Tännään alkoi odottamani kehopsykoterapian kurssi, jota olin odottanut. Toiveenani tälle kussille on, että siellä harjoiteltujen harjoitusten avulla voisin olla vähän armollisempi itseäni kohtaan ja sitä kautta kuunnella kehoani vähän paremmin. Eikä siitäkään mitää haittaa olisi jos tämä auttaisi pitemmän päälle masennukseenikin.
Olotilani oli rauhallinen ja iloinen aina siihen saakka kunnes päädyttiin tekemään harjoitus johon kuului teelusikallinen rusinoita. Ajatus oli tarkoitus keskittää niihin ja valita niistä yksi. Tutkien sitä rusinaa niin ulkonäöllisesti, sormissa jne. Siihen saakka harjoitus sujui ilman kärsimystä kunnes tuli hetki laittaa se rusina suuhun ja tutkia sitä siellä eli mitä tuntemuksia se herätti. Eihän miun mikään pakko tuota ohjetta ollut noudattaa, mutta halusin antaa sille harjoitukselle mahdollisuuden. Lopulta sen rusinan sai nielaista ja miettiä miten keho ja mieli siihen reakoivat. Noh siitähän se sitten lähti..
Minnuu rupesi vain niin ahdistamaan ja inhottamaan ne kalorit. Eikä asiaa helpottanut se, että se harjoitus toistettiin. Fyysisesti oksettava olo jäi tuosta harjoituksesta. Uskokaa tai älkää, mutta kaksi rusinaa aiheutti miussa tämän. Miun, kun ei pitänyt syödä tännään enää yhtään mitään. Juoda koreintaan vettä ja teetä. Olin lopulta vain niin pettynyt itseeni.
Tilanne jatkui hengitys harjoituksella. Lähes koko sen ajan minnuu ahdisti ja hetkellisesti tuntui siltä, kuin olisin melkein tukehtumassa. Saatoin yhä maistaa ne rusinat suussani ja teki tiukkaa etten olisi lähtenyt ulos oksentamaan. Sisällä olevassa vessassa, kun en olisi kehdannut oksentaa, koska ne seinät ovat lähes paperisen ohuet.
Ilta päättyi orastavaan päänsärkyyn. Onneksi juna sentään oli aikataulun mukaan pysäkillä. Eikä kukaan tullut miulle junassa pätemään mistään tai sönköttämään humalassa esim. siitä kuinka häntä risoo miun lävistykseni. Noin, kun käy miulle joitain kertoja kuukaudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti