Läski ahdistus 2.0 tai vähintääkin 1.5.

6.2. päivämäärä kirvelee jo valmiiksi mielessäni. Tuona päivänä juhlistetaan sukulaisteni ja kahden ystäväni kanssa valmistumistani. Ja mitä tekemistä tällä on läski ahdistukseni kansa? Vähän turhankin paljon. Painoni. Näytän yhä vaalaalta. Ruoka ja herkut. Alkaen kakusta. Tokihan en voi välttää noita turhia kaloreita, koska jos kauniisti kieltäyisin niin silloin niin moni paikalla olia pahoittaisi mielensä ja suuttuisi miulle = turhaa draamaa. Argh.

Kohta on takanapäin paastopäivä 2. Tykkään.

Mie en jaksa. Taas vaikeimman kautta.

Stemppasin tällä viikolla yritin hoitaa kela ja sossu asiani kuntoon. Ihan etukäteen, jotta ei tulisi myöhemmin roskaa niskaan. Lopputuloksen voitte jo arvata, mutta kirjoitan silti.

Henkilö x ei tiennyt sossussa miten asian kanssa edetään eli hänen, jonka olisi pitänyt tuo asia tietää. Joten "pääsen" maanantaina soittamaan henkilö x2:lle, joka ehkä tiennee jatkon tavan hoitamisen. Jos ei niin minnuu ketuttaa rankasti lisää. Tätä kaikkea oli edeltänyt se ettei sitä tarvitsemaani tietoa löytynyt niiden huonoilta nettisivuilta.

Kelakaan ei pettänyt taaskaan vittumaisuudellaan. Etsimällä etsimisen jälkeen löysin niiden nettisivuilta sen tarvitsemani lomakkeen. Täytin sen ja lähetin. Sain tännään päätöksen. Tosin sain päätöksen vain siitä toisesta asiasta, mutta se toinen jäi ihan auki. Siitä ei ollut mitään mainintaa, vaikka ne olivat sillä samalla paperilla. Eli "pääsen" maanantainakin tuota selvittämään lisää.

Minnuu vituttaa niin rankasti ettei miulla ole minkään sorttista ruokahalua. Se on ainakin hyvä asia tässä päivässä.

Taas näitä hetkiä, kun sanoja ei vaan löydy. Ainakaan niitä mitkä varmasti auttaisivat.

Sain puhelun viikonloppuna. Puhelun, joka päätti yhden ajanjakson. Ystäväni M itki puhelimen toisessa päässä ja sanoi, että hänen ystävänsä oli tappanut itsensä päivä/kaksi sitten. En saanut tarkempaa selkoa. Ihminen, jonka myös mie tunsin.

Miulla on vain niin ristiriitainen olo. Tuntuu vain niin epätodelliselta, vaikka toisaalta sen tajuan, etten näe ennään häntä. Ristiriiaista, koska mie en tuntenut häntä erityisen hyvin, mutta M tunsi, niin sen kautta minnuunkin sattuu enemmän henkisesti, koska M:llä on vain niin paha mieli. Ihan, kuin hänellä ei olisi jo entuudestaankin tarpeeksi murheita ja huolia. Tämäkin vielä siihen lisäksi.

Mie haluan kuitenkin uskoa, että M:n ystävällä on nyt hyvä olla eikä häneen ennään satu. Hetki jolloin ateistin ja agnostikon välimaatossa oleminen ei ole mitenkään erityisen lohdullinen ajatusmaailma.

Egotrippi - Matkustaja

Eilinen ei mennyt mitenkään mukavasti syömisten osalta. "Pääsin" äitini luo syömään lämpimän ruuan ja pirelön. Maanantain sana on niin paasto.

Maanantai noin muuten meni niin ketuilleen. Sorruin itsetuhoisuuteeni. Nyt on käsi paketissa, valkoisessa siteessä. "Hyvä" mie. Ei tässä näin pitänyt käydä, taaskaan.

Terapiassa puhuin aiheesta, koska terapeuttini kysyi syytä minkä vuoksi käteni on paketissa. Eipä sitä olisi voinut piilottaakkaan. Paitsi jos olisin ollut ulko hanskojeni kanssa sisällä. Se vaan olisi herättänyt lisää kysymyksiä. En todellakaan pystynyt ajattelemaan fiksusti, kun olin itsetuhoisella tuulella.

Terapeuttini pyysi, että edes yrittäisin jatkossa olla satuttamatta itseäni ja sen tunnetilani kanssa yrittää ensin tehdä jotain muuta. Jotain muuta millä en satuttaisi itseäni fyysisesti. Helpommin sanottu, kuin tehty. Työn alla silti, koska itsetuhoisuuteni on lähtenyt käsistä jo vuosia sitten. Hänen sanansa soivat yhä päässäni, mutta niiden sisäistäminen voi vielä viedä aikaa..

Hänen tämänpäiväiset sanansa vain kolahtivat hyvin: "Jatkossa pyritään pääsemään esisijaisesti eroon itsetuhoisuudestasi. Toisena syömis puolesi." Osui ja upposi. ´Tuskin miulla on mitään hävittävää noiden suhteen. Pahemmaksi voin vain saada kaiken menemään. Unohtamatta asioiden tuomia pitkäaikaisia vaikutuksia kehooni ja mieleeni. Siis niiltä osilta, joilta en ole jo onnistunut itseäni tuhoamaan liialti.

En käsitä. En jaksa ymmärtää tällä hetkellä.

Tuota pika postausta lukuunottamatta katsoin ihan fiiliksellä Islantilaisen elokuvan nimeltä Mýrin (Suomi versiolla kulkee nimellä Räme), joka on vuodelta 2006. Tykkäsin ja paljon. Se fiilis. Ne Islantilaiset maisemat. Se puhuttu ja lauleuttu kieli. Se asenne. Niin minkä helvatun vuoksi tuostakin leffasta ollaan tekemässä (ellei se ole jo valmis) amerikka verisiota?! Tekstittäisivät sen vaikka perkele ennemmin.

Tämä halpa uusinta veriso viestini lähti alunperin siitä, kun Brittiläisestä Skins sarjastakin on tehty halpa amerikka verision sarja. Sarja, joka "vapaassa" amerikassa ei vaan voi toimia. Perustelut: teinien päihde sekoiluja/kokeiluja, alastomuutta, vilautuksia, seksiä yms. mistä tuolla vedetään äärimmäisen herkästi herneet nenään. Tämä ketuttaa siksi, koska tuolla rapakon toisella puolen tuosta amerikka versiosta on näytetty ensimmäisen kauden ihan alku jakso/jaksoja. Ja jo nyt ollaan kasaamassa ties mitä oikeuteen haluttavia syytteitä vähintäänkin niitä ihmsiä kohtaan, jotka sarjan amerikka version toivat tv tarjontaan. Ehkä ties mitä muuta tahoa/tahoja kohtaan. Jos syytökset eivät mene läpi, niin sarjaa tullaan RANKASTI sensuroimaan ja kajoamaan kohtauksiin eli muokkaamaan niitä sensuurin nimissä.

Pakottiko joku nuo herneet isomman puoleisesti nenäänsä vetäneetn ihmiset katsomaan Skins:n amerikka versiota? Tuskimpa vain. Myöhäis illassa, kun se käsittääkseni alunperinkin tuli ja merkinnällä, että sisältää kohtauksia, jotka eivät ole perheen pienimmille hyväksi.

"Mä annan sut pois. Mä päästän sut pois. Vaikka sattuu.."

Ei kai tässä muutakaan ennään voi? Sattuu vain niin paljon henkisesti, että tuskin minnuu voi pahemmin ennään aiheeseen liittyen sattua? Toiveajattelua? Ehkä.

Vapaapäivää odotellessa.

 Huhhuijaa. Vielä sunnuntai töitä minkä jälkeen miulla on ruhtinaallinen päivän vapaapäivä. Sekin tosin menee asioita hoitaessani ja terapiassa käymisen merkeissä. Tännään ei tekeminen loppunut töissä kesken. Useasti tuntui, että sai olla menossa pää kolmantena jalkana, jotta ehtisi tehdä kaiken ja olla tilanteissa mukana. Lohdullista kaikessa oli se, että niin monella muullakin oli saman tyyppinen luova kaaos menossa työpäivänäsä aikana. Päivä jolloin saatoi huokaista helpotuksesta, kun työpäivä vihdoin päättyi. Ihanaa, ettei miun tarvitse missään tapauksessa viedä töitä kotiin.

Tännään sain vihdoin ja viimein aikaiseksi ostaa itselleni jumppapallon. Niin rakkaus keksintö. Erityisesti sen vuoksi, koska tuon mukana tuli jumppanarut, jotka voi kiinnittää tuohon palloon. Selkänikin tulee tykkäämään tuosta pallosta, koska koneen äärellä tulee kuitenkin vietettyä aikaa, niin nyt voin viettää sitä istuen jumppapallon päällä.

Ehkä siinä pallossa saisi olla vähän enemmän ilmaa, kuin mitä siinä on nyt. Siinä ja siinä. Kahtellaan. Ohjeita taaskaan muistanut lukea ensiksi. Kyllä siinä isolla luki, että ei saa puhaltaa ilman apuvälinettä eli ilma pumppua. Pyh.. sanon mie. Hyvinhän tuon sain puhallettua ilmankin sitä apu pumppua, mikä ei kuulunut pakettiin.

Jotenkin hassusti kävi myös niin, ettei minnuu ennään ahista niin paljoa tehdä töitä konkarin seurassa. En tiedä, että ahdistaako ennään ollenkaan. Se selvinneen seuraavalla kerralla, kun teen töitä hänen kanssaan. Tilanteeseen päädyttiin siten, että huomaattani teitittelin yhtä asiakasta. Konkari tuon kuuli, naurahti ystävällisesti ja sanoi:  "X on sen ikäinen, että hänen nuoruudessaan vanhempia ihmisiä teititeltiin.." Minkä jälkeen asiakas hymyili ja nyökkäsi.

Tämän päivän jäljiltä palkitsen itseni yhdellä kuivalla siiderillä. Ihanaa kaikessa on se ettei se tule kaatamaan abc:ni päivän kalori rajaa.

Ammatillinen ristiriitaisuus.

Aloittaen siitä, että asiakas ei aina ole oikeassa. Vaan missä kulkeekaan raja asiakkaan itsemääräämisoikeudesssa? Niin tapaus ja tilanne kohtaista. Jos kompromissiinkaan ei päästä. Eli antaakko asiakkaan tehdä/jättää tekemättä oman mielensä mukaan asian, mistä ei seuraa hänelle itselleen hyvää. Joko saman päivän aikana tai pitemmän aikavälin kanssa jos sama jatkuu. Vai tehdäkkö hänen parhaaksi ajatellen, mutta vastoin hänen tahtoaan? ARGH.

Hetkellisesti miusta tuntuu töissä ollessani, kuin olisin vielä päiväkoti iässä. Työkaverini kyttäävät entistä enenmmän syömisiäni ja syömättä jättämisiäni ja kommentoivat aihetta. He kommentoivat sitä onneksi miulle suoraan naamakkain, niin eipähän tule niin yllättäen vastaan mitään puun takaa tilanteita. En tykkää silti yhtään tuosta tilanteesta, vaikka olenkin heille nätisti sanonut, että pärjään ihan hyvin, vaikken syökkään joka taolla ja ruoka paussin aikana.  

Huomis aamun työvuoro ahdistaa jo valmiiksi. Olen kaksin Konkarin kanssa.  Ja se syömisteni kyttäämiset hänen osaltaan. Uh.

Täysikuu kettuilee miulle.

Minnuu on pitemmänkin ajan ahidistaneet tietyt asiat töissäni. Olen yrittänyt elää niiden kanssa ja spyykata itseäni niiden suhteen. En enää edes tiedä, että mitä olen kirjoittanamassa. Olen enemmän tai vähemmän taas henkisesti pihalla univelkani kanssa. Mie niin "tykkään" tästä täydenkuun ajasta. Viime yönä onnistuin nukkumaan pieniä pätkiä kerrallaan ja heräsin useaan eri kertaan. Jossain vaiheessa olin entistä sekavampi, kun en enään erottanut todellisuuden ja unen rajamaita. Mikä onneksi helpotti sillä, kun herätyskello aamulla soi ja havahdutti miut todellisuuteen. Silloin kyllä väsytti.  Sitä ennen parina yönä onnistuin nukkumaan todella minimaalisen vähän. Väsytti muttei nukuttanut. Prkl.

Koiraltani poistettiin tassusta tikit maanantaina. Hän on tiistaista saakka ollut ilman tötteröään, koska epäilin vahvasti ettei koini pystyisi olemaan "hoitamattaan" tikki kohtaa eli olematta nuolematta sitä. Tiistaista lähtien hän on kyllä tikki kohtaa "hoitanut". Toivottavasti hänen intosta tuota kohtaan vähän laantuisi tai joudun laittamaan hänelle tötterön vähäksi aikaa takaisin päähän. Liiallinen "hoitaminen", kun pahimmillaan alkaa ärsyttämään sitä kohtaa. Ei kiitos uutta eläinlääkäri reissua vähään aikaan. *koputtaa puuta*

Ai, niin sinne vakuutus numeroonkin pitäisi vielä muistaa ja kyetä soittamaan siitä omavastuu osuudesta. Argh. Unohdin taas. Noh ensi kuussa, kun on edessä jälleen eläinlääkärille meno. Tuolla kertaa kyseessä on rokotuksen päivittäminen. Halpaa sekään reissu ei tule olemaan. Pääasia, että koira tykkää tuosta lähi eläinlääkärille menosta eikä tressaa sinne menoa.

Töissä on jo usean eri päivän ajan ahdistanut se, että muutama asiakas on sanonut, että mie näytän kalpealta ja, että käteni ovat välillä kylmät. Ja osa työkamuistani kyttää syömisiäni. Ei miulle tarvitse osoittaa mitään erityista huomiota olotilastani tai syömisistäni/syömättä jättämisistäni. Varsinkaan, kun en ole se työpaikkani laihin ihminen. Siellä on töissä yksi nainen, joka vain on niin thinspoava. Vaatekoko on numeron tai kaksi pienempi, kuin miulla. Ihanat tissit (omat) eli vaikka hän on pieni kokonoinen niin kaulasta alaspäin hän ei näytä pieneltä pojalta. Joillakin vain on hyvät geenit. Miulla taas ei.

Mie olen myös miettinyt, että minkä vuoksi minnuu ahdistaa työskennellä yhden tietyn alalla jo kauan olleen työntekijän kanssa. Ahidstuneisuuteni näkyy ulkoisesti ainakin siten, että tekemäni työt eivät onnistu niin hyvin, kuin mitä ne voisivat onnistua. Sama nainen, josta aijemminkin kerroin, kun mokasin yhden työtehtävän, jota hänen parinaan suoritin. Mitään kamalaa ei tapahtunut, mutta kuitenkin. Niin meni tännäänkin. Hän, kutsuttakoon vaikkapa Konkariksi, niin käyttätyy minnuu kohtaan ystävällisesti ja oman työkokemuksensa kautta kertoo pieniä vinkkejä miten erinnäköisiä töitä voisi tehdä myös hitusen eri tavoin ja päästen silläkin samaan toivottuun lopputulokseen. Mikä on häneltä ystävällistä, koska ei hänen olisi mikään pakko jakaa tiedonjyviään miulle.

Konkari pyysi minnuu tekemään yhdelle asiakkaalle yhden tietyn etukäteen suunnitellun testin. Testin, jonka tekotavan tiesin entuudestaan, mutten ollut sitä käytännössä vielä itse ohjannut. K halusi valvoa tilannetta. Se ahdisti jo valmiiksi, sen ohella, että tuossa tilanteessa miun piti olla se valmistunut ja pätevä työntekijä, jonka olisi ohjattava tilanne alusta loppuun saakka. Asiakas oli ihanan ymmärtäväinen itse tilanteessa. Mie kerroin hänelle, etten ole aijemmin tätä testiä ohjannut. Murruin henkisesti vähän tuossa tilanteessa ja änkytin lahjakkaasti K:n seuratessa tilannetta. Änkyttämiseni ja vaikutti vähän tilanteen etenemiseen ja lopputulokseen. Ei onneksi ehkä huonolla tavalla. Onneksi asiakas ei turhautunut tuossa tilanteessa, niin selvisin ehkä tuosta tilanteen arvioinnistakin. Ehkä. Se selvinnee aikanaan, jos en onnistunutkaan täyttämään näitä työntekijän sen tilanteen kriteerejäni.

18.1.2011

Huokaus. Milffi täytti tännään vuosia. Olin päivän mittaan useaan eri kertaan kirjoittamassa hänelle tekstiviestiä. Viestiä jota en koskaan lähettänyt tai kirjoittanut loppuun saakka. Pelkäsin vain niin, että jos tuon viestin olisin loppuun saakka kirjoittanut ja lähettänyt, niin olisin kirjoittanut siihen syntymäpäivä onnittelujen ohella myös jotain mitä olisin halunnut hänelle sanoa. Sanoja joita olen yrittänyt välttää sanomasta hänelle. Sanoja, joita olisin saattanut myöhemmin katua. Katua, jos lopputulos olisi ollut se mitä pelkäsin sen  siinä tapauksessa olevan. Kun miussa olisi vain se on/off nappula, niin sen olisin kääntänyt täksi päiväksi offille. Tyhmä mie.

Tämän päiväisessä terapiassani ymmärsin jälleen kerran sen miten miun on välillä liiankin vaikea pukea mietteitäni sanoiksi tai edes  yrittää kuvailla miltä miusta tuntuu ja minkä vuoksi olen taas ollut useaan eri kertaan melkein sortumaisillani itsetuhoisuuteeni.  Itsetuhoinen hetki olisi vain helpottanut niin paljon oloani, mutta tuoden sen jälkiseuraamuksen, jonka kanssa miun olisi elettävä jatkossa. Miettien, että mikähän hitsi siinäkin on, että käsieni satuttaminen vain toimii ja tuo parhaan mahdollisen toivotun lopputuloksen. Tietynlaisen kivun ja unohduksen. Harmi etten vain tällä erää pysty pitämään aina pitkähihaisia paitoja. Siksi olenkin yrittänyt siirtyä kyynärpäideni yläpuolelle, niin tulevat tilanteet ovat ehkä pelastettavissa. Ellei kyseiseen tilanteeseen tule liittymään tilannetta, jossa puoli pitkähihaista paitaa ei vain voi käyttää.

Yritän nyt ensiksi hukuttaa mietteeni kirjan lukemiseenn. Hyvä kirja vain voisi niin hetkellisesti helpottaa oloani. Toivoen vain, että Jennifer Lee Carrell:n Shakespearen salaisuus on lukemisen arvoinen kirja.

Mennyt karu muistijälki.

Loppu kommentteja lukuunottamatta suoran lainauksen mitä kirjoitin juuri yhden blogin kommnetti osioon. Muiston mitä en haluaisi muistaa, mutta muiston minkä muistan viime vuodelta. Voimia siulle tietylle<3

Ei ole mukavaa, kun joudut soittamaan hätäkeskukseen ja pyytämään ambulanssia itsetuhoisen hetken jäkeen.

Hätäkeskus ihminen ensin vittuili miulle puhelimessa ja sanoi, että et sitten voinut itse itseäsi paikata. Sain ambulanssin. Olin ihan pihalla. Lanssi ihmiset möykkäsivät miulle, että heillä on parempaakin tekemistä. "Soitekaanko poliisi paikalle?."  Ei sentään ihan soitettu, mutta lähellä oli. "Pääsin" taksilla ensiapuun.

Ensiavussa vastaaotossa olijat vain vittuilivat miulle. Hoidettiin miut kasaan ja nukuin yön sairaalan sängyssä. Aamulla, en muista kellon aikaa, miut herätettiin. Miut istutettiin penkille. Odotin yli tunnin. Sen jälkeen juttelin lekurin kanssa hetken, joka lähinnä vittuili miulle ja sanoi, että hänellä olisi ollut parempaakin tekemistä nyt.

Taksilla kotiin. Ja selviytymistä yksin.

Hetki jolloin todella ja suuresti halusin kuolla. En halunnnut huomio huoran leimaa otsaani.

Ps. tilanteellisesti tajusin sekavuudestani viis etten kuolisikaan tuohon tilaan, vaikka sitä olisin eniten maailmassa halunnut, mutta mitää ei ollut tehtävissä, että olisin päässyt haluamaani lopputulokseen. Kiitos olosuhteiden.

Michael Bublé - Hollywood

Kappale jota kuuntelen useasti silloin, kun uskallan uskoa siihen, että tietyt unelmani voivat vielä joskus toteutua. Osa niistä on jo onneksi toteutunut, niin ehkä ne loputkin on mahdollista toteuttaa.

- Oma koti [x]
- Koira kämppiksenä [x]
- Ajokortti [x]
- Valmistuminen [x]
- Työpaikka [x]
- Vakituinen työpaikka
- Terapian jatko [x]
- Kelan puoltava päätös terapiani jatko osan sponsoroinnista [/] (hakemus jätetty)
- Käydä Egyptissä
- Oppia puhumaan sujuvaa viittomankieltä
- Koiralle koira kamu toiseksi kämpikseksi
- Muuttaa rivitaloon asumaan
- Rallytokon ja koiratanssin alkeiskurssilla käyminen
- Edellämainittujen harrastaminen jos koirani tykästyy niihin
- Päästä eroon pahasta olostani, jota masennukseksi myös kutsutaan
- Onnistua pitämään tämän vuoden uuden vuoden lupaukseni: Tulla onnelliseksi. Kestoa ja paikkaa ei olla määritelty.
- Kohdata se spesiaali nainen, johon miulla on mahdollisuus
- Päästä paino tavoitteeseeni ja olla siitä onnellinen [/] (työn alla)
- Lukea lisää kirjoja [/]
- Olla itseäni kohtaan vähän vähemmän perfektionisti [/] (työn alla)
- Antaa anteeksi itselleni
- Pystyä elämään tiettyjen elämäni surullisempien/karuimpien menneiden kanssa
- Vaihtaa maistraatissa etunimeni [x]

Fiksuus kohtaus, 2.0

Pitikin yrittää sosiaalistua juuri kuukautiseni aikaan. Näin ystäväni PU:n tännään ihmisten ilmoilla ja katseltiin syrjä silmällä jos vastaan olisi tullut muutaama tietty leffa dvd:nä. Fyysisesti minnuun sattui niin paljon, että näköäni haittasi.. Vastaan tulleet ihmiset ja kassa katsoivat minnuu hyvinkin pitkään. Onneksi kukaan ei tullut avautumaan mitään tyyliin: "Mitä sie olet oikein vetänyt..?" Niin juuri miun tuurillani särkylääkkeeni loppuivat aamulla ja apteekkiin tajusin lähteä vähän turhankin myöhään.

Elinen oli aika hassu päivä. Täytin vuosia. Nimim. vanha ja raihainen. Käytiin PU:n  kanssa Lost & Found:ssa. Paikka minne miulla oli eilisestä alkaen virallisesti ikää. Olen mie siellä  käynyt pari kertaa aijemminkin omilla papereillani. Oli jotenkin ihanaa istua viinilasin kera ilman ettei kukaan mulkoillut sen vuoksi, että join viiniä. Kuten niin monessa teini helvetti baareissa miulle on käynyt aikoinani useasti. Jutella PU:n kanssa niitä näitä.

Kakun korvasi mukavasti drinkki jonka sisällöstä miulla ei ole harmaintakaan aavistusta. Oli se hyvänmakuista ja ihan hyvä, että join myös tuolla vettä, koska se juoma kolahti hetkellisesti hyvin päähän. Ja yritin pitää kalorivapaan päivän ja olla potematta morkkista siitä, että abc:n perjantain kalorit ylitin sujuvasti. Hetkellisesti se jopa onnistuikin.

Erikoista kaikessa oli silti se ettei miulta kysytty papereita tuolla. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kun miulta papereita kysytään, jos asiaan liittyy k-18 merkintä.

Tuo reissu ei silti ollut mikään maailman fiksuin idea, koska olin menossa seuraavana aamuna töihin, mutta ei myöskään mikään huono asia. Liian vähän tuli nukuttua, mutta eipä siinä mitään. Enemmänkin kuukautisistani on ollut tännään riesaa. Se hyvä puoli tässä kaikessa kuitenkin on se, ettei miulla ole minkäänsorttista suu nälkääkään. En toisaalta taitaisi edes pystyäkkään syömään tämän fyysisen olotilani kanssa.

Se kyllä ketuttaa huolella, että miulta lohkesi eilen pien pala etuhampaastani. Se ei suinkaan helpota hammaslääkärille soittamistani ja sinne menemistäni, kunhan se päivä taas koittaa. Onneksi se pala oli sen verran pieni, että voin elää tuon pienen kolon kera.

Yleistäminen ei ole mukavaa.

Miusta on vain niin karua ja vähän surullistakin, että monen ylipainoisen/pyöreän ihmisen yleistäminen anorektikoista ja toisinaan myös bulimikoista on se, että myö kaikki inhottaisiin heitä heidän painonsa vuoksi tai pidettäisiin heitä jotenkin vastenmielisinä samasta syystä. Samainen tilanne on tullut vastaan miulle turhankin useasti. Eli niinä hetkinä, kun joku on miusta johtumattomista syistä saanut tietoonsa sh-puoleni tai jos olen jostain syystä erehtynyt heikkona hetkenäni tästä puolestani kertomaan. Tällä erää tästä tietää irl ihmisteni parissa vain uusin terapeuttini ja yksi kamuni, joka on aiheeseen liittyen samassa veneeneessä kanssani.

Terapeuttini kysyi miulta torstaina, että miten olen joulun jälkeen voinut ja miltä nyt tuntuu. Sanoin hänelle rehellisesti, että miulla on yhä kamala läski ahistus joulusta johtuen ja olen vähän surullinenkin siitä, että ennen joulua mie painoin vähemmän, kuin moneen vuoteen. Mahtuen kaksiin tiettyihin huosuihin joihin en ole kesän jäljiltä mahtunut. Prkl:n masennuslääkkeiden sivuvaikutukset. Kyllä mie niihin vielä taas tulen mahtumaan. Minkä jälkeen hän kysyi: "Näytänkö sinusta vastenmieliseltä, koska painan paljon enemmän, kuin sinä?"

