Muumien joukkopako.

Huokaus. Tulihan se sieltä vihdoin ja viimein. Iski kunnolla minnuu henkisesti. Hajosin, hetkeksi, ehkä pitemmäksikkin ajaksi. En vaan ennään jaksanut tai kyennyt lähtemään edes töihin. Koirani ulkoilutuskin oli yhtä tuskaa, vaikka sen ymmärsinkin, että se on murulle tärkeää. Olen vaan niin henkisesti solmussa etten pysty edes itkemään. Ahdistaa ja pelottaa vaan niin paljon. Ehkä liikaa?

Sairaslomalla olen noin viikon. Perjantaina olisi päivä töitä ja viikonloppuvapaa ihanan menon kanssa jota odotan. Perjantaina olisi vaan niin suotavaa kyetä menemään töihin. Jos en, niin silloin joudun mitä suurimmalla todennäköisyydellä kertomaan pomolleni syyn minkä vuoksi sairaslomaani jatketaan. Tiedän ja ymmärrän, että olen kamala ihminen, koska valehtelin lääkärille syyn minkä vuoksi tarvitsin sairaslomaa. Pomolleni en vaan pysty kertomaan totuutta, koska jos sen kertoisin niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä saisin kenkää töistä, koska en olisi hänen mielestään tarpeeksi tasapainoinen henkisesti ja siten kykenevä olemaan töissä ja kantamaan työhöni liittyvän vastuun. Ristiriitaista? Kyllä, koska alani on mitä on. Siellä yritetään ymmärtää, että kaikilla ei ole kaikki muumit laakossa ja joskus muumeja karkaa laaksosta enemmän tai vähemmän. Käytännössä asiaan suhtautuminen on useasti jotain ihan muuta.

Kiitos rakas SB, että raahasit miut lääkäriin ja pidit seuraa, kuten myös TB. Yksin en olisi tuohon mitenkään pystynyt, koska yritin useamman tunnin ajan edes soittaa pomolleni, että en kykene nyt töihin ja samoin oli lääkärin ajanvarauksen kanssa.. Henkinen potku peffaan teki hyvää.

Syy minkä vuoksi kivennäisvesi on päivän sana.

Olin tännään kirpputorilla ja löysin sieltä kolme ihanaa paitaa. Ostettuani ne huomasin yhden paidan olevan kokoa L. Hui kauheus. Miulla ei ole koskaan ollut yhtä ainuttakaan vaatekappaletta vaatekaapissani, joka olisi kokoa L. Muut ostamani paidat olivat monta kokoa pienempiä, josta johtuen miun oli  kotiin päästyäni ihan pakko sovittaa muutamia pienimmän kokoisia vaatteitani. Mahduin niihin kaikkiin hyvin. Ilmeisesti tuo l:n paita oli jotain vihrekokoa tai sitten siinä oli vääränkokoinen koko merkki. Toivottavasti. Minkään sorttista ruokahalua tuo ei herättänyt miussa. Onneksi en ollut vielä tuohon mennessä syönyt mittään, koska silloin olisi oksettanut ja paljon..

"Kerro kerro kuvastin kuinka paljon painaa, täydellinen ihminen, täydellinen nainen?" -Aivolävistys

Yritin mie tännään tehdä jotain mukavaakin, jonka yritin itselleni perustella, että olen ansainnut jotain hyvääkin..kaiken tämän henkisen sekamelskan keskellä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoidossa. Olihan se kokemus, koska en ole pitänyt jaloistani ennään pitkään aikaan tai kehdannut käyttää kesällä varvastossuja, koska miusta jalkani ovat näyttäneet todella kamalilta ja huonokuntoisilta. Tätä en tosin sanonut jalkahoitajalle ääneen. Jotenkin erikoista kaikessa oli se, että jalkahoitajan mielestä näin ei ollut. Oli niissä vähän parantamisen varaa ja jatkoimempiteenä suositteli jalkojen päivittäistä rasvausta ja sopivin väliajoin jalkoen kuorintaa. Juu myönnän ja tunnustan, että olen laiminlyönyt myös jalkojani. Jotenkaan en vaan mielestäni ole ansainnut sitä..

Jälkeenpäin puin henkistä morkkista siitä, että summa x meni jalkahoitoon, kun sen olisin voinut käyttää paremminkin. Esim. koirani hyvinvointiin. Muru voi kaikesta huolimatta hyvin. Nukkuu tällä hetkellä jalat ojossa kohti kattoa sohvalla. Tyytyväisen oloisena.

Äh, tämä vaan kuulostaa ja tuntuu niin typerältä, minkä vuoksi edes joskus harvoin voisin hemmotella itseäni ja  potematta minkään sorttista henkistä morkkista sen jälkeen..

Avjs!

Minnuu vaan niin ahdistaa, vituttaa ja surettaa. Tällä hetkellä en tiedä, en ossaa sanoa, että miltä tuntuu eniten. Ahdistaa, koska olen todella huolissani yhdestä rakkaasta ystävästäni, 1 Thinspostani. Vituttaa, koska häntä kohdeltiin niin väärin. Hän ei saanut  ajoissa tarvitsemaansa ammattiapua ja hän joutui useaan eri kertaan kaltoinkohdelluksi ammatti-ihmisten eri tahoilta. Vituttaa, koska Suomen mielenterveyspuolen kuntoutujia ja asiakkaita noin ylimalkaanakkin kohdellaan niin huonosti. Kiitos noille kusipäille, jotka asioista voivat päättää ja muuttaa tarvittaessa käytäntöjä.

Miltä kuulostaa tilanne, jossa siulle rakas ihminen on kotiutettu suljetulta osastolta (tätä kirjoittaessani eilen). Kotiutuspäivässä oli paljon hyvääkin. Kuten se, että käytiin koirien kanssa lenkillä ja uitettiin heitä 1H:n ja 1H:n ystävän M:n kera. Jossain vaiheessa iltaa ystävälläni hajosi jotain henkisesti päässään. Hän vaipui spykoosiin. Oli vaaraksi itselleen ja lähellä olevilleen. Hän huusi lähes puolitoista tuntia putkeen ja itki hysteerisesti. Vetäen välissä henkeä ja jonka jälkeen jatkoi tuota samaa. Hän ei tajunnut aikaa, paikkaa, tilannetta, tai tuntenut minnuu, koiria tai M:ä.. Kunnes pieniä ohikiitäviä hetkiä lukuunottamatta, jolloin hän pyyteli anteeksi käyttäytymistään.. ja puhui niin sekavia. Tosin ei silloin, kun hän vain jumitti pienessä mytyssä. Ollen niin hiljaa, että se oli todella karmivaa.

Soitin kyseiseen paikkaan missä hän oli ollut hoidossa. Miulle vastasi sieltä joku joka käyttäytyi todella epäammattimaisesti ja törkeästi. Hän sanoi miulle etteivät he ota häntä takaisin ja löi luurin korvaani. Reilukerhosta päivää. Jonka jälkeen M soitti ambulanssin. Lanssin tuloon kesti yli 1,5 tuntia, koska hätäkeskus ei ollut arvioinut hänen tilaansa niin kiireelliseksi. Mikä johtui heidän yleisestä käytännöstään. Niin kamalaa, koska MK ei asu missään keskellä ei mittään vaan ns sivistyksen parissa, että matka sinäänsä ambulanssilla ei olisi ollut pitkäkään. Toki ymmärrän, että jos on kiire päivä, niin silloin lanssi ihmisillä on kiire.

Naapureidenkin kanssa päädyttiin keskustelemaan hänen tilastaan. Onneksi he vaikuttivat ymmärtävän tilanteen, kun kerroimme M:n kanssa syyn siihen minkä vuoksi ystäväni on ihan sekaisin ja huutaa.

Lanssi tuli yön pikkutunneilla. Sitä ennen paikanpäälle oli tullut myös 1H:n mies, jonka hän oli halunnut paikanpäälle. Lopputuloksena ollen se, että ystäväni vietiin paareilla pois. Poliisin varmistaessa tilannetta, koska ystäväni oli käynyt psykoosissa miehensä kimppuun, eikä ollut halunnut, että hänen kotiovensa avataan.
Hän kyllä halusi tuossa jamassaan hoitoon ja ammattiapua. Se vaan oli niin kivenalla.

Kuulin M:ltä tännään, joka oli viemässä hänelle hoitopaikkaansa vaatteita, että nyt toivottavasti tällä kertaa saa riittävästi kaipaamaansa apua. Toivotaan, että näin käy.

Hetki jolloin hymyilytti.

Kasvissyöjänä oleminen pelasti miut tännään kamalilta kaloreilta. Töissä oli kakkua, joka oli oikein uitettu liivatteessa. Voi "harmi". Kieltäydyin kohteliaasti. Onneksi kukkaan ei asiasta senkummimmin mussuttanut. Eräs kyllä yritti pienesti: "Voithan sie tuota syödä jos jätät sen liivate osan syömättä.." Hassuja nuo jotkut kaikkiruokaiset ihmiset ajatusmaailmoineen.

Se olikin lauantai 13,ei perjantai.

Olin tännää treffeillä ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä en tätä leidiä tule jatkossa näkemään. Ihan herttaiselta hän vaikutti, koiraihminen, koirani tykästyi hänen koiraansa, mutta kemioita ei vaan ollut. Tunne taisi olla onneksi molemmin puolinen, koska sen vähän mitä koirapuistossa juttelimme, niin puhuttiin lähinnä koirista ja muutama sananen jostain muusta. Noh eipähän jää harmittamaan se etten antanut tilanteelle mahdollisuutta, kun lopputolos on nyt tässä.  Tai voihan syy olla ihan siinäkin tai osa sitä, että vakavasti seurustelu ei vaan ole minnuu varten. Hetken menee hyvin ja on ihanaa, jossain vaiheessa se toisen naama alkaa vain kyllästyttämään tai ärsyttämään, josta päädytäänkin sitten eroon.. Itsehän olen toki täydellinen kaikkine vikoineni ja huonoine puolineni.. Jep jep..

Josta jonkin moisen aasinsillan kautta päästään siihen, että reilukerhosta päivää. Joku sitten yriti juuri polttaa ulkona olevan paperin keräys boksin. Mahtoi poliiseilla ja palomiehillä olla hilpeä lauantai ilta..

Onneksi koirallani on silti ollut oikein mukava viikonloppu. TP:n nuorempi koira on hoidossa luonani ja pallerot ovat meuhkanneet kaksi päivää onnellisina ja ollaan molempina päivinä viihdytty koirapuistossa ja ulkoiltu mukavan paljon.

Never be afraid to say what you feel.

"You want me
You love me
You hate me
I don't care"

Tulipahan tämäkin päivä koettua..

Olin menossa tännään liukuportaita ylöspäin, kun edessäni seissyt lähes isoäitini ikäinen nainen horjahti taaksepäin ja siitä seurasi domino efekti. Myös mie lensin selkä edellä liikkuviin liukuportaisiin. Ollen kasan alimmaisena. Matka jatkui, kunnes joku ihana ihminen sai pysäytetyksi nuo portaat ja kaksi miulle tuntematonta miestä auttoivat hänet ja miut ylös. Edessäni ollut nainen selvisi onneksi säihkähdyksellä. Miulla on selässäni, käsissäni ja jalassani mustelmia, pinta haavoja ja toisesta nilkastani on lähtenyt ihoa. Tulipahan tämäkin koettua. Rasti ruutuun.

Miltä nyt tuntuu?

Pääni lyö tyhjää. Onneksi  Tiësto soi taustalla.. Jotenkin, jossain sisimmässäni kolahtaa... Tuntuu joltain, epätodelliselta? Todelliselta? Äh..

Tiësto - Just Be
"I was lost
And I'm still lost
But I feel so much better

You can travel the world
But you can't run away
From the person you are in your heart
You can be who you want to be
Make us believe in you
Keep all your light in the dark
You're searching for truth
You must look in the mirror
And make sense of what you can see
Just be
Just be
[ Lyrics from: http://www.lyricsmode.com/lyrics/d/dj_tiesto/just_be.html ]
They say learning to love yourself
Is the first step
But you take what you want to be real
Flying on planes to exotic locations
Won't teach you
How you really feel
Face up to the fact
That you are who you are
And nothing can change that belief
Just be
Just be

Cause now I know
It's not so far
To where I go
The hardest part
It's inside me
I need
To just be
Just be"