausasennoissakaan miulla ei ollut valittamista. Parhaimmillaan TPV istui hajareisin varpaitteni päällä. Miellyttävä päätös tälle kahdeksanpäivän työvuoroputkelle. Mie sydän kolmenpäivän vapaapäivät.

Sattui ja tapahtui.

Töissä päädyttiin puhumaan siitä mitä perinteitä työpaikallamme on sen jälkeen, kun olet mennyt naimisiin. Saatko kakku kahvit yms vaiko jotain ns hienompaa sen muistamisen yhteydessä. Pomoni siinä sitten kysyi, että muistatteko mitä söitte hääpäivänänne.. Kukaan paikalla olleista ei sitä silloin muistanut. Irvistys sitten kysyi miulta: "Milloinkas sie olet menossa naimisiin? Saataisiin työpaikalle kakku kahvit." Silloin miulta lipsahti: "Lasketaanko suhteenrekisteröinti samaan kategoriaan?" Syvä hiljaisuus laskeutui hetkeksi. Wanha ja Juniori eivät sanoneet mittään. Irvistys katsoi minnuu monttu auki. Pomoni änkytti lahjakkaasti jotain tyyliin: Ei miulla ole mittään ns erillaisuutta vastaan eli kukin on yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, kuin tahtoo.. Ja yritti tuoda esille, että suhteennrekisteröinti on ihan yhtä hyvä asia, kuin avioliitto, vaikkei se siltä kuulostanutkaan. Noh kahtellaan, että onko miulla ennään ensi vuonna työpaikkaa tuolla.

Töistä kotiin päästyäni fiilistäni voin lähinnä kuvailla sanoin: Se tunne, kun tulet kotiin ja tajuat, että koira on onnistunut avaamaan eteisen vaatekaapin oven ja lattialla koiran lähellä lojuvat suosikki korkokenkäsi. Piinaavan pitkääkin pitemmän hetken jälkeen huomaat, että kengissä ei onneksi olekkaan koiran hampaanjälkiä..

Sangen eksoottista..

Rasti ruutuun tilanne. Töissä ollessani olin joutunut tännään syömään vähän. Syötyäni miulle tuli niin pakottava tarve päästä oksentamaan. Ei siinä noin muuten mittään, mutta oksentaessani muistin, että olin juuri pien ohikiitävä hetki sitten laittanut käsiini käsidesinfiointi ainetta. Se kokemus oli kyllä sangen eksoottinen, jos ei muuta. En suosittele. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Yritin nähdä kauniita asioita, nyt se ei vaan taaskaan onnistu.

Reilukerhosta päivää. Tällä kertaa äitini taholta. Hän oli luvannut, että koirani voisi tulla hoitoon tulevan viikon lauantaina, koska rakkaalla ystävälläni TI:llä ja hänen rakkaallaan JS:llä on silloin kihlajaiset. Tuonne meno oli ja on miulle sen vuoksi todella tärkeää, koska he ovat menossa tuolloin kihloihin ja sinä samana klo aikana, kun ystäväni syntynyt. Tuona päivänä ystävälläni tulee täyteen 30-vuotta.

Tännään äitini ilmoitti, että hänen serkkunsa täyttää noilla main pyöreitä vuosia ja on lähdössä hänen ja joidenkin muiden kanssa silloin lyhyelle matkalla ja sanoi, että lähtee sinne jokatapauksessa, vaikka se menisi sen saman päivän päälle, kun hän lupasi olla koira vahtina. Äitini tietää sen myös etten saa ketään muuta tulloin koirani seuraksi.

Nyt hajottaa taas niin paljon henkisesti, koska äitini tietää, että tuon tulevan päivän meno on miulle todella tärkeä, enkä pysty tuolloin ottanaan koiraani sinne mukaan, koska juhliin on tulossa myös koira allergisia ihmisiä. Taisin olla taas liian tyhmä, kun uskoin ja toivoin, että äitini ja miun välini olisivat menossa taas parempaan päin. Erehdyin rankasti. Äitini viimeiset sanat tuohon liittyen ja se kylmä äänensävy soivat yhä korvissani: "Olitko menossa sinä päivänä kaverisi suhteenrekisteröintiin?"

Mie en vaan jaksaisi taas käydä tätä henkistä vuoristorataa läpi. Ei siinä mittään, äitini ja miun kulissit voiva silti hyvin. Ei tätä uskoisi päällepäin jos hänet ja miut näkee samaan aikaan kasvokkain.

Arvatkaa ihmeessä, että tekeekö mieleni syödä tai kaivaa veitsi taas esiin.. Ensimmäiseen ei, toiseen kyllä.