Tännään ei vaan ollut miun päiväni, taaskaan. Mikähän hitsi tässäkin on? Valmistuin. Sain sijaisuuden missä viihdyn. Työkamut tai asiakkaat eivät ole inhottavia, vaan kannustavia ja he toivovat, että viihdyn töissä. Pomoni ei ole hirviö pomo, vaan mukava, ymmärtäväinen ja oikeudenmukainen.
Tännäänkään töistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Ahdisti vain niin paljon tuo ympäröivä maailma ja muu mikä siihen liittyy. Sain työni tehtyä, mutta en ollut tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Ahdisti niin paljon, että mokasin alkeellisesti. Mitään kamalaa se ei aiheuttanut. Häpesin vain itseäni. Tilanteessa mukana ollut työkamuni koetti rauhoittaa mieltäni. Ei juuri auttanut. Häpesin itseäni lisää, koska päänsisäinen kaaokseni näkyi liian hyvin ulos miusta.
Sen vuoksi myös inhoan taas itseäni. Itsekuri, kun ei ole syötävää. Sorruin ja mokasin herkuttoman tammikuuni ja mokasin samalla paastopäiväni, jonka miun oli tarkoitus viettää teen kera. Töihin oltiin työntekijöille tuotu karkkeja, jotka oli tarkoitettu syötäviksi. Sorruin ja söin yhden Kiss-kiss karkin. Tuo vain kuulostaa niin säälittävyyden huipentumalta. Yhden karkin vuoksi mokasin itselleni kaksi tärkeää asiaa. Eikä asiaa ja tilannetta helpota se, että olen yrittänyt perustella itselleni tuota mokaani sillä, että kyseisiä karkkeja mie en ole syönyt moneen vuoteen. Tunnen itseni säälittäväksi luuseriksi, jolla ei ole tarpeeksi itsekuria.
Mie vain niin haluaisin tietää, että mikä muu, kuin tuo karkki minnuu oikeasti ahdistaa. Tiedän vain sen, miten tuo tunne vaikuttaa minnuun fyysisesti. Kurkkuani kuristaa ja kihelmöi, kuin olisin jollekkin allerginen. Mille? Nieleminen on vaikeaa. Rintalastaani puristaa hetkittäin. En vain pysty nukkumaan tarpeeksi. Olen lähes koko ajan väsynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti