Hetket.

Jäin tämänpäiväisen terapiani jälkeen miettimään ja prosessoimaan mitä tuon hetken aikana tapahtui ja miten miun olisi itseni kannalta hyvä suhtautua siihen. Vaikka päänsisäinen kaaos yhä minnuu henkisesti potkii ja yrittää tuhkaduttaa niin ihanaa kaikessa oli se, että terapian jälkeen minnuu ei ahdistanut niin paljoa, kuin ennen sitä. Miten, on kysymysmerkillä vielä.

"Rakas" entiseni j käveli minnuu vastaan tännään, kun olin menossa kotiin päin. Mie hymyilin hänelle ja kävelin hänen ohitseen hyvä ryhtisenä. Hän ei pystynyt edes katsomaan minnuu silmiin, vaikka olikin ahdistellut minnuu muutaman kerran fb:n mailin kautta. Tuon hetken jälkeen miulla oli vain jotenkin helpottunut olo. Minnuu ei ennään ketuttanut nähdä hänen kasvojaan, eivätkä vanhat muistot sattuneet myöskään. 

Henkisesti väsyttää..

Taas kertaalleen. Inhottava masennus. Mie tiedostan tämän vielä tässä vaiheessa olotilaani, että miulla on monta syytä olla iloinen ja onnellinen. Jotenkin ne hyvät ja ihanat asiatkaan eivät tunnu juuri miltään. Jos olotilani olisi jotain muuta (parempaa), niin mie olisin yksin ollessani hyppinyt riemusta, koska sain nimeni työntekijöiden työvuorolistan toivelistaan. Mikä sisältää toiveita vapaapäivien-työaikojen toiveista. En hyppinyt..

Rip Elizabeth Taylor

27.2.1932-23.3.2011

:(

Suosikki leffojani tältä ledengalta:
-Anne of the Thousand Days 1969
-Cleopatra 1963
-Suddenly, Last Summer  1959

Voihan vitutuksen multihuipentuma!

Onnistuin hukkaamaan tännään lompakkoni. Hei hei vaan ajokortilleni, kirjastokortilleni, pankkikortilleni, kelakortilleni, bussikortilleni yms. Uskonko näkeväni lompakkkoani tai sen kortti sisältöä ennään? En. Se vaan olisi niin liian hyvää ollakseen totta. Ketut mie niistä rahoista mitä lompakossani oli, mutta tuo tuleva kortti ruljanssi:

Alkaen ajokoristani, jonka uusinta maksaa 60e ja noin kuukauden päästä sen voi lunastaa. 10e:lla saisi väliaikaisen paperiläpyskän jolla saisi ajaa autoa. Eli koko moskan hinta olisi "vain" 70e., jos mielin kuukauden sisään ajaa autoa. Hyppikää pituutta jos joku tulee pätemään tyyliin: "Ei sillä kortilla olla ennenkään ajettu.." Uusia passikuvia miun ei sentään tarvitse kiikuttaa hakupaikalle näillä kriteerein mitä siinä on. Vituttaa silti, koska viime vuoden lopulla uusin ajokorttini nimenvaihdokseni yhteydessä.  Bussikortillanikin oli "vain" lähes kuukausi seutuaikaa voimassa.

Meni lompakon mukana myös tunnearvollisesti muutama vanha muisto systeemi, jotka lompakkoon mahtuivat. Jos vitutukseen voisi kuolla hetki. Harmi ettei voi.

Työsuhde-etuja. Tykkään.

Kokouksissakin jumittaminen voi olla varsin miellyttää, vaikkei suurinosa niistä perustakkaan. Päivän sana: silmänruoka. Voi kyllä. Pienimuotoista silmäpeliä tuli lähinnä harrastettua tuon tilanteen aikana. Voin rehellisesti myöntään, että suurinosa aihepiiristä meni miulta ihan ohi. Saatoin vain vilkuilla tuon ihanuuden silmiä, hymyä ja toivoa, että hänen paitansa pari nappia aukeaisivat itsestään. Näinhän ei toki käynyt, mutta saahan sitä aina hiljaa mielessään toivoa. ;) Hän muisti jopa miun nimeni. Ne pienet ihanat hetket. <3 Maanantai ketutuksesta ei ole ollut miulla tietoakaan tännään.

Sunnuntain parhautta.

Koirapuistoilua hyvässä seurassa koiran kanssa. Pöhkö meuhkasi ihan fiilikissä haski nartun kanssa. Koira oli kyllä sangen kanttuvei sen jälkeen. Nukkui pitkään ja hartaasti. Syödäkkin unohdin tännään. Hupsista. ;)

Huono mie.

Mien olen vain kuunnellut tännään: Laura Närhi - Mä annan sut pois biisiä. Se ei todellakaan tee hyää tälle henkiselle olotilalleni. Tyhmä mie. Muuhun en vain pysty. Miulla on vain yhä niin ikävä sinnuu. Jos vain olisit täällä Milffi, niin mie ensiksi halaisin sinnuu. Tyhmä mie.. :/

"Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa.."

Koirani vie miut vielä joskus konkurssiin/sen partaalle. Argh!

Olimme eilen koirapuistossa. Koirani on ihan yli ahne, jopa rotunsta edustajaksi. Paikalla oli myös tietty hellyyttävä koira omistajansa kera. X harjasi koiraansa. Palkinnoksi hän oli ottanut esiin minigrip (vai miten lie ikinä kirjoitetaankaan)-pussin, jonka sisällä oli pilkottuja nakkeja. Ahneena paskana koirani varasti tuon paksun muovipussin sisältöineen tuolta naiselta. Yritin saada sen pois koiralta. En onnistunut siinä, vaan tuo ahne ääliö söi pussin ja sen sisällön.

Loppuosa eilisestä meni ihan hyvin. Koirani ei ollut tukehtumassa syömäänsä muovipussiin. Aamulenkin aikana vain minnuu rupesi pelottamaan koirani tila. Soitin ensin töihin ja sanoin, etten kykene enkä pysty tulemaan aamuun, koska joudun soittamaan koiralleni ajan eläinlääkäriin. Soitin eläinlääkäriin ja siellä ensin sanottiin, että yritä kotikonstein x oksennuttaa koira. Ei onnistunut. Niimpä soitin eläinlääkäriin ja varasin ajan koiran oksennuttamiseen.

Kyllähän koirani eläinlääkärissä oksensi. Ei siinä mitään ja hyvä, vain ettei hänelle mitään käynyt. Ketuttaa vain, että olen taas lähempänä hetkellistä konkurssia. Eläinlääkäri reissut, kun ovat kaikkea muuta, kuin halpoja. Oli sitten lemmikki vakuutus tai ei.

Miekin tuota yli ahnetta otusta. Mur. Kaikesta huolimatta en pystyisi luopumaan hänestä.. Paitsi silloin joskus hamassa tulevaisuudessa hänestä on koirani vuoksi pakko luopua, kun aika on hänestä jättämässä.

En olekkaan mennyt rikki?

Erikoisten asioiden aika ei näytäkkään olevan ohitse. Mie olen jo pitemmän ajan ihmetellyt sitä, minkä vuoksi miulla ei ole ollut ennään pitkään aikaan näläntunnetta. Fyysiset tärinät, heikotukset, pyörtymiset, vatsan murinat yms ovat asia erikseen. Kyllä koen noita aika ja ajoittain. Tännään oli jotenkin hassua herätä ja tajuta, että miulla on nälkä. Näläntunteesta huolimatta en ole aikonut syödä aamupalaa. Päivän kalorit on suunniteltu jo etukäteen. Jos abc:n maksimiin edes pääsen?

Rakas päiväkirja...

 Eilinen oli ihan kamala päivä. Alkaen siitä, että ystäväni M teki miulle jo toiset oharit viikon sisällä. Tällä kertaa revin asiallisesti hermoni. Minnuu vain rupesi niin vituttamaan hänen käytöksensä. Koitin ensin soittaa hänelle. Hän ei vastannut, niimpä laitoin teksiviestiä jossa sanoin, että kiitos toisista ohareista viikon sisällä. Minnuu vituttaa rankasti. Infoa itsestäsi, kun et ole ohareita tekemässä. Hän ei vastannut mitään. En ole edes yllättynyt tuosta. Kuitenkin vituttaa ja harmittaa..

Eilinen terapiakin lähinnä ahdisti. Yritän ottaa tolkkua syystä. Ehkä se äiti aihe on vaan se mikä ahdistaa useasti. Äitilläni ja miulla, kun on sekavat välit. Aina olleet. Onhan miulle tärkeä ja rakas, mutta jotain klikkaa hänen ja miun väleissä tasaisin väliajoin.'

Luuserina menin mokaamaan paastopäivänäkin. Vittu. Söin. Perkele.

Tännään tuli taas hyvä muistutus siitä, että ruoka ja syöminen on paha paha asia. Tulin juuri töitten jälkeen koiran kanssa ulkoa. Laitoin vahingossa iltapalani koiran ruokakuppiin. Eipä sitä ruokaa koirakaan tule syömään, koska laitoin sen roskakoriin. Näin sen vuoksi, koska ruuassa on vähän sinappia ja sipulia. Kumpaakaan noista, kun ei saisi antaa koiran syödä. Juompa siis vain kupin teetä ja painun nukkumaan.

Eikä tämäkään päivä ollut juuri tuota mukavampi. Henkisesti rankkaa töissä ja epämääräinen nukkumiseni, jos sitä siksi voi ennää edes sanoa.

Mie sydän huominen vapaapäivä.

Kaksi viimeistä päivää ovat olleet henkisesti rankkoja töissä. Kuinka viikon paussin(sairasloma), aikana voivatkin tilanteet muuttua. Kahden asukkaan tila huonontunut. Toisen paljonkin. On vain hetkellisesti pelottavaa avata se tietty ovi ja toivoa, että hän hengittää vielä vuoteessaan ja toivoa, että hänen lääkkeensä auttavat häntä tarpeeksi. Se ettei hänneen satu. Lähes höyhenen kevyt hän on jo nyt ja laihtuu koko ajan lissää. Ehkä olen kamala, mutta mie vaan niin toivon, etten se ole mie, joka sen oven avaa silloin, kun hänestä on aika jättänyt. Hänen tietyn kohdalla en välttämättä kestäisi tuota. Tiedän, että miun on hyvä pitää työ mie ja välttää siviili minnuu töissä. Kaikesta huolimatta myönnän ja tunnustan, että tulen itkemään, kun häntä tiettyä ei ennää ole.

Myös toisen asukkaan tila on muuttunut. Hän on nykyään vain niin hukassa mielensä kanssa ja sen miten hän käyttäytyy. Tuo kaikki liittyy hänen tilaansa. Se on toisaalta jollain tapaa lohdullista, että tuleva on jollain tapaa jo tiedossa. Eli tarkoitan sitä, että tulevaan ehtii vähän varautua, eivätkä tilanteet tule ihan puun takaa ja yllättäen.

Huomaten tännään, että työkamuni Konkari on mennyt rikki. Näin sen vuoksi, koska aijemmin hänen kanssaan on ollut ahdistavaa työskennellä. Aijemmin hän oli aina sitä mieltä, että jos tuli ristiriita tilanne, niin mie olin ehdottomasti se osapuoli, joka on väärässä. Ja asiaan liittyvä kuittailu. Parina viime päivänä kumpaakaan ei ole ollut. Hän on jopa kysynyt miulta töihin liittyvissä asioista ja niistä ollaan puhuttu. Hän jopa kysyi yhden asukkaan tilaan liittyvässä asiassa. Hetki jolloin olin ihan varma siitä, että Konkari on rikki oli tännään, kun päästiin töistä. Hän kysyi, että onko miulla huomenna vapaapäivä. Vastasin kyllä. Hän hymyili ystävällisesti ja sanoi, että sehän on ihanaa. Ilman, että hänen äänessään tai olemuksestaan olisi voinut havaita vittuilua. Lähtiessäni töistä hän toivotti hyvää vapaapäivää ja kiitti eilisestä. Eli, että eilinen työvuoroni oli mennyt hyvin.

Plussaa kaikessa on vain se, ettei miulla ole ennää edes suu nälkää ja tällä erää hymyilyttää se ahdistuskohtaus, jonka sain eilen. 120 kaloria puuroa oli miulle liikaa. En pystynyt syömään sitä kaikkea. Kuten en tännäänkään.

Ollakko vai eikö olla? Ristiriita.

