MIKA sydän

30.7.2010 MIKA:n Helsingin keikka<3 Ei tätä voi vaan mitenkään muuten kuvata. Menee miun top 5 parhaimpiin keikkoihini. Ne top 5 jota en pysty laittamaan parhaus järjestykseen, koska ovat monin tavoin hyvällä lailla erillaisia. MIKA:n lisäksi näihin menee Eppu Normaalin Ei sankari ainesta kiertueen Hki:n keikka, Bruce Sprinsteen:n toinen Suomen ja Hkin keikka (mie olen yhä katketa Pomolle, että se kolmas keikka oli arkena Tampereella! En kyennyt sinne, koska Pomon keikoilla käynti on Äitini ja miun yhteinen juttu,eikä Äitini saavut vapaata tuolloin. En miekään voinut mennä.), Simply Redin the Suomen keikka ja Sonata Arctican tietty ihanuus. Se toinen bändillinen yhteis meno on Eppu Normaali. Kiitos Äiti ihanasta musa mausta Eppuineen, Pomoineen yms kanssa<3 (Vaikket sie tätä toivottavasti luekkaan)

Jos mie olisin näin umpi lesbona yhtään miehiinpäin, niin MIKA ei olisi yhtään vääryys. Mies, joka osaa laulaa, naama ei ole kuin petolinnun perseellä, sixkpäkki mahassa, lava karisma josta riittäisi lainattavaksi muillekkin. Olemus on vaan jotain niin, että on vähintäänkin kaappi bi tai homo. Edellä mainitut seikat ovat isoa plussaa. Kyllä mie lepakkona mieluummin katson paidatonta miestä lavalla, jolla on sixpäkki vatsassaan, kuin kaljatynnyri.

Keikka oli lähes unelma, koska hän lauloi: Rain:n, Grace Kellyn, Lollipop:n ja Relax, take it eaysy:n<3 Ja yritti puhua Suomea. Sanoja, jotka kuulin olivat: kiitos, anteeksi, MIKA kuoli nyt (liittyi keikan show:n eli ei mitään vakavaa).

Hetkiä jolloin miun olisi tehnyt mieli hakata se joku kusipää oli se, kun joku nilviäinen yritti heittää MIKAA tölkillä. Hitto etten nähnyt sitä kusipäätä. Tilanne rauhoittui tuon hetken jälkeen, joten eiköhän joku/jotkut sen hakanneet. Oikeutetusti, vaikken mie henkistä tai fyysistä väkivaltaa harrastakkaan, mutta rajansa kaikella.

Ihanuutta oli olla alkolin anniskelu alueen tienoolla, koska istuin korkean pöydän päällä ja loppu keikan jammasin seisten pöydällä, kun soi mm. Grace Kelly. Pitäen kiinni katon putkesta. Putkesta, koska en ajatellut ottaa pitkää porttikieltoa. Hyvä vain, että useampikin muu tanssi pöydillällä.

Keikan jälkeen ystäväni P halusi lähteä syömään siihen lähelle. Kiitos. Juttelin sen paikan vessassa hetken naisen kanssa, joka oli ollut myös MIKA:n keikalla. Hänkin oli tykännyt isosti.

Ei huono reissu, koska koirani oli hoidassa sen aikaa, joten hänellä oli kaikki hyvin. Enkä mie olisi edes lähtenyt syömään jos koirani olisi ollut yksin kotona, vaikka olinkin käyttänyt hänet lenkillä ennen keikalle menoa ja ollut hänen seuranaan ennen sitä.

Fort battle - Trevor Jones, Randy Edelman

Elämäni yksiä vaikeimpiin hetkiin ovat tässä hiljaittain lukeutuneet mm. se, kun Äitini kertoi, että hänen lähes 10-vuotinen seurustelu suhde päättyi siihen, kun hänen rakkaansa kuoli yht'äkkiä. Tilanne, joka tuli meille kaikille täysin puun takaa. Tilanne jossa Äitini tämän kertoi. Onneksi Äitin rakas lähti saappaat jalassa. Tavalla, jolla hän olisi toivonut lähtevänsä.

Ne hänen hautajaisensa olivat jotain niin karua, mutta samalla tapaa jotenkin niin hänen oloisensa, vaikkei hänen viimeistä toivottaan toteutettukkaan liityen hänen tuhkaansa. Mie tiesin, että Äitilleni olisi todella tärkeää, että lähtisin pikku-siskoni kanssa hautajaisiin. Samalla oli mahdollisuus nähdä vainaja myös ennen tilaisuuden alkua. Hetki, jonka mie olisin mieluusti jättänyt tekemättä, mutta en vain pystynyt siihen. Oli vain pakko repiä itsestään jostain sitä lisä jaksamista, koska mie tiesin ettei Äitini pystyisi yksin kohtaamaan sitä tillannetta. Onneksi sain siihen tilanteeseen ylipuhuttua myös pikku-siskoni. Tiedostan, että keinoni siihen olivat väärät, mutta eikös se menekkin jotenkin niin, että jos tarkoitus on hyvä, niin keinot sen saavuttamiseksi voivat olla hieman arveluttavat? Käytin pientä psykologista alku syyllistämistä siskoani kohden. Käyttäen sanoja: "Hänet olisi mahdollista nähdä ennen tilaisuuden alkua. Äiti ei pysty siihen yksin lähtemään. Se olisi Äitille todella tärkeää, että myö tultaisiin myös katsomaan häntä. Tulethan mukaan?" Onneksi sisko lähti mukaan.

Itse hetki oli jotenkin niin epätodellinen. Hän siinä arkussa oli, mutta ei kuitenkaan ollut. En mie siinä tilanteessa pystynyt olemaan sitä aikaa minkä Äiti ja sisko siellä viettivät. Yritin kuitenkin parhaani. En vain halunnut hajota henkisesti kaikkien nähden, koska Äitini oli jo hajonnut henkisesti ja vaikkei se välttämättä miun tehtäväni ollutkaan, niin Äiti tarvitsi tuona päivänä ylimääräistä tukea, jotta olisi siitä päivästä selvinnyt. Eikä asiaa olisi auttanut se, jos miekin olisin hajonnut tuolloin henkisesti. Siskoni onneksi kesti tuon hetken loppuun saakka Äitini vierellä.

Se mitä kuolleista ihmisistä sanotaan, niin pitää ainakin tältä osin paikkansa. Monet ovat kertoneet, että useat kuolleet hymyilevät. Niin teki hänkin tai oikeastaan hän virnisti siten miten oli eläessäänkin tehnyt. Kyllä hänestä sen näki, että hänellä oli hyvä olla. Mutta minnuu vain suretti niin se, että hänen yksiä pahimpia pelkojaan oli ollut se, jos kukaan ei tulisi hänen hautajaisiinsa. Onneksi hänen hautajaisissaan oli kunnon väen tungos. Tilanne, jos kuoleman jälkeen on jotain, niin hän olisi tuolloin hymyillyt helpottuneesti ja kuullut mitä hyvää hänestä tuolloin puhuttiin. Kuten se, että mie kiitin häntä arkun luona siitä, että oli parasta mitä Äitilleni on pitkään aikaan tapahtunut.

Tilanne, joka oli niin erillainen, kuin isäni hautajaisissa. Tulloin pikku-siskoni, veljeni tai mie emme itkeneet. Nyt siskoni itki lähes silmät päästään Äitin rakkaan hautajaisissa. Veljeni ei ollut tuolloin paikanpäällä, koska hän oli kielikurssilla ulkomailla.

Hain eilen veljeni lentokentältä ystäväni ja koirani kanssa. Tiesin ettei veljelleni oltu vielä kerrottu tästä. Joten matkalla kohti kotia mie kerroin tapahtuneesta. Veli hajosi niin henkisesti, että hänkään ei pystynyt olemaan itkemättä. Juuri siksi oli hyvä, että hänelle kerrottiin tapahtuneesta vasta silloin. Tapahtuneelle, kun ei voinut mitään eikä asia siitä olisi miksikään muuttunut, vaikka hän siitä vähän jälkikäteen kuulikin.

Jotenkin miulla on vain niin ristiriitainen olo tästä, koska mie olin läheisempi Äitini rakkaan kanssa, kuin mitä ehkä koskaan Isäni kanssa. Monimutkikkaisiin väleihin Isäni kanssa voinee vaikuttaa hyvinkin pitkälti se, että hän eläessään oli alkoholisti, jota mie en ole koskaan nähnyt selvimpäin. Karultahan tuo kuulostaa, mutta kaikessa karuudessaan se on silti totta.

Muistan kuulleeni jostain, että aika ei paranna haavoja, mutta auttaa kestämään tapahtuneen vähän paremmin. Tuo kyseinen kappale soitettiin hänen hautajaisissaan, kun hänen arkkunsa kannettiin eteen.

"Limulliset" eiliset illanistujaiset.

Päädyimpä hyvinkin värikkääseen seurueeseen illanistujaisiin. Kahjoja koko porukka<3 Joku naapuri ei tainnut oikein arvostaa tätä illan viettomanne. Himpusti jälkeen klo22 paikallinen alityllistetty poliisi kävi kääntymässä parkkipaikalla. Eivät sentään tunkeneet sisälle asti. Kunnon nipo naapureitä tuolla päin Hkiä. Eli kukaan ei taaskaan ollut vaivautunut soittamaan ovikelloa vaan päättivät suoraan soittaa poliisille. Ilmeisesti juteltiin ja naurettiin vähän liian lujaa parvekkeella.

Muisti pätkii vähän. Ei sentään kai ihan niin paljoa, kuin 1 Thinspollani, jonka oli tarkoitus tulla luokseni yöksi koiransa kanssa.  Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että oli kamun luota lähtenyt tai miten oli päätynyt kotonaan olohuoneeseen nukkumaan. Hetkiä jolloin itsellänikin rupesi erityisesti pätkimään oli kohta jolloin kamuni T soitti jostain toiselta puolen Suomea. Taisi olla vähintään yhtä pihalla siinä vaiheessa, kuin mie. Aamulla herättyäni piti tarkistaa kännykästä, että olinko todella puhunut hänen kanssaan yön pikku tunneilla puhelimessa vai en. Olin.

Miulle ja V:lle kuittailtiin aamulla sitä, että oltiin nukahdettu lattialle ja käyty ennen sitä keskustelua siitä kumpi nukkuisi talon ainoassa monen ihmisen istuttavasssa sohvassa ja kumpi lattialla. Mie olin sitä mieltä, että näin näinä tasa-arvon aikoina hän saisi miehenä nukkua sohvalla. Hän yritti saada miut nukkumaan sohvalle käyttäen tätä niin kulunutta lausetta: Naiset ensin. Ei  mennyt läpi. Nukahdettiin siis vaatteiden kera johonkin ihan ihme myttyyn lattialle ja jonnekkin maton tienoolle. Heräsin tosin aamulla siitä sohvalta. Olin mitä ilmeisemmin päätynyt sittenkin sieltä lattialta sohvalle, kun se ei ollut V:lle kelvannut.

Aamulla oli järin jännä olo herättyäni ja unohtamatta tätä mielenkiintoista juna matkaa kohti kotiani. Ei siinä mitään. Mukavaa oli. Kiitos kaikille kanssa ihmisille! Kiitos Pikku J yöpaikasta ja  M2,V,J3,1 thinspolle mukavasta illasta. (:

Että ompahan taas tänään sellainen olo, että en "limuile" taatusti ennen seuraavaa kertaa. ;D

Epämääräistä nukkumista.