Aihe jotsa en olisi halunnut halunnut hänen kanssaan keskustella mieluusti, koska hänen äänensävystään kuulin sen, että hänelle hänen painonsa on arka aihe. Joten hänen kysymykseensä vastasin, että mie olen vain itseäni kohtaan kriittinen painoni suhteen ja sen miten itseni painoni, kalorien ja liikkumisen ohella näen. En ajattele samoi muiden ihmisten kohdalla, koska heillä kaikilla on omat syynsä siihen minkä vuoksi kukin painaa mitä painaa. Ei muiden ihmisten paino minnuu häiritse mitenkään. Paitsi, jos kyseessä on pieni lapsi, joka on reilusti ylipainoinen, niin silloin tulee kyllä mietittyä, että miten hänen vanhempansa/aikuinen ihminen on antanut hänelle liikaa ruokaa vai olisiko syynä ehkä sittenkin jokin kehollinen häiriö. Ja jos kyseessä on ihminen, joka painaa monta sataa kiloa, niin silloinkin lähinnä mietin, että hänen ruokailutottumuksensa ovat päin mäntyä.

Olisihan se ihanaa, jos voisin elää hyvillä mielin tämän hetkisen painoni kanssa ja nähdä peilistä naisen, joka ei inhoa painollista olemustaan. Mutta ei niin ei. Peilistä minnuu vain katsoo vastenmielisen näköinen läski, jonka on laihduttava lissää, jotta en inhoaisi itseäni näin paljon, kuin mitä nyt.

Mietin terapiasta lähtiessäni, että oliko se alunperin virhe kertoa hänelle sh-puolestani vai ei. Joskus olen miettinyt, että se oli virhe. Toisinaan taas se oli ihan hyväkin asia, että terapeuttini tietää tuosta, koska jos tulee vastaan tilanne, että sh-puoleni on lähtenyt ihan käsistä, niin mie en välttämättä tajua sitä siinä vaiheessa. Ihan osasto kuntoon, kun en haluaisi päätyä, koska siinä vaiheessa miut yritettäisiin raahata sinne väkipakolla. Niin ehkäpä puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä mie onnistun pitämään kontrollin siitä, ettei niin tulisi käymään. Ja heikkoina hetkinä toivoen, että voisin vielä joskus tulla elämään ilman tätä osaa itsestäni.

Porcupine Tree - Sentimental

Tännään ei vaan ollut miun päiväni, taaskaan. Mikähän hitsi tässäkin on? Valmistuin. Sain sijaisuuden missä viihdyn. Työkamut tai asiakkaat eivät ole inhottavia, vaan kannustavia ja he toivovat, että viihdyn töissä. Pomoni ei ole hirviö pomo, vaan mukava, ymmärtäväinen ja oikeudenmukainen.

Tännäänkään töistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Ahdisti vain niin paljon tuo ympäröivä maailma ja muu mikä siihen liittyy. Sain työni tehtyä, mutta en ollut tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Ahdisti niin paljon, että mokasin alkeellisesti. Mitään kamalaa se ei aiheuttanut. Häpesin vain itseäni. Tilanteessa mukana ollut työkamuni koetti rauhoittaa mieltäni. Ei juuri auttanut. Häpesin itseäni lisää, koska päänsisäinen kaaokseni näkyi liian hyvin ulos miusta.

Sen vuoksi myös inhoan taas itseäni. Itsekuri, kun ei ole syötävää. Sorruin ja mokasin herkuttoman tammikuuni ja mokasin samalla paastopäiväni, jonka miun oli tarkoitus viettää teen kera. Töihin oltiin työntekijöille tuotu karkkeja, jotka oli tarkoitettu syötäviksi. Sorruin ja söin yhden Kiss-kiss karkin. Tuo vain kuulostaa niin säälittävyyden huipentumalta. Yhden karkin vuoksi mokasin itselleni kaksi tärkeää asiaa. Eikä asiaa ja tilannetta helpota se, että olen yrittänyt perustella itselleni tuota mokaani sillä, että kyseisiä karkkeja mie en ole syönyt moneen vuoteen. Tunnen itseni säälittäväksi luuseriksi, jolla ei ole tarpeeksi itsekuria.

Mie vain niin haluaisin tietää, että mikä muu, kuin tuo karkki minnuu oikeasti ahdistaa. Tiedän vain sen, miten tuo tunne vaikuttaa minnuun fyysisesti. Kurkkuani kuristaa ja kihelmöi, kuin olisin jollekkin allerginen. Mille? Nieleminen on vaikeaa. Rintalastaani puristaa hetkittäin. En vain pysty nukkumaan tarpeeksi. Olen lähes koko ajan väsynyt.

Sanoja ei vain aina löydy.

Sain eilisen vuorokauden aikaan tekstiviestin ystävältäni G:ltä. Viesti, joka pysäytti miut hetkeksi. Viesti, johon miulla ei ollut sanoja millä vastata. Vastaus johon en halunnut kirjoittaa mitään mikä kuitenkin kuulostaisi typerältä. Hetki jolloin toivoin, että olisin voinut halata häntä irl. Viesti johon vastasin:  *halaa* :/

G:n viestin sisältöön kuului se, että hänen toinen koiransa S oltiin nukutettu eilen ja muutamat sanat kiteyttivät vain niin karusti sen, että häneen sattuu henkisesti.

"When you do right, nobody remembers. When you do wrong, nobody forgets."

Vastaantulleet sanat, jotka vain kuvastavat liiankin hyvin viimeistä kulunutta kuukauttani. Sanat, joiden alkuperäisen sanojan nimeä en tiedä. Omallatavallaan se on harmi, koska ehkä hän olisi saattanut hahmottaa elämäänsä ja ajatuksiaan noin muutenkin samantyyppisesti, kuin mitä mie. Tai sitten ehkä ei.

Ihmissuhteet. Argh. Niin ristiriitaisen vaikeita ja välillä miettien, että pitäisikö antaa vain olla ja ryhtyä lähes erakoksi. Toisinaan niihin lukeutuu niitä pieniä ihania hetkiä, jotka muistaa vielä vuosienkin päästä.

Äiti reissut=argh

Olin lauantaina käymässä äitini luona. Voinette vain arvata, kuinka hirveältä tuntui syödä pöydässä jossa oli kolme ei-syömishäiriöistä ja mie sh-häiriöinen. Kaikki meni siihen saakka ihan ok, kun otin enimmäkseen salaattia ja ihan vähän ns kunnon ruokaa. Äitini sen syötyäni kysyi syyttävällä äänensävyllään: "Söithän tarpeeksi?" Mie otin himpusti lisää salaattia, yritin hymyillä ilman, että se näytti irvistystä ja kärsin henkisesti siitä lisää. Vittumaisinta kaikessa on yhä se, että pikku-siskoni on pitempi, kuin mie, mutta hän edelleenkin painaa vähemmän, kuin mie. Eli hänellä on pienempi bmi, kuin miulla. Kaikesta huolimatta äitini ei TAASKAAN sanonut mitään siskoni syömisistä. Mikä hitto tuossakin on?!

Eilinen ei mennyt mitenkään hyvin. Sitä puuroa en syönyt. Join kolme kuivaa siideriä. Kaloreita oli liikaa, mutta hetkellisesti humalassa unohdin läski ahistukseni. Hyvä puoli kaikessa on se, että kun on syönyt useamman päivän kehon mielestä liian vähän, niin humaltumiseen ei tarvita paljoakaan alkoholia.

Kun mikään ei toimi?

Aamulla heräsin pitkästä aikaa ilman, että minnuu väsytti. Ilman, että sängystä pois pääseminen ei olisi ollut lähes kidutusta. Hymyilin iloisesti. Ehkä tuo oli se virhe liike, mistä kaikki lähti liikkeelle?

Liikenne oli taas kaaoksessa lumentulon vuoksi. Vr, venaa rauhassa. Huono asia on vain odotella rauhassa junaa, kun työaika alkaa tiettyyn klo aikaan. Paha mennä myöhästymään, mutta kettumaista myös on olla 30 minuuttiia etuajoissakaan töissä. Olisi se vaan niin mukavaa jos Vr:n asiasta päättävät tahot/taho tajausi sen, että valituksia tulee vähemmän jos junien aikatauluista tiedotetaan paremmin. Se ei mieltä lämmitä, että netti sivuilla lukee tyyliin, että jotkut vuorot saattavat jäädä ajamatta/jäävät ajamatta. Onhan se "mukavaa" arpoa sitä asemalla, että oliko se tietty juna nyt se vai ei. Osista juna yhteyksistä kyllä infottiin, että ne ajataan aikatauluin x, mutta eipä tuo minnuu auta pätkän vertaa, kun en kyseisillä junilla ollut matkustamassa.

Myöhästyin töistä. Soitin pomolleni matkalla ja myönnän, että oli kammottavaa soittaa. En onneksi saanut huutoja vaan hän sanoi, että tule kaikessa rauhassa, ei mitään kiirettä. Hänkin oli julkisilla tullut töihin.

Tuntui vain, että mitä teinkään töissä niin se ei vaan toiminut ja tunsin itseni useasti idiootiksi. Yritin kyllä stempata. Onneksi tännään alkoi viikonloppu. Vasta maanantaina töihin.

Evääni unohdin vahingossa kotiin, mutta eipä tuo haitannut, vaikka päivä menikin ilman ruokaa. Voisin kohta laittaa itselleni vähän puuroa, niin onnistun huijaamaan suu nälkääni ennen, kuin se iskee kunnolla. Jos iskee. Uppuotua kirjan lukemisen pariin. Nukkua huomenna pitkään ja herätä ilman herätyskellon soimista.

Plussaa ja miinusta.

Uh. Miekin tuota työpaikkani työntekijöiden tauko/työtilaa. Pitkään aikaan miulla ei ole tehnyt mieli mitään kalori hirvitys herkkuja. Tännään pöydällä olevat konvehdit ja kuivakakun palaset huutelivat miulle. Teki niin tiukkaa olla sortumatta. Lähes epätoivoisesti yritin polttaa kieleni kuuman teen kanssa, jotta kynnys sortumiseen olisi ollut korkemapi. En ihan onnistunut polttamaan kieltäni.  En myöskään onneksi sortunut. Hetkellinen voittaja fiilis.

Viimeksi maanantai iltana sain konkreettisen muistutuksen siitä, että ruoka ei ole ystäväni. Päivän kalorien rajoissa ajattelin, että olisin syönyt vielä vähän muroja ja jugurttia. Mitä ei koskaan tapahtunut. Muroni olivat lasisessa purkissa, jonka onnistuin kömpelyyttäni tiputtamaan lattialle. Tokihan se purkki hajosi tuhannen pillun päreiksi. Oli varsin inhottavaa yrittää siivota niin yli tarkasti ettei yksikään pienen pieni lasi silmpun palanen olisi jäänyt keittiön lattialle tai matolle.

