Arkea koiran kanssa.

Miulla tosiaan oli yksi täysin ehyt takki. Eipä ole ennään.. Kotiudun eteiseen saakka ja tämä rakas ääliö oli onnistunut taas avaamaan eteisen kaappini. Takista alkaen ties mitä kaapista löytyvää oli lattialla. Koira oikein lipoi huuliaan. Ulos mentäessämme tajusin, että tämä tampio oli syönyt toisen takin taskuuni kaksi reikää ja sitä kautta saanut syödyksi harjoitus namit. Onneksi ne namit olivat koiran kuivaruoka papanoita, niin ähky ei ollut tuolla ahneella otuksella edes lähellä. Tällä menolla on kyllä mietinnässä jonkin sorttinen koiralukko siihen kaappiin. Noh, eipähän tule ainakaan tylsää. Heh.

Abc :lla kohti kesäkuntoa.

50 päivän ohjenuora on taas mukana kuvioissa. Jos lopputuloksen kanssa käy niin, että en ole tyytyväinen siihen (painooni), niin miulla on mahdollisuus vielä pelastaa tilanne. Näihin 50 päivään tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuulumaan myös rangaistuspaasto päiviä, koska ihan ja täysin tuskin pystyn välttämään muita ihmisiä ruokailutilanteissa. Ehkä abc olisi silloin jopa liian helpot 50 päivää, jos kompastuskien mahdollisuuksiakaan ei tulisi yhtään vastaan.

Star Wars maratooni.

Vietin PP:n ja koirien seurassa ihanan terapeuttisen viikonlopun hänen luonaan. Star Wars maratoonin parissa. Mihinkää ei ollut kiire. Sauna oli päällä. Ystävän kera, jonka luona saatoin olla ilman henkistä suojamuuriani. Olla niillä fiiliksillä, kuin tuntui. Parhautta.

"Elämä on ihanaa. Elämä on ihanaa. Kyllä se siitä vielä vituiksi menee.."

Tämän viikon mantrani on toiminut loistavasti. Ei ketutua yhtään, ei edes töissä, vaikka siihen olisi ollut syytäkin. Tällä, kun vielä loppu viikko menee, niin hyvä viikkoni on saanut mukavan päätöksen.

Tämänpäivän terapiani taas oli jotain mitä en osaa täysin tai juuri ollenkaan pukea sanoiksi. Ymmärsin ehkä sen, ettei kaikelle aina tarvitse olla sanaa millä selittäsi edes itselleen miltä nyt tuntuu. Siihen saakka olen terapeuttini kanssa samaa mieltä, kunhan kyseessä ei ole se pahin sanaton pahanolontunteeni, jolloin tulen hyvinkin useasti tehneeksi itselleni jotain julkaisukelvonta. Siihen pahanolontunteeseen, kun lötyisin edes joskus syyn tai sanan. Sisäistin tai ymmärsin ehkä jotain itsestäni. Ehkä tuo avautuu miulle joskus lähiaikoina. Ehkä?

Töihin liittyen kuulin aivan ihanan uutisen. Työpaikallani ollaan luopumassa firman sponsoroimasta kahviatauon pullasta yms kalori hirveyksistä. Kahvi itsessään vielä jää, mutta ei tunnu missään, koska mie en juo kahvia. Jeij! Nyt kukaan ei voi ennään tuolloin miulle mussuttaa siitä, että minkä vuoksi en syö mittään kahvitauon aikana. Mahtavaa!

Tästä viikosta tulloo hyvä viikko.

Näin mie haluan uskoa. Miulla on työvuorollisesti unelma viikko. Pelkkää aamuvuoroa koko viikko, mikä tietää sitä, että on tulossa koirapuisto viikko. Ja sen jälkeen kolmen päivän vapaapäivät. Ehdin jokapäivä töiden jälkeen koirani kanssa koirapuistoaikaan koirapuistoon. Josta johtuen töissä ei ketuttanut edes Melkein Mirandan kuittailu, päteminen siitä, että ne tietyt kalliit kengät sopisivat käytännössäkin tälle kohderyhmälle. Hymyilin vain ja mietin mielessäni: kallis ei ole aina sama asia, kuin hyvä, laadukas tai saatika, että sopii sen vuoksi läheskään aina suunnitellulle kohderyhmälle.. Ei tuntunut missään.

Näin jälkeenpäin tännään ei ketuta edes se, että jäin melkein työapaikan pihalla kahteen eri paikkaan autolla jumiin ja autolle sain lopulta kaivaa lapiolla auton menevän kolon, jotta pystyin edes parkkeeraamaan autoni. Kuvitelkaa: Ritarit eivät ole kuolleet sukupuuttuun. Toiselle kerralla paikalle sattui miulle tuntematon huoltomies lapionsa kanssa ja hän auttoi autoni pois lumiselta tieltä, mitä ei oltu aurattu. Siksikään ei ketuta, koska tuo ylimääräinen lumityö on aivan mahtavaa hyötyliikuntaaa.

Ja viikon ensimmäinen koirapuisto reissu. Muru oli ihan onnessaan, kun meuhkasi siellä mm. bordercollie ystävänsä kanssa.

Miulla oli ihana päivä. Huom. oli.

Pitkästä aikaan miulla oli niin ihana päivä. Olin perjantaina pikku tunneille asti venähtäneissä juhlissa PP:n kanssa, hänen ystäviensä luona. Jäimme yöksi. Paljon naurua, hymyä, saunomista ja niin ihanan epämääräistä jutustelua. Laatua. Tännään kotiduin ja vähän aikaa siitä myöhemmin koirani kotiutui yökyläilystä. Murulla oli ollut ihanan koirapuisto täyteteinen vierailu ja lenkeillä vastaan oli tullut monen monta leikkikaveria. Matkasimme myöhemmin lauantaina Äipän kanssa kahtomaan Julius Caesar;ia Oopperaan. Esitys, vaikka modernina sen näimme, oli aivan ihana. Tykkäsin ja paljon. Noin kolme tuntia vain hujahtti.

Kotiin päästyäni, joku vainoharhaista noitavainoa "harrastava" naapurini oli taas muistanut minnuu nimettömällä lapulla jossa haukuttiin koirani. Koirani oli kuulemma haukkunut koko illan. Mitä vittua? Olin muutaman tunnin pois kotoa. Koirani jäi hyvillä mielin kotiin. Hän ei haukkunut, kun lähdin ja tulin. Olen aijemminkin äänittänyt koirani ääniä, kun en ole ollut kotona. Paria poikkeusta lukuunottamatta koirani ei ole haukkunut ja silloinkin, kun hakkui, niin hän ei haukkunut kauaa. Vituttaa niin urakalla, koska koiraani syytetään kaikista koirista lähtevistä äänistä, ihan joka vitun kerta, vaikka läheskään aina ääntäpitävä taho ei ole miun koirani.

Asiaan liittyen olin jo yhteydessä yhden hallituksen jäsenen kanssa. Hän sanoi, että nyt tuo perseily saa luvan loppua. Seuraavalle nimettömälle lapulle keksin jotain todella eksoottista käyttöä.

Jos joku koiran vihaaja yms. tätä lukee, niin ihan aikuisten oikeasti, jos koiran äänet häiritsevät sinnuu, niin voisitko sanoa asiasta naamakkain? Jos pokkasi ei siihen riitä, niin laita siihen lappuun oma nimesi/kotisi numero, niin asiasta voidaan keskustella sivistyneesti. Sen lapun saa sitten mieluusti laittaa jo samana päivänä ja klo ajan milloin näin on käynyt, niin asialle voidaan tehdä jotain. Turha tulla mulkoilemaan usean viikon jälkeen ja inistä silloin, että koira on pitänyt ääntä joskus aikaa sitten. Silloin sille vanhalle asialle ei voi ennään mittään. Jatkolle voi.

Kyllä ja kiitos.

Kelasta tuli vihdoin ja viimein päätös. Pääsen jatkamaan terapiaani ilman tuskaisaa odotusta tulevasta. (:

Toivon, että voitan tännään isosti lotossa.

Äitin luona vierailu ei mennyt tännään niin hyvin, kuin olisin toivonut. Äipän kommentti:"Oletpa sie pieni.." ja se ilme jota en olisi halnunnut nähdä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Vai miten se sananlasku nyt menikään?

Samalla ajatukseni ovat ihan solmussa. Miulla ei ole havaintoakaan mitä ostaisin ystävälleni ja hänen rakkaalleen suhteenrekisteröinti lahjaksi. Ystäväni sanoin: "Meillä on sopivasti romua ja rompetta.." Mitään turhaa roinaa en viitsi ostaa. Ajatuksella jotain, mutta mitä? Onneksi tiistaihin on vielä vähän aikaa..

Jos tännään voitan isosti lotossa, niin mie tiedän mitä osalla tuosta teen. Maksan ystäväni ulosottovelat pois. Joskus aikaa sitten hänellä ja miulla oli puhetta siitä mitä myö tehtäisiin jos voitettaisiin isosti lotossa. Tuo oli ensimmäinen mitä miulle tuli silloin mieleen. Sen hänelle kerroin. Se hymy, miten ystäväni tuolloin hymyili oli jotain niin mahtavaa, että mie toivon, että pystyn tuon jonain päivänä toteuttamaan. Syy minkä vuoksi ystävälläni on paljon rahaa ulosotossa on se, että hän oli joskus todella typerä, eikä ajatellut sitä mitä siitä seuraa jos hän jättää monet isot laskut maksamatta. Josta johtuen hän lyhentää velkaansa tänäkin päivänä.

Tämän päivän työhaastattelu, argh.

Se ei ollut mitenkään mukava kokemus. Sain taas osakseni sen miten sinnuu kohdellaan jos olet naamarajan väärällä puolen. Tämä on jo lähes arkipäiväistä miulle, että olen naamarajan väärällä puolen. Se on ollut sitä jo niin monen monta vuotta etten enää edes jaksa laskea vuosia taaksepäin. Syy moiseen on se, että erotun massasta (syömishäiriötäni en tällä tarkoita). Esittelyjen jälkeen haastattelijan ensimmäinen kysymys oli: "Oletko saanut töissä varoituksen?" Mie:"En." Tuossa vaiheessa olin niin lähellä, etten olisi sanonut hänelle: Ai olisiko miun kuulunut saada varoitus tällä naamalla? Sitä en onneksi sanonut, koska se olisi ollut typerää. Sen jälkeen puhuttiin aiheeseen liittyen hetki sitä sun tätä. Haastattelu päättyi siihen, kun haastattelija sanoi:"Miehitys alkaa olemaan täällä aika kohdillaan. Informoin sinnuu kahden viikon sisällä. Hakijoita on ollut paljon.." Se äänensävy ja hänen olemuksensa olivat vaan niin sellaiset, että tuskin mie tuota työpaikkaa tulen saamaan. Tai voihan olla hyvinkin mahdollista, että haastattelijalla itsellään oli vain todella huono päivä. Ehkä?

Toki ymmärtäisin tuon moska kohtelun jos mie käyttäytyisin itse jotenkin työkeästi tai törkeästi, mutta niin en tee.

Töissä oli kyllä sangen ahdistava tilanne, kun Irvisys ja Pieni sanoivat, että jääkaapissa on paljon sellaista syömistä mitä mie pystyn kasvissyöjänä syömään ja ne sapuskat pitäisi syödä loppuun tännään tai viimeistään huomenna. Kyttäys kerho on taas kokoontunut. Ei hyvä. Ei ollenkaan.

Pitkästä aikaan terapiassa.

Miulla on ihana terapeutti. Hän laittoi maililla viestiä ja ehdotti uutta käyntiä, koska viime käynnistä on hänen mielestään jo liian kauan aikaa. Eli kelasta ei edelleenkään ole kuulunut mittään. Maksoin tuosta käynnistä vain sen omavastuu osan. Toivottavasti saan kelasta positiivisen päätöksen, muuten voi tulla todella kallis laksu jälkeenpäin.. Päänsisäisesti vain hajottaa niin urakalla, että sitä positiivista päätöstä voin vain toivoa.

Helpotti ja selkeytti niin paljon, kun sain mahdollisuuden aloittaa uusien henkisten solmujen avaamistani ja viitaten myös vähän joihinkin niihin vanhoihin. Kuten siihen, että miun on todella vaikeaa luottaa kehenkään ja ärähtää hyvällä tavalla silloin, kun tilanne sitä kaipaa. Tässä solmussa olen pitkälti taas siksi, koska mie en viitsi yleensä vaivautua ärähtämään mistään pienistä asioista, vaikka syytä siihen olisikin. Jos vain pystyisin suuttuvaan vähän useammin, niin ehkä inhoaisin itseäni vähän vähemmän. Ehkä? Koska itse tilaneissakin sen ymmärrän, että nyt olisi hyvä syy tuoda esiin se, että minnuu kohdellaan tarpeettomasti huonosti, mutta niitä sanoja en vain yleensä saa suustani ulos. Mielessäni käyn kyllä tuon tilanteen läpi ja sen mitä olisin siinä tilanteessa halunnut sanoa.

Varsinkin, kun revin viikoloppuna hermoni ihan urakalla JPL:lle ja JS:lle. Osan tuosta he olivat ihan ja täysin ansainneet sen tarpeettoman vittuilun ja kuittailun jälkeen. Siitä ihan loppuosasta en ole täysin varma, että ansaitsivatko he sen osakseen vaiko eivät. Raja tuossa on hiuksen ohut. Ehkä se selviää miulle jossain vaiheessa. Toivottavasti.

Tännään miulle iski tajuton norsu ahdistus, koska TI:n ja TI:n rakkaan suhteerekisteröinti on ensi viikolla. Jotain kaunista päälle, mutta ei norsun päällä mikään näytä, kuin korkeintaan sirkus pellen vaatteelta.. Huoh. Edessä on pitkä paasto..

Mahdollinen uusi alku?

Lähestyvä työhaastattelu jännittää ja paljon. Mietin tässä, että minkä kumman vuoksi. Miulla olisi mahdollisuus saada alaani vastaava vaki työpaikka. Eriltä firmalta ja uudesta työyhteisöstä jos tuleva työhaastattelu menee hyvin. Toisaalta tuntuu hyvältä, että mahdollisen uuden pomon mielestä mie en ole ö-luokan hätävara työmaailmassa. Uudet hyvällä tavalla vastaantulevat työhaasteet ja mahdollisuus kehittää työhöni liittyvää osaamista. Toisaalta nykyisessä työpaikassani on paljon hyvää: tutut työhön liittyävät asiakkaat, työkaverit, työpaikka ja talon tavat. Toisaalta tuolla ärsyttää ja harmittaa hetkellisesti todella paljon se, että vaikka tuonne haetaan taas uusia työntekijöitä/työntekijä, niin miun sijaisuuttani on taas jatkettu pätkän verran. Tällä erää sitä on maaliskuun loppuun saakka. Sanallisella sopimuksella olin tuolla tämän vuoden puolella yli kuukauden verran, ennen kuin oli paperillisen työsopimuksen allerkijottamis päivä.

Yritän tässä nyt perustella itselleni, että muutos on myös hyvästä, vaikka tulevaisuus jännittääkin. Kyllä, haluaisin mieluusti tietää jo näillä main tätä kuluvaa vuotta, että mitä mie olen kesällä tekemässä. Onko miulla töitä vaiko ei. Onko miulla mahdollisuutta lähteä matkustamaan ulkomaille. Kaksi eri ystävääni JL ja PP ovat minnuu kysyneet matkaseurakseen. Ilman varmaa vastausta tulevasta on vain niin hankalaa sanoa yhtään mitään. Kaikki esim. kesän suhteen on siis yhä ihan auki.

Tämän hetkisen pomoni sanat siitä, että voisin ehkä saada nykyisestä työpaikastani vakipaikan, mutta mitään varmaa hän ei vieläkään osaa/halua/pysty sanomaan, niin se ei järin mieltäni lämmitä. Toisaalta olisi ihan mahtavaa jos saisin nykyisestä työpaikastani vakipaikan. Tuttua, turvallista ja enimmäkseen mukavia työpäiviä. Toisaalta epätietoisuus raastaa mieltäni ja paljon. Kysymysmerkille jää vielä se, että olenko valinnan edessä vai jatkuuko kaikki kuten tähänkin saakka. Ehkä merkinnällä. Toisaalta en edes tiedä vielä, että millainen fiilis miulle tulee ehkä mahdollisesta uudesta työpaikastani, ehkä mahdollisesta uudesta pomostani ja ehkä mahdollisesti uusista työkamuistani. Jos fiilis on hyvä, niin valinta tulee olemaan vaikea. Jos fiilis ei ole hyvä, niin valinta tulee olemaan helppo.