Olen taas nukkunut niin epämääräisesti. Jos tätä enää voi nukkumiseksi kutsua. Täyden kuun tienoo <3  Eli en siis ole nukkunut lähes hevon helvettiäkään. Eli tämä voinee selitää sen niin epämääräisen unen, jonka viimeksi näin. Olin jotenkin eksynyt kai kampaajalle, joka oli joku jonka irl tunnen. Nyt en vain enää muista, että kuka. Tai sitten myö ei edes oltu missään parturissa, mutta hänellä oli parturointi romppeet. En muista, että mitä tukalleni piti alunperin tehdä, mutta loppu tulos oli karu. Näytin ihan tukkani kanssa Justin Bieberiltä ja se oltiin vielä onnistuttu värjäämään hänen tukkansa väriseksi. En vain itse unessakaan käsittänyt, että missä välissä näin pääsi käymään. Wtf. hetkiä.

Siinä sitten rupesin kamuni kanssa leikkimään uudella "Justin" tukallani. En tiedä, että olisko miun pitänyt vajota maan alle vai mitä. Muun muassa, kun en ollut aikonut ainakaan vielä värjätä tukkaani ruskeaksi tai muistuttaa pikku Justinia.

Tunnustan ja myönnän. En omista hänen yhtä ainuttakaan kappalettaan tai kuulu faneihin. Ellen Degeres showssa olen hänen nähnyt kertaalleen laulavan. Sain ehkä alitajuisia traumoja?

Sh elämääni.

Kirjottamiseni sh-puolesta on taas jäänyt viime aikoina aika vähäiseksi. Tämän voinette antaa miulle anteeksi tai ainakin yrittää ymmärtää, koska mie omalla tavallani olen ehkä vähän poikkeava useasta jolla on sh-puoli. Näin sen vuoksi, koska sh on ollut osana elämääni yli puolet tämän hetkisestä elämästäni. Tänä vuonna täytin ne "huimat" 23-vuotta.

Asiat, ajatusmaailma, teot ja tekemättä jättämiseni voivat olla jollain lailla hieman ns. hiotumpia tai jotenkin himpusti useammin alitajunnasta tulevia eli en välttämättä aina edes tiedosta, että sh:sta on kyse vaan elämäntavasta jonka olen kokenut hyväksi elää, kuin jollain muilla kanssa ihmmisilläni. Kanssa ihmisilläni joilla sh puoli on ollut osana heidän elämäänsä vähemmän aikaa, kuin miulla. Heitä joilla sh on alku puolella tai on ollut vähemmän aikaa, niin mie en halua väheksyä heitä tai yrittää olla mitenkään parempi syömishäiriöinen, jonka taival alkoi ensin anoreksiasta ja johon sekoittui jossain vaiheessa bulimia mukaan. Koska sitä mie en ole.

Olen huonoineni ja hyvineni puolineni samaa, kuin muut kanssa ihmiseni. Eikä miulla ole mitään ihanuus henkistä selkärankaa, jonka avulla pysyisin esim aina syömään 2468:n mukaisesti. Välillä se henkinen selkäranka on vain niin hukassa. Kuten myös, että haluaisin/jaksaisin liikkua asiallisesti.

Tärkeää miulla on kuitenkin se, että jos sössin jotain kaloreihin ja liikkumiseen liittyen niin en jää vatvomaan sitä usean päivän ajan ja heittäen koko esim. uusimman 2468 kalorit päivät roskiin. Yrittäen skarpata mahdollisimman pian ja jatkaa siitä mihin jäin. Toki mokaamisesta seuraa aina ankara vitutus ja luuseri olo. Noitten tunteitten kanssa on vain hyvä oppia elämään ja pääsemään niiden yli.

Pitkä aikaisia huonoja luuseri kausia miulla on ollut monia. Osa sen vuoksi, että ei vain ollut tarpeeksi henkistä selkärankaa tai sitten ajanjaksoon on liittynyt ne muut miusta johtumattoman osa tekiät. Kuten esim. tietyt perheen jäsenini tai sukulaiseni. Tästä sh-puolestani, kun en aikonut missään tapauksessa jäädä heille kiinni. En mie ole sairas, vaan tämä on elämäntapani. Mikään, kun ei ole täydellistä, niin ei ole tämäkään.

Tämän vuoksi mie en aina tai mitenkään ehkä erityisen useasti jaksa tai huomaa kirjoittaa syömistäni, kaloreistani tai liikunnastani. Ne vain ovat niin arkea miulle. Joten joskus tuo vain jää kirjoittamatta.

Tämän hetken sh-kuulumisistani sen verran, että olen yhä 160cm/43kg ja miulla on painostani yhä kamala morkkis. Morkkis, koska painan yhä liikaa. Läski sika olo. 40kg, kun näkyy taas vaatteiden kera puntarista niin voin olla suht'koht tyytyväinen painooni. 40kg, koska jos painoni laskisi mukavasti sen alle, niin miut pakko raahattaisiin osastolle. Tästä tiedoksi teille, jotka ette tätä jo tienneet niin 18-vuotias ja sitä vanhempikin voidaan pakko raahata osastolle vastoin siun omaa tahtoasi. Oli kyseessä sitten sh tai esim masennus. Sillä, jos siut saadaan näyttämään ammatti-ihmisten silmin siinä valossa, että olet jo vaaraksi itsellesi, niin siinä kohdin osastolle raahauksen suhteen täysi-ikäisyytesi on vain hidastava tekiä.

Joten osastolle en halua, koska silloin miut siellä pakko lihotettaisiin jopa noin 50kg siaksi. Näin sen vuoksi, koska pituiseni ns asiallinen paino ei sh-puolisen mielestä on noin 50kg.

Vitutuksesta ei enää tietoakaan.

Mie olin tänään treffeillä yhden ihanan 26v. naisen kanssa. Nainen, jonka kädessä on tatuointi Star Warssin Darth Vaderin siteeraus: Don't underestimate the power of the Dark Side. Nörtti scifimäisellä tavalla. Kuolaa kanssani Battlestar Galactigan Boomer:ia ja jolle Amanda Tapping ei ole kirosana, vaikkei Stargate sarjasta perustanutkaan. Koira ihminen. Tähän menessä hänellä ja miulla on saman tyyppiset elämisen arvot, jotka ovat tulleet esille. Hänen lähellään on hyvä olla. Juttua riitti. Ei koettu tätä kuuluisaa vaivautunutta hiljaisuutta. Aika lensi, kuin siivillä, eikä hän myöskään kavahda sanoja: Puku draama. Hän ehdotti tapaamista viikonlopulle. Olen ihastunut. (:

Ärrin murrin purrin!

Mie olin siirtämässä tähän samaiseen palvelimeen myös sen toisen blogini, joka on tarkoitettu niille ystävilleni, jotka eivät tiedä sh:stani. Voi vitun vitun vittu! Joku perkeleen kakara oli pöllinyt miun edellisessä paikassa käyttäni blogi nimen, joka ei edes ole virallisesta sana vaan sisäpiiri vitsistä ja lukihäiriön yhdistelmästä alkanut sana, jonka vielä vähän aikaa sitten sain rekisteröityä kaikkialle. Parisen kk:ta sitten. Edellisen osoitteen blogissani oli vielä sellainen jännä puoli ettei sitä löytynyt mistään hakukoneista ja se oli lukia salasanalla suojattu.Joten voin vain jatkaa korkeintaan kyttäystä sen suhteen, että jos se eukko tajuaisi vaihtaa blogi osoitteensa tai lopettaa bloggauksen. Turva vaiva, mutta mie haluan sen miun blogi ja netti nimeni takaisin, joka miulla on ollut jo monen monta vuotta. Että hyvimpä alkaa tämänkin blogin kirjoitteluni. :P

Miulla meni niin hermo vuodatukseen.

Joten blogini muutti tänne tänään. Blogini ulkoasu on vielä ihan keskeneräinen ja noin muutenkin sen hallinta ja käyttö. Joten eipä tästä voi tulla katastorfia kummempaa. (; Palailen asiaan sitten joskus uudemmilla silmillä eli vähintään yhden yö unien jälkeen.