Miulle sitä voi kuvastaa sanalla: Joulu. Vaikken mitenkään uskonnollista mielentilaa omaakkaan, niin henkinen helvetti on paras kuvaus tuosta. JOKA VITUN PÄIVÄNÄ olen joutunut syömään viidesti päivässä ja tyrkytys herkut päälle.
Olen parhaani mukaan yrittänyt kieltäytyä ja syödä minimaalisesti. Ei ole onnistunut. Mie, kun en haluaa joutua käymään Isovanhempieni kanssa keskustelua siitä, että minkä verran olen laihtunut ja minkä vuoksi. Keskustelu jota en ennään tämän elämäni aikana halaua käydä uudestaan. Toisaalta myös sen vuoksi olen joutunut syömään niin liikaa, koska mie en vaan kestä sitä surullista ilmettä heidän kasvoillaan.
Heillä ja miulla, kun on niin erillainen käsitys syömisestä ja siitä, että he syövät hyvällä omatunnolla vatsansa täyteen. Omallatavallaan ymmärrän heidän näkemyksensä asiasta, koska he ovat eläneet sota aikana, jolloin oli luksusta, kun sai syötyä vatsansa täyteen, eikä seurana ollut lähes ainaista nälän tunnetta.
Eikä asiaa helopota se, että täälläpäin Lappia on koko täällä oloni ajan ollut pakkasta -30 ja niillä main. Lenkkeily ei vaan toimi tällä säällä niin hyvin, että olisin saanut kalorini karistettua. Asiaa ei tosissaan helpota myöskään se ettei koirani suostu, kuin kääntymään muutaman minuutin ulkona, vaikka hänellä on talvivaatteet päällään.
Vaa'alle en ole edes uskaltanut mennä. Kotiin päästyäni miun on sekin viimeistään kohdattava. Pelottaa. En vain uskalla toivoa, että saisin jonkun hakemistani työpaikoista. En vain haluaisi pettyä taas itseeni.. Olisihan se ihanaa, jos pääsisin sinne tiettyyn paikkaan töihin mihin eniten noista hakemistani paikoista haluaisin.. Jos sana vain kuulostaa niin ahdistavalta tällä hetkellä.
Ittelläni oli paino noussu vaikka olinki vatsataudissa joulun ja muutenki syöny tosi vähän.. Toivottavasti saat sen duunipaikan :)
VastaaPoista