Uh. Miekin tuota työpaikkani työntekijöiden tauko/työtilaa. Pitkään aikaan miulla ei ole tehnyt mieli mitään kalori hirvitys herkkuja. Tännään pöydällä olevat konvehdit ja kuivakakun palaset huutelivat miulle. Teki niin tiukkaa olla sortumatta. Lähes epätoivoisesti yritin polttaa kieleni kuuman teen kanssa, jotta kynnys sortumiseen olisi ollut korkemapi. En ihan onnistunut polttamaan kieltäni. En myöskään onneksi sortunut. Hetkellinen voittaja fiilis.
Viimeksi maanantai iltana sain konkreettisen muistutuksen siitä, että ruoka ei ole ystäväni. Päivän kalorien rajoissa ajattelin, että olisin syönyt vielä vähän muroja ja jugurttia. Mitä ei koskaan tapahtunut. Muroni olivat lasisessa purkissa, jonka onnistuin kömpelyyttäni tiputtamaan lattialle. Tokihan se purkki hajosi tuhannen pillun päreiksi. Oli varsin inhottavaa yrittää siivota niin yli tarkasti ettei yksikään pienen pieni lasi silmpun palanen olisi jäänyt keittiön lattialle tai matolle.
Tällä hetkellä mie en ole ihan täysin varma siitä, että olenko mie ehkä hitusen vainoharhainen vaiko oikeasti oikeassa tämän mietteeni kanssa. Kyseessä on tietty työkamuni, kutsuttakoon häntä vaikkapa Irvistykseksi. Tämä sen vuoksi, koska miusta hänen hymynsä näyttää siltä. Hän väheksyy lähes koko ajan miten mie työni teen ja oikein odottaa, että mie mokaan ja etten saisi tehtyä tekemääni asiaa kunnialla loppuun. Ja se pätemisen tarve. Ei kiesus. En mie nyt sentään ole aloittelija tuossa työssä, vaikka uusin tuolla olenkin. Hän kohtelee minnuu muka ystävällisesti, mutta feikkaus näkyy ja kauas.
Esim. tännään, kun olin avustamassa asiakasta kävelynsä kanssa. Asiakas istahti kesken matkaa tuolille. I oli oikein kyttäämällä kytännyt minnuu ja samalla hetkellä, kun asiakas istui hetkeki tuolille, niin I:n oli pakko päästä kuittamaan. Sanoen: "Nyt x:n ylös avustaminen on todella vaikeaa.." Äänensävystä oikein kuulsi se, että en varmasti tuossa onnistuisi. Hetkeä myöhemmin mie olin avustanut x:n nousemaan tuolilta ja jatkoimme matkaa. Siinä vaiheessa mie hymyilin itsekseni ja mietin, että harmi, kun en nähnyt hänen ilmettään juuri tuolloin.
Mie sain tännään parilta työkamultani ja pomoltani kehuja työskentelystäni. Tilanteet tulivat ihan puun takaa. Se lämmitti kyllä mieltäni, kun ymmärsin tuolloin, etten ollut ainakaan vaikuttanut kenenkään mielestä siltä, että en olisi yrittänyt tarpeeksi tutustua paikan työtapoihin ja töihin tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti