Mennyt karu muistijälki.

Loppu kommentteja lukuunottamatta suoran lainauksen mitä kirjoitin juuri yhden blogin kommnetti osioon. Muiston mitä en haluaisi muistaa, mutta muiston minkä muistan viime vuodelta. Voimia siulle tietylle<3

Ei ole mukavaa, kun joudut soittamaan hätäkeskukseen ja pyytämään ambulanssia itsetuhoisen hetken jäkeen.

Hätäkeskus ihminen ensin vittuili miulle puhelimessa ja sanoi, että et sitten voinut itse itseäsi paikata. Sain ambulanssin. Olin ihan pihalla. Lanssi ihmiset möykkäsivät miulle, että heillä on parempaakin tekemistä. "Soitekaanko poliisi paikalle?."  Ei sentään ihan soitettu, mutta lähellä oli. "Pääsin" taksilla ensiapuun.

Ensiavussa vastaaotossa olijat vain vittuilivat miulle. Hoidettiin miut kasaan ja nukuin yön sairaalan sängyssä. Aamulla, en muista kellon aikaa, miut herätettiin. Miut istutettiin penkille. Odotin yli tunnin. Sen jälkeen juttelin lekurin kanssa hetken, joka lähinnä vittuili miulle ja sanoi, että hänellä olisi ollut parempaakin tekemistä nyt.

Taksilla kotiin. Ja selviytymistä yksin.

Hetki jolloin todella ja suuresti halusin kuolla. En halunnnut huomio huoran leimaa otsaani.

Ps. tilanteellisesti tajusin sekavuudestani viis etten kuolisikaan tuohon tilaan, vaikka sitä olisin eniten maailmassa halunnut, mutta mitää ei ollut tehtävissä, että olisin päässyt haluamaani lopputulokseen. Kiitos olosuhteiden.