Minnuu on pitemmänkin ajan ahidistaneet tietyt asiat töissäni. Olen yrittänyt elää niiden kanssa ja spyykata itseäni niiden suhteen. En enää edes tiedä, että mitä olen kirjoittanamassa. Olen enemmän tai vähemmän taas henkisesti pihalla univelkani kanssa. Mie niin "tykkään" tästä täydenkuun ajasta. Viime yönä onnistuin nukkumaan pieniä pätkiä kerrallaan ja heräsin useaan eri kertaan. Jossain vaiheessa olin entistä sekavampi, kun en enään erottanut todellisuuden ja unen rajamaita. Mikä onneksi helpotti sillä, kun herätyskello aamulla soi ja havahdutti miut todellisuuteen. Silloin kyllä väsytti. Sitä ennen parina yönä onnistuin nukkumaan todella minimaalisen vähän. Väsytti muttei nukuttanut. Prkl.
Koiraltani poistettiin tassusta tikit maanantaina. Hän on tiistaista saakka ollut ilman tötteröään, koska epäilin vahvasti ettei koini pystyisi olemaan "hoitamattaan" tikki kohtaa eli olematta nuolematta sitä. Tiistaista lähtien hän on kyllä tikki kohtaa "hoitanut". Toivottavasti hänen intosta tuota kohtaan vähän laantuisi tai joudun laittamaan hänelle tötterön vähäksi aikaa takaisin päähän. Liiallinen "hoitaminen", kun pahimmillaan alkaa ärsyttämään sitä kohtaa. Ei kiitos uutta eläinlääkäri reissua vähään aikaan. *koputtaa puuta*
Ai, niin sinne vakuutus numeroonkin pitäisi vielä muistaa ja kyetä soittamaan siitä omavastuu osuudesta. Argh. Unohdin taas. Noh ensi kuussa, kun on edessä jälleen eläinlääkärille meno. Tuolla kertaa kyseessä on rokotuksen päivittäminen. Halpaa sekään reissu ei tule olemaan. Pääasia, että koira tykkää tuosta lähi eläinlääkärille menosta eikä tressaa sinne menoa.
Töissä on jo usean eri päivän ajan ahdistanut se, että muutama asiakas on sanonut, että mie näytän kalpealta ja, että käteni ovat välillä kylmät. Ja osa työkamuistani kyttää syömisiäni. Ei miulle tarvitse osoittaa mitään erityista huomiota olotilastani tai syömisistäni/syömättä jättämisistäni. Varsinkaan, kun en ole se työpaikkani laihin ihminen. Siellä on töissä yksi nainen, joka vain on niin thinspoava. Vaatekoko on numeron tai kaksi pienempi, kuin miulla. Ihanat tissit (omat) eli vaikka hän on pieni kokonoinen niin kaulasta alaspäin hän ei näytä pieneltä pojalta. Joillakin vain on hyvät geenit. Miulla taas ei.
Mie olen myös miettinyt, että minkä vuoksi minnuu ahdistaa työskennellä yhden tietyn alalla jo kauan olleen työntekijän kanssa. Ahidstuneisuuteni näkyy ulkoisesti ainakin siten, että tekemäni työt eivät onnistu niin hyvin, kuin mitä ne voisivat onnistua. Sama nainen, josta aijemminkin kerroin, kun mokasin yhden työtehtävän, jota hänen parinaan suoritin. Mitään kamalaa ei tapahtunut, mutta kuitenkin. Niin meni tännäänkin. Hän, kutsuttakoon vaikkapa Konkariksi, niin käyttätyy minnuu kohtaan ystävällisesti ja oman työkokemuksensa kautta kertoo pieniä vinkkejä miten erinnäköisiä töitä voisi tehdä myös hitusen eri tavoin ja päästen silläkin samaan toivottuun lopputulokseen. Mikä on häneltä ystävällistä, koska ei hänen olisi mikään pakko jakaa tiedonjyviään miulle.
Konkari pyysi minnuu tekemään yhdelle asiakkaalle yhden tietyn etukäteen suunnitellun testin. Testin, jonka tekotavan tiesin entuudestaan, mutten ollut sitä käytännössä vielä itse ohjannut. K halusi valvoa tilannetta. Se ahdisti jo valmiiksi, sen ohella, että tuossa tilanteessa miun piti olla se valmistunut ja pätevä työntekijä, jonka olisi ohjattava tilanne alusta loppuun saakka. Asiakas oli ihanan ymmärtäväinen itse tilanteessa. Mie kerroin hänelle, etten ole aijemmin tätä testiä ohjannut. Murruin henkisesti vähän tuossa tilanteessa ja änkytin lahjakkaasti K:n seuratessa tilannetta. Änkyttämiseni ja vaikutti vähän tilanteen etenemiseen ja lopputulokseen. Ei onneksi ehkä huonolla tavalla. Onneksi asiakas ei turhautunut tuossa tilanteessa, niin selvisin ehkä tuosta tilanteen arvioinnistakin. Ehkä. Se selvinnee aikanaan, jos en onnistunutkaan täyttämään näitä työntekijän sen tilanteen kriteerejäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti