Sain puhelun viikonloppuna. Puhelun, joka päätti yhden ajanjakson. Ystäväni M itki puhelimen toisessa päässä ja sanoi, että hänen ystävänsä oli tappanut itsensä päivä/kaksi sitten. En saanut tarkempaa selkoa. Ihminen, jonka myös mie tunsin.
Miulla on vain niin ristiriitainen olo. Tuntuu vain niin epätodelliselta, vaikka toisaalta sen tajuan, etten näe ennään häntä. Ristiriiaista, koska mie en tuntenut häntä erityisen hyvin, mutta M tunsi, niin sen kautta minnuunkin sattuu enemmän henkisesti, koska M:llä on vain niin paha mieli. Ihan, kuin hänellä ei olisi jo entuudestaankin tarpeeksi murheita ja huolia. Tämäkin vielä siihen lisäksi.
Mie haluan kuitenkin uskoa, että M:n ystävällä on nyt hyvä olla eikä häneen ennään satu. Hetki jolloin ateistin ja agnostikon välimaatossa oleminen ei ole mitenkään erityisen lohdullinen ajatusmaailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti