Otsikko jonka muokkasin kirjoittamiseni jälkeen.

Äh, miulla olisi kerrankin vapaapäivä arkena, mutta mitään fiksua ja oleellista en ole keynnyt tekemään. Paitsi ulkoilemaan koirani kanssa. Olisi ollut useampikin puhelin soitto virka-aikaan ja paikanpäällä käymisiä. Ulkomaailma ja tekemisissä oleminen muiden, tuntemattomien ihmisten kanssa pelottaa. Puhelimella soitaminenkin pelottaa ja ahdistaa. Ihan typerää,mutta en ole onnistunut psyykkaamaan itseäni tuohon. Huomenna on vaan niin oleellista saada nuo tehdyksi.

Ehkä näin mutkan kautta tuon ahditukseni laukaisi tällä kertaa se, kun JL sanoi:"Jos vielä vähänkin lihon tästä niin hankin paidan missä lukee: I beat anorexia". Jos hän tilanteeni, oikean sen tajuaa, niin mie tulen olemaan niin lirissä ja hänet tuntien hän tulee tekemään kaikkensa, että hylkäisin tämän yli 14-vuoden osan itsestäni. Silloin on piru irti ja sekin on kesyintä mitä aiheeseen liittyen pystyn sanomaan, jos näin tapahtuu.

Jos nyt jotain hyvää tälle päivälle ahdistukseni on tuonut, niin tyhjensin vaatekaappiani. Tuli mukavasti lisää tilaa vaatekaappiini. Ja kunhan kykenen, niin vien ne kierrätykseen menevät vaatteet lähimpään kierrätys boksiin.

Ps. tämän kirjoittami tekstin jälkeen tunnen taas kertaalleen itseni ihan kamalaksi ihmiseksi. Ystäväni TI soitti miulle ja itki puhelimessa pahaa oloaan. Kertoi millä tavoin harkitsee tappavansa itsensä jos hänen olonsa ei helpotu. Hän puhui. Mie kuuntelin. Hetkiä jolloin miusta tuntuu, että niitä helpottavia sanoja ei vaan löytynyt ja kaikki sanani kuulostivat vaan niin typeriltä. Minnuu pelottaa, että saan huomenna soiton, jossa soittaja sanoo, että hän on tappanut itsensä. Tällä erää en voi kuin toivoa parasta, että kuulen hänestä vielä huomennakin. Puhelu päättyi sanoihin. Mie:"Soitellaan huomenna. Voit soitaa miulle vielä tännään jos siusta siltä tuntuu. Olet rakas." TI:"Niin siekin.."

Mie sydän kela.

Luitte oikein. Vattu, että ketuttaa. 2 kuukautta ja risat on siitä, kun vein terapian jatkohakemukseni kelaan. Olen käynyt paikanpäällä tiedustelemassa asiasta, että kauankohan päätöksen saamisesssa vielä menneen. Nainen pöydän toisella puolen sanoi, että kaikki tarvittavat paperit, liitteet ja tekstit ovat perillä. Mitää ei puutu. Vastauksen saapumisen ajankohdasta hän ei pystynyt sanomaan mittään. Jouduin siis perumaan kolmannen terapia aikani putkeen. Seuraavaa aikaa miulla ei edes ole. Asiaan palataan terapeutin kanssa sitten joskus jos/kun kelan päätös saapuu.

Voi kyllä, minnuu ahdistaa päivä päivältä enemmän ja henkisesti hajottaa jo todella paljon. Arkeen liittyvien asioiden tekeminen on miulle toisinaan lähes mahdotonta tai joudun pakottamaan itseni niiden oleellisten tekemiseen. Henkisen spyykkauksen kanssa. Esim: Jos et mene nyt töihin, niin saat potkut, etkä voi maksaa laskuja eräpäivään menessä. Siitä tulee vaan niin iso sotku selvitettäväksi.

He tarjoavat ruokaa..

Miulla ei minkäänsorttista näläntunnetta. Edes paheeni ylitsemuiden, suklaa, ei iske millään tai aiheuta kiusausta. Edes ajatuksentasolla: Entä jos sittenkin söisin yhden pienen palasen? Ei kiitos, vastaan.

Että voikin taas korveta..Ei näin.

Rip miun henkireikäni aka jo vuosia elämässäni ollut kirjastokorttini, jonka pitkän numerosarjankin muistan ulkoa. En todellakaan usko niihin lapsille kerrottuihin satuihin, joissa joku ihana ihminen on sen maasta löytänyt ja palauttanut kirjastoon.. Kiitos monista ihanista luku elämyksistä!

JL.

JL:n seurassa vietetty aika on alkanut saamaan sangen ristiriitaisia piirteitä. Viihdyn hänen seurassaan ja kykenen olemaan hänen seurassaan ilman, että miun tarvitsisi yrittää esittää, että kaikki on hyvin niinä päivinä ja hetkinä, kun niin ei ole. Sisäistin sen vasta tännään, kun nukahdin hetkeksi hänen sohvalleen, kun jatkoimme Stargate Atlantis maratoonin parissa. Hänen kotinsa ilmapiirissä on vain jotain mikä saa miut rauhoittumaan. Hetkiä jolloin ahdistukseni helpottaa/vähenee vierailun ajaksi..vaikkakin hänen seinänaapurinsa on nätisti sanottuna kerrostalo kyttääjä.

Ristiriidan tähän on tuonut se, että nyt useampanakin kertana putkeen, kun olen hänet nähnyt, niin ensimmäisten sanojen joukossa hän sanoo: "Syötäisiinkö/mentäisiinkö syömään?" Tai hän tarjoaa miulle syötävää ja/tai herkkuja. Ahdistaa. Hänen tämänpäiväiset sanansa jäivät erityisesti mieleeni: "Mie aijon lihottaa sinnuu.." Ymmärrän, että hän tarkoittaa tuolla hyvvää, mutta se ahdistaa ja välillä paljon. Lisä tekosyiden keksiminen alkaa kohta olemaan jo vähän haasteellista. Hänelle läpimevät syyt siihen, että pystyisin välttämään herkut ja syömisen..

Talvi on täällä.

Koin vallan erikoisen tilanteen, hetken eilen. Olin tulossa töistä kotiin. Olin kaivanut auton kahteen eri kertaan ennen tuota lumesta. Mennen ja tullen töistä. Lunta oli satanut töissä oloni aikana sen verran, että kahlasin kodin parkkiapaikalla polviani myöten lumessa. Eipä sinne ruutuun saakka ollut mittään asiaa autolla. Olin juuri aloittanut lumen kolaamisen, kun miulle tuntematon melkein naapuri ajoi autollaan autoni perään. Hän kysyi, että saisiko hän sen lumikolan. Sen jälkeen hän kolasi lumet pois parkkiruudultani ja jatkoi omansa kimpussa sen jälkeen. En osannut, kuin kiittää häntä. Erikoisten tilanteiden aika ei olekkaan päättynyt.

Yksi sana.

PP laittoi tännään aamulla viestiä ja kysyi, että voitaisiinko myö nähdä hänen ruokatuntinsa aikana. Hän haluaisi puhua, koska häntä ahdistaa. Noita sanoja en ole kuullut häneltä pitkään aikaan, vaikka hänestä on nähnyt päällepäin niin liian moneen eri kertaan, että häneen sattuu henkisesti. Arvostan tuota viestiä, että hän halusi puhua kanssani hänelle vaikeista asioista.

Puhuimme nykyhetkestä, mahdollisesta tulevasta, menneestä lähimaastossa ja vieläkin vanhemmasta aiheesta. Aiheesta, joka oli tuhota PP:n ja miun ystävyyden vuosia sitten. Hänen entisestään Narsista. Narsistin nimen mainitseminen sai miut melkein oksentamaan henkisestä inhosta tuota nilviäistä kohtaan. Mie tiedän, myönnän ja tunnustan, että kuulostan nyt vähintäänkin todella lapselliselta, mutta jos koskaan saan tilaisuuden niin mie kostan oikein karusti Narsistille ja tasaan tilit. Minkäkö vuoksi? Hän onnistui melkein tuhoamaan PP:n, miun ja monen muun tuntemani ihmisen elämän. Narsistin käytöksen vuoksi itsetuntoni ei ole tänäkään päivänä mikään hyvä. Sen kasaamiseen voi mennä vielä aikaa. Ennen Narsistin tapaamistani itsetuntoni ei ollut mikään hyvä, vaan podin alemmuuden tunnetta liian usein, tunsin itseni niin huonoksi ihmiseksi. Lähes arvottomaksi, toisinaan jopa arvottomaksi. Näin pinta raapaisulla mitä pahaa hän sai aikaan..

Tuon keskustelun jälkeen minnuu on vaan niin ahdistanut, koska se osittain avasi vanhoja henkisiä haavojani. Toisaalta tuo keskustelu teki myös hyvää, koska jos en olisi koskaan tutustunut Narsistiin niin tuskin olisin koskaan tavannut PP:tä tai muutamaa muuta miulle tärkeää ihmistä. Ristiriitaista? Kyllä.

Miekin kelaa.

Päivän biisi: Hellsongs - Paranoid
Se Black Sabbath:n alkuperäinen versio on miusta yksi maailman aliarvoistetuimmista kappaleista. Oletteko koskaan kuunnelleet niitä sanoja?

Huoh. Jouduin perumaan tämänkin viikon terapia aikani. Tähän mennessä terapeuttini vaikuttaa vielä ihan ymmärtäväiseltä..ehkä en ole täysin varma. Tekstiviestin välityksellä, kun asian hoidin. En kyennyt soittamaan hänelle ja perumaan jo toista aikaa putkeen. Lähemmäs 2kk sitten miulla on ollut viimeksi aika. Näin jälkeenpäin ajateltuna huomaan, että miulla on alkanut hajota taas jotain henkisesti päässä, viikonloppuna iski vähän isompikin ahdistus ja epämääräinen hetkellinen pelko tila. Minkä vuoksi? Ei harmaintakaan aavistusta. Tällä hetkellä haluan vain yrittää päättää ahistukseni ja pahanolon tunteeni..Yritän vain niin olla satuttamatta itseäni fyysisesti. Väännän itseni kanssa henkisesti kättä aiheesta. Mie en todellakaan tiedä, että milloin en enää jaksa tapella itseni kanssa ja olla tekemättä jotain mikä ei välttämättä jää silloin mitenkään kesyyn tilaan..

Paranoid
"Finished with my woman 'cause she couldn't help me with my mind
People think I'm insane because I am frowning all the time
All day long I think of things but nothing seems to satisfy
Think I'll lose my mind if I don't find something to pacify
Can you help me occupy my brain?
Oh yeah
I need someone to show me the things in life that I can't find
I can't see the things that make true happiness, I must be blind
Make a joke and I will sigh and you will laugh and I will cry
Happiness I cannot feel and love to me is so unreal
And so as you hear these words telling you now of my state
I tell you to enjoy life I wish I could but it's too late"

Hetkiä jolloin on myönnettävä, että syömishäiriö on syvältä ja poikittain.

Viimeisin näistä oli eilen. Täytin eilen vuosia (hetkellinen ikä kriisi iski..). Vietin iltaa miulle tärkeiden ihmisten kanssa, PP, JL, JPL ja JS:n kera. Ilta alkoi todella puun takaa. Miun oli tarkoitus viettää JL:n kera leffojen katselu ilta. PP laittoi viestin ja pyysi kylään luokseen. Siitähän se sitten lähti. Ilta koostui hymyn ja naurun sekoituksesta. Tanssimme ja lauloimme. Jossain vaiheessa iltaa mie tajusin, että olen fyysisesti ihan loppu. Energiaa tanssimiseen ei vaan ennään ollut. Polvenikin muistuttivat minnuu olemassa olostaan. Niitä alkoi inhottavasti vihloa. Se vihlonta ei ole lakannut tännäänkää. Muilla paikalla olleilla riitti vielä pitkäänkin sohvalle istumisen jälkeen energiaa. Kyllä minnuu yritettiin hakea vielä mukaan. Halunnut olisin jatkaa, mutta energiaa ei vain ollut enempää. Jammailin siis sohvalla ja hymyilin. Sohvalla istumiseni herätti heissä monen monta kysymystä, jotka onnistuin joko välttämään tai vastaamaan jotenkin ei epäilyttävästi.

Toinen näistä hetkistä vähän ajan sisällä on ollut se, kun vietin aikaa 1 Thinsponi seurassa. Miulle iski vaan niin pakottava tarve liikkua. Samassa veneessä, kun hänen kanssaan ollaan, niin mikään ei estänyt meitä liikkumasta. Sen vuorokauden lenkkeilyn seurauksesta tajusin seuraavana päivänä laihtuneeni 5-kiloa. Puntarini ei valehdellut. Tarkistin painoni useasti. Perfektionistisuus ja sh ovat toisinaan karu yhdistelmä. Pitemmän päälle, kun isojen lukemien laihtuminen pienessä ajassa ei todellakaan tee hyvää keholleni, vaikka henkisesti tuntui niin hyvältä..

Odottavan aika on yhä liian pitkä.

Hitsi, että harmittaa ja samalla myös ahdistaa. Jouduin siirtämään tämän viikon terapia aikani ensi viikolle, koska kelasta ei ole kuulunut mittään, vaikka papereiden viemisestäni sinne on yli kolme viikkoa aikaa. Odottaen yhä päätöstä siitä, että suotuvatko he jatkamaan terapiani rahallista tukemista vaiko eivät. Jos vastaus on kielteinen, niin joudun lopettamaan terapiani kesken kaiken. 75e/45min kerta on vaan niin paljon rahhaa, ettei miulla ole varaa jatkaa tuolla summalla. Kelan tukemisen jälkeen miulle maksettavaksi on jäänyt vähän yli 22e per kerta.

Ei niin perus maanantai.

Nyt ahdistaa vähän vähemmän. Se uusi työntekijä ei onneksi olekkaan yksi heistä, jotka onnistuivat tekemään yläasta ajastani yhtä tuskaa ja helvettiä. Etu ja sukunimi kaimasta on kyse. Onneksi..

Tämä uusi työntekijä on vieläkin pienempi, kuin mitä Duuni Thinspo tai Vara Pomo ovat. Xxs:n kokoisetkin vaatteet ovat hänelle liian isot. Juuri siksi Pieni thinspaa ja ahistaa minnuu vähintää yhtä paljon. Thinspaa, koska hän on niin ihanassa bmi kunnossa. Ahdistaa, koska tunnen itseni hänen seurassaa valaaksi. Ihmisenä hän vaikutti olevan pallo hukassa. Mikä on täysin ymmärrettävää, koska hän oli ensimmäistä päivää tuolla töissä. Muusta häneen liittyen en ossaa vielä sanoa. Noin muuten voin kyllä löydä vaikka vetoa siitä, että hän on meikäläisiä (syömishäiriö). Thinspaa silti.

Vara Pomo heitti miulle tännään niin hyvät kehut, että mie menin hetkellisesti ihan sanottomaksi enkä osannut kieltäytyä. "Voisitko ajaa x:n parran? Osaat tehdä sen paljon paremmin, kuin mie.."

7.1.2012

Tunnen itseni itsekeskeiseksi kusipääksi. Mie ahdistun painostani, kaloireista, liikkumisestani yms mikä on loppujen lopuksi ihan turhaa roskaa ja niin kesyä ettei ole tosikaan. Kamuni SL:n 7-vuotias tytär menehtyi eilen sairaalan teho-ostatolla leikkaukauksen jälkeen. Kuulin siitä tännään. Se tunnetila mitä hän käy parhaillaan läpi on jotain niin kamalaa ettei sille löydy tarpeeksi kuvaavaa sanaa..

Eilisen parhautta..

..olin kamuni kanssa shoppailemassa. Miehelle oli tarkoitus löytää sukkahousut ja hame. Ei miulle. Monia ihania ja niin hänen näköisiään vaatekappaleita tuli vastaan, mutta ei hänen kokoaan. Harmi. Toisaalta mukavaa tässä on se, että lähdemme JL:n kanssa ensi viikolla uudemman kerran kartoittamaan uusien vaatteiden tarjontaa hänelle. Odotan hymyillen tulevaa.

Miulla on jälleen kerran menossa hetkellinen vaate hämminki. Vaatekaappini on täynnä vaatteita, mutta sen avatessani miusta tuntuu ettei miulla ole mitään päällepantavaa tai mikään mikä iskisi hyvällä fiiliksellä: Jesh, juuri tuota etsinkin-fiilistä. Edes suosikki vaatteistanikaan en saa nyt moista fiilistä. Inventaarion paikka on edessä ja lopputuloksen vieminen kirpputorille.

Koin shoppaus reissulla sangen ristiriitaisen fiiliksen erään vaateliikkeen pukukopissa. JL ehdotti miulle, että sovittaisin yhtä vähän 50-luvun tyylistä mekkoa, jonka päävärinä oli punainen, jossa oli valkoisia palloja ja silkkinauha kiristämistä varten. Myyjätär oli ihastuttava ja aidon ystävällinen minnuu kohtaan. Hymyilytti. Melkein pyysin häntä teelle. Alemmuuden kompleksi iski vaan juuri silloin ja urakalla. Niin siitä mekosta.. Pieninkin koko tuota mekko ihanuutta oli miulle liian iso. Toisaalta oli hetkellinen voittaja fiilis, että taidan ehkä sittenkin olla pieni, mutta toisaalta harmitti, koska tykästyin tuohon mekkoon..

2012 vuoden ensimmäinen Reilukerhosta päivää-tilanne.

Palasin eilen töihin ja samanpäivän aikana miusta tuintui, kuin minnuu oltaisiin löyty kunnolla vyöalle. Toinenkin vakipaikka tuolla on nyt täytetty. Miulle ei tarjottu niistä kumpaakaan eli epämääräisesti etenevää sijaisuuttani jatketaan yhä, mutta pienessä palassa. Taas. Tuntuu taas niin "ihanalta" olla ö-luokan hätä varana tuolla. Toisaalta en kyllä sitä yhtään ihmettele, koska työhakijoita tuonne on paljon enemmän, kuin mitä vakituisia ja sijaisuuksia on auki.

Pahinta kaikessa eilen oli kuitenkin ehdottomasti se, kun samassa yksikössä aloittavan uuden työntekijän nimi kerrottiin. Häntä en ole vielä nähnyt naamakkain. Niin monet vanhat henkiset haavani aukesivat. Kyseinen henkilö on yksi heistä, jotka tekivät yläastea ajastani yhtä helvettiä. Tai jos todella pahasti erehdyn nyt niin hänellä on ihan sama kaima nimi kuin mitä hänellä on. Pomoni sanat: " X aloittaa täällä pv x. Olemme saaneet joukkoomme uuden hyvän työntekijän.." Tuolloin tuntui, kuin minnuu oltaisiin samalla löyty kasvoihin. Kaikille jotka tuota eivät vielä tiedä, niin olen saanut kunnolla turpaani, joten vertauskuvallisesti voin käyttää noita sanoja miltä miusta henkisesti nyt ja tuolloin tuntui.

Laitoin juuri uusimman työhakemuksen menemään. Mie en enään jaksa tuota, että miulle infotaan ihan viimetipassa ja silloinkin kysytään, että haluanko jatkaa tuolla vielä, mutta mitään pitempiaikaista ei haluta/osata sanoa miulle.

Uusi vuosi. Paremmat kujeet.

Lomani Isovanehmpieni luona ei tainnutkaan mennä ihan niin päin mäntyä, kuin mitä sen kuvittelin menneen kalorien osalta. Vaa'alle en todellakaan vielä uskalla mennä. Kahtotaan muutaman päivän päästä aikaisintaan. Hassua, löysin alennusmyynnistä itselleni kolmet housut. Hassua tai oikeastaan erikoista, koska mistään noista ei tarvitse lyhentää/kääntää lahkeita. Tästä on hyvä lähteä kohti bikini kuntoa 2012.. PP, tuohon bikini kunto kommenttiini kerkesikin jo vastata, että eihän miun tarvitse edes tehdä asian eteen juuri mitään, niin tilanne on saavutettu. Perfektionistinen puoliskoni on kyllä asiasta eriä mieltä. Tästä on silti hyvä lähteä.

Johanna Kurkela - Ehkä ensi elämässä

Anteeksi tämä angstin täyteinen kirjoitus. Enimmäinen vuodelle 2012. Vuosi vaihtui ihanan iloisissa merkeissä rakkaiden ystävieni PP:n, JS:n ja JPL:n ja koiriemme seurassa. Nyt kaikkien muiden nukahdettua miulle iski niin ikävä Milffiä. Mie tiedän, myönnän ja tunnustan, että tämä kuulostaa niin säälittävältä, että oksat pois. Oksat pois, koska mie olen nähnyt Milffin viimeksi kasvokkain yli vuosi sitten ja hän on ihanuus johon miulla ei ole mittään mahdollisuutta tässä elämässä.

Miulla on niin ikävä sinnuu. Voi kumpa saisin edes halata sinnuu!