Huoh. Minkä vuoksi iloni ei voisi edes joskus kestää pitempään, kuin hetken verran? Ehdin juuri iloita siitä, että mie mahdun taas vaatekaappini pienimppiin vaatteisiini ja niihin kolmeen eri housuihini, joihin en joulun jäljiltä mahtunut. Itsekurini on tehnyt paluun. Polviini ei satu öisinkään. Painan vähemmän, kuin moneen vuoteen.

Jotenkin on vain niin vaikeaa olla iloinen tuosta kaikesta, koska äidilläni on paha olla eikä miulta löydy niitä lohduttavia sanoja, jotka voisivat ehkä häntä auttaa. Hänen entinen työkammunsa tappoi itsensä ja hautajaiset ovat lauantaina. Äitini on taas henkisesti lisää rikki. Ihan, kuin hänellä ei olisi jo ennestäänkin tarpeeksi murheita ja suruja. Tännään erityisesti äitistäni näki hänen tuskansa. Koira oli ollut muutaman päivän äitini luona hoidossa. Äitini kutsui tännään koiraani terapiakoiraksi. Se äänensävy ja hänen olemuksensa oli niin surun värittämää.. :/

Jackie Paris - The girl that got away

Neljän päivän paasto<3 Ei miulla ollut tarkoitus paastota tuota aikaa, mutta näin vain kävi. Painokin on tippunut ihanasti. Tällä hetkellä painan taas vähemmän, kuin pitkään aikaan.  Tykkään.

Asiaan voinee rankasti liittyä se, että olen ollut viime torstaista saakka flunssassa ja sama meno jatkuu yhä. Olisi se viideskin päivä paastoa mennyt tässä samalla, mutta paastoni katkaisi äitini vierailu ja se, että hän tuputti miulle lautasellisen pinaattikeittoa. Onneksi se oli sentään sitä tiettyä pakasteversiota, niin siinä ei ollut niin törkyisen paljon kaloreita, kuin esim. jossain jääkääppi versioissa, jotka vain lämmitetään.  Kamalan laskiaispullan ja muut syömiset sentään onnistuin välttämään mitän hän miulle ensi alkuun tyrkytti.

Flunssani kettuimaisin puoli on vain siinä, että niin monena yönä ja noin muutenkin mitä olen nukkunut pitkin päivää, niin miulla on ollut liskojen yö tyyppiset olotilat. Ei kivaa. Ei sitten yhtään. Varsinkaan, koska liskojen yötä en ole edes ansainnut. Ymmärtäisin sen, jos sen olisin ansainnut.

Jackie Paris on pitänyt miulle koirani kanssa seuraa. Onneksi muru pääsi tännään äitin luo yöksi ja koirapuistoilemaan.

Är Mur Pur!

Työpaikallani on tehty jo pitkään remonttia. Nyt miun työalueellani on maalattu viimeiset kaksi päivää. Miekin teitä remppa ihmiset. Miulla ei tiettävästi ole astamaa yms, mutta päätäni alkoi särkemään sinä samana päivänä, kun maalaus aloitettiin, hengittäminen oli koko työajan tuskallisen vaikeaa, kurkkua kuristi, kihelmöi, kuin allergialla, kuin raasvinraudalla olisi pienesti kurkkuni ja sen tienoota höylännyt koko ajan,  silmiäni kirveli ja kuivasi. Sanoin tuosta työvuoron aikanan kahdelle eri työtoverille. Molemmat olivat sitämieltä eilen ja tännään: "Ei siulla mittään ole." Samaa sanoi yksi muukin työkamuni eilen ja tännään. Miekin teitä.

Sama fyysinen oloni jatkui illan nukkumiseen saakka. Hedari oli vähän hellinnyt, mutta muu moska jatkui. Nukuin enemmän, kuin huonosti viime yön. Menin tännään töihin ja sama fyysien moska jatkui. Hip hei ja hurraa miulle. Onneksi torstai on vapaa päivä. Se viikon ainut.

Ruokaakaan ei arvattavasta syystä ole tehnyt mieli. Oksensin eilisen ja tämän päivän.. Töissä jopa osan. Kukaan ei sanonut mitään/tajunnut sitä. Abc:n kalorimääriin en edes päässyt noilta päiviltä.