Tällä hetkellä mie en ole ihan täysin varma siitä, että olenko mie ehkä hitusen vainoharhainen vaiko oikeasti oikeassa tämän mietteeni kanssa. Kyseessä on tietty työkamuni, kutsuttakoon häntä vaikkapa Irvistykseksi. Tämä sen vuoksi, koska miusta hänen hymynsä näyttää siltä. Hän väheksyy lähes koko ajan miten mie työni teen ja oikein odottaa, että mie mokaan ja etten  saisi tehtyä tekemääni asiaa kunnialla loppuun. Ja se pätemisen tarve. Ei kiesus. En mie nyt sentään ole aloittelija tuossa työssä, vaikka uusin tuolla olenkin. Hän kohtelee minnuu muka ystävällisesti, mutta feikkaus näkyy ja kauas.

Esim. tännään, kun olin avustamassa asiakasta kävelynsä kanssa. Asiakas istahti kesken matkaa tuolille. I oli oikein kyttäämällä kytännyt minnuu ja samalla hetkellä, kun asiakas istui hetkeki tuolille, niin I:n oli pakko päästä kuittamaan. Sanoen: "Nyt x:n ylös avustaminen on todella vaikeaa.." Äänensävystä oikein kuulsi se, että en varmasti tuossa onnistuisi. Hetkeä myöhemmin mie olin avustanut x:n nousemaan tuolilta ja jatkoimme matkaa. Siinä vaiheessa mie hymyilin itsekseni ja mietin, että harmi, kun en nähnyt hänen ilmettään juuri tuolloin.

Mie sain tännään parilta työkamultani ja pomoltani kehuja työskentelystäni. Tilanteet tulivat ihan puun takaa. Se lämmitti kyllä mieltäni, kun ymmärsin tuolloin, etten ollut ainakaan vaikuttanut kenenkään mielestä siltä, että en olisi yrittänyt tarpeeksi tutustua paikan työtapoihin ja töihin tarpeeksi.

Lompakollani on nyt anoreksia.

Mie ja eläinlääkäri kulut emme sovi samaan lauseeseen positiivisessä mielessä. Olin yrittänyt hoitaa koirani kipeytynyttä tassua kotikonstein. En onnistunut. Tännään eläinlääkäri sanoi, että tassussa oleva ärtynyt patti olisi hyvä leikata. Tiesin jo ennen laskun saantia, että tuosta reissusta tulee kallis, mutta tuo hinta on ajanut miut jo lähes tämän kuun budjettini osalta konkussin partaalle. Laskun saatuani olin niin lähellä sanoa: Mitä vittua, oikeasti? Tukin siinä vaiheessa nätisti suuni ja maksoin.

Leikkauksen jälkeen koirani oli ihan sekaisin kipu lääkkeestä. Kotiin päästyämme hän oli unisen oloinen. Omalla tavallaan vain hyvä, niin hän on toivottavasti nukkunut lähes koko päivän. Pääasia ettei häneen ole sattunut. Huomenna apteekin kautta ostamaan hänelle kipu lääkettä. En ole varma, että tuleeko koirani sitä tarvitsemaan, mutta mieluummin liian aikaisin sen hänelle annan, kuin liian myöhään.

Myöhästyin sitten töistä. "Hyvä" mie. Näin se toinen päivä tuossa paikassa lähti. Onneksi pomoni ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ehkä tuota huomannut ja hyvällä tuurilla vuorossa olleet työkamuni eivät kärytä minnuu. Ehkä. Pyysin kaikilta paikalla olleilta anteeksi myöhästymistäni ja kerroin koirani olleet tännään leikkauksessa. 

Toivottavasti kahden viikon päästä olevan tikkien poiston suhteen ei tapahdu mitään ei toivottua. Se poistettu patti, kun lähetettiin lisä tutkimuksiin. *koputtaa puista pyötää*  Sen ajan koirani tulee olemaan tötterön kera. Voisi hän hoito-ohjeen mukaan olla ilmankin tötteröä, mutta sei tulisi toimimaan, koska hän yrittäisi mielestään hoittaa tassuaan, sitä nuolemalla.

Jos nyt jotain hyvää tässä on, niin ruokaan ei ole juuri edes varaa, niin en vahingossakaan voi sortua mihinkään kalori hirvityksiin ja syödä niillä ähkyt. Abc on ystävä<3

Ei ollut tylsä työn aloitus päivä.

Nukuin ensimmäisenä työpäivänäni pommiin ja en ehtinyt siihen tiettyyn julkiseen. Rasti ruuutuun.
Oli pakko ottaa taksi, jotta ehtisin ajoissa. Rasti ruutuun.
Tämän kuukauden pudjettini on ihan kuralla jo nyt. Rasti ruutuun.
Korkkasin työpaikkani työtapaturman (pienehkö) osalta. (Miekin noita asiakkaan pitkiä kynsiä..) Rasti ruutuun.
Syömättömyyttäni kytätään jo nyt tuolla. Rasti ruutuun.

Työntekijä X meni jo mussuttamaan miulle, että minkä vuoksi en syönyt ruoka tauolla. Sanoin hänelle, että mie syön sitten kotiin päästyäni, koska nyt ei ole nälkä. Mussutus jatkui: "Miten voit selvitä tästä työpäivästä ilman ruokaa? Ota nyt edes leipää jatkossa mukaan."

Jos noita tilanteita ei lasketa niin päivä oli oikein onnistunut. Kiitos sille ihanalle nais taksikuskille, joka on meikäläsiä. Hän onnistui himpun verran eksymään matkalla ja laittoi vähän ennen määränpäätä mittarin pois päältä. Silmäniloa koko rahan edestä. ;)

Mielenkiinnolla odotan jatkoa tuolla...