En muistakkaan, että milloin miulla olisi ollut oksentamisen jälkeen niin kamala olo fyysisesti, kuin mitä miulla oli eilen illalla. Tärisin sohvalla. Sydän löi epämääräisesti. Tuskan hiki. Oksennuksen maku suussa, mikä ei lähtenyt edes hampaiden pesun jälkeen(tiedän, virhe liike hampaitani kohtaan). Kurkkuani kuristi. Tuntui, kuin sinne olisi jäänyt jotain pienesti jumiin. Oli vaikea hengittää. Päätäni särki. Lohdullista kaikessa oli se, että sillä kertaa en oksentanut verta.
Siinä olotilani mietin hetken, että onko tämä todella tämän kaiken, laihtumisen arvoista. Sitä mukaan, kun olotilani pikku hiljaa pitemmän ajan jälkeen helpotti, niin saatoin huokaista helpotuksesta ja todeta, että tämä on kuitenkin sen kaiken arvoista. Mitään, kun ei saa liian helpolla. Tuskainen hetkikin on ansaittava.
Tästä päivästä saatan vain toivoa, etten joudu syömään. Olisihan se todella noloa kadota ruokapöydästä oksentamaan. Toivon etten joudu syömään, koska näen tännään äitini ja ystäväni PU:n. Lähdetään Eppu Normaalia ja Kummeli showta katsomaan ja huonolla tuurilla, jompikumpi heistä voi ehdottaa syömistä sen jälkeen..
Onneksi ulkona ei ole ennään niin kylmää, kuin mitä usean päivän ajan on ollut putkeen. Pitkä lenkki olisi niin hyvä asia tälle päivälle. Toivottavasti koirani on kanssani samaa mieltä asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti