Täysikuu kettuilee miulle.

Minnuu on pitemmänkin ajan ahidistaneet tietyt asiat töissäni. Olen yrittänyt elää niiden kanssa ja spyykata itseäni niiden suhteen. En enää edes tiedä, että mitä olen kirjoittanamassa. Olen enemmän tai vähemmän taas henkisesti pihalla univelkani kanssa. Mie niin "tykkään" tästä täydenkuun ajasta. Viime yönä onnistuin nukkumaan pieniä pätkiä kerrallaan ja heräsin useaan eri kertaan. Jossain vaiheessa olin entistä sekavampi, kun en enään erottanut todellisuuden ja unen rajamaita. Mikä onneksi helpotti sillä, kun herätyskello aamulla soi ja havahdutti miut todellisuuteen. Silloin kyllä väsytti.  Sitä ennen parina yönä onnistuin nukkumaan todella minimaalisen vähän. Väsytti muttei nukuttanut. Prkl.

Koiraltani poistettiin tassusta tikit maanantaina. Hän on tiistaista saakka ollut ilman tötteröään, koska epäilin vahvasti ettei koini pystyisi olemaan "hoitamattaan" tikki kohtaa eli olematta nuolematta sitä. Tiistaista lähtien hän on kyllä tikki kohtaa "hoitanut". Toivottavasti hänen intosta tuota kohtaan vähän laantuisi tai joudun laittamaan hänelle tötterön vähäksi aikaa takaisin päähän. Liiallinen "hoitaminen", kun pahimmillaan alkaa ärsyttämään sitä kohtaa. Ei kiitos uutta eläinlääkäri reissua vähään aikaan. *koputtaa puuta*

Ai, niin sinne vakuutus numeroonkin pitäisi vielä muistaa ja kyetä soittamaan siitä omavastuu osuudesta. Argh. Unohdin taas. Noh ensi kuussa, kun on edessä jälleen eläinlääkärille meno. Tuolla kertaa kyseessä on rokotuksen päivittäminen. Halpaa sekään reissu ei tule olemaan. Pääasia, että koira tykkää tuosta lähi eläinlääkärille menosta eikä tressaa sinne menoa.

Töissä on jo usean eri päivän ajan ahdistanut se, että muutama asiakas on sanonut, että mie näytän kalpealta ja, että käteni ovat välillä kylmät. Ja osa työkamuistani kyttää syömisiäni. Ei miulle tarvitse osoittaa mitään erityista huomiota olotilastani tai syömisistäni/syömättä jättämisistäni. Varsinkaan, kun en ole se työpaikkani laihin ihminen. Siellä on töissä yksi nainen, joka vain on niin thinspoava. Vaatekoko on numeron tai kaksi pienempi, kuin miulla. Ihanat tissit (omat) eli vaikka hän on pieni kokonoinen niin kaulasta alaspäin hän ei näytä pieneltä pojalta. Joillakin vain on hyvät geenit. Miulla taas ei.

Mie olen myös miettinyt, että minkä vuoksi minnuu ahdistaa työskennellä yhden tietyn alalla jo kauan olleen työntekijän kanssa. Ahidstuneisuuteni näkyy ulkoisesti ainakin siten, että tekemäni työt eivät onnistu niin hyvin, kuin mitä ne voisivat onnistua. Sama nainen, josta aijemminkin kerroin, kun mokasin yhden työtehtävän, jota hänen parinaan suoritin. Mitään kamalaa ei tapahtunut, mutta kuitenkin. Niin meni tännäänkin. Hän, kutsuttakoon vaikkapa Konkariksi, niin käyttätyy minnuu kohtaan ystävällisesti ja oman työkokemuksensa kautta kertoo pieniä vinkkejä miten erinnäköisiä töitä voisi tehdä myös hitusen eri tavoin ja päästen silläkin samaan toivottuun lopputulokseen. Mikä on häneltä ystävällistä, koska ei hänen olisi mikään pakko jakaa tiedonjyviään miulle.

Konkari pyysi minnuu tekemään yhdelle asiakkaalle yhden tietyn etukäteen suunnitellun testin. Testin, jonka tekotavan tiesin entuudestaan, mutten ollut sitä käytännössä vielä itse ohjannut. K halusi valvoa tilannetta. Se ahdisti jo valmiiksi, sen ohella, että tuossa tilanteessa miun piti olla se valmistunut ja pätevä työntekijä, jonka olisi ohjattava tilanne alusta loppuun saakka. Asiakas oli ihanan ymmärtäväinen itse tilanteessa. Mie kerroin hänelle, etten ole aijemmin tätä testiä ohjannut. Murruin henkisesti vähän tuossa tilanteessa ja änkytin lahjakkaasti K:n seuratessa tilannetta. Änkyttämiseni ja vaikutti vähän tilanteen etenemiseen ja lopputulokseen. Ei onneksi ehkä huonolla tavalla. Onneksi asiakas ei turhautunut tuossa tilanteessa, niin selvisin ehkä tuosta tilanteen arvioinnistakin. Ehkä. Se selvinnee aikanaan, jos en onnistunutkaan täyttämään näitä työntekijän sen tilanteen kriteerejäni.

18.1.2011

Huokaus. Milffi täytti tännään vuosia. Olin päivän mittaan useaan eri kertaan kirjoittamassa hänelle tekstiviestiä. Viestiä jota en koskaan lähettänyt tai kirjoittanut loppuun saakka. Pelkäsin vain niin, että jos tuon viestin olisin loppuun saakka kirjoittanut ja lähettänyt, niin olisin kirjoittanut siihen syntymäpäivä onnittelujen ohella myös jotain mitä olisin halunnut hänelle sanoa. Sanoja joita olen yrittänyt välttää sanomasta hänelle. Sanoja, joita olisin saattanut myöhemmin katua. Katua, jos lopputulos olisi ollut se mitä pelkäsin sen  siinä tapauksessa olevan. Kun miussa olisi vain se on/off nappula, niin sen olisin kääntänyt täksi päiväksi offille. Tyhmä mie.

Tämän päiväisessä terapiassani ymmärsin jälleen kerran sen miten miun on välillä liiankin vaikea pukea mietteitäni sanoiksi tai edes  yrittää kuvailla miltä miusta tuntuu ja minkä vuoksi olen taas ollut useaan eri kertaan melkein sortumaisillani itsetuhoisuuteeni.  Itsetuhoinen hetki olisi vain helpottanut niin paljon oloani, mutta tuoden sen jälkiseuraamuksen, jonka kanssa miun olisi elettävä jatkossa. Miettien, että mikähän hitsi siinäkin on, että käsieni satuttaminen vain toimii ja tuo parhaan mahdollisen toivotun lopputuloksen. Tietynlaisen kivun ja unohduksen. Harmi etten vain tällä erää pysty pitämään aina pitkähihaisia paitoja. Siksi olenkin yrittänyt siirtyä kyynärpäideni yläpuolelle, niin tulevat tilanteet ovat ehkä pelastettavissa. Ellei kyseiseen tilanteeseen tule liittymään tilannetta, jossa puoli pitkähihaista paitaa ei vain voi käyttää.

Yritän nyt ensiksi hukuttaa mietteeni kirjan lukemiseenn. Hyvä kirja vain voisi niin hetkellisesti helpottaa oloani. Toivoen vain, että Jennifer Lee Carrell:n Shakespearen salaisuus on lukemisen arvoinen kirja.

Mennyt karu muistijälki.

Loppu kommentteja lukuunottamatta suoran lainauksen mitä kirjoitin juuri yhden blogin kommnetti osioon. Muiston mitä en haluaisi muistaa, mutta muiston minkä muistan viime vuodelta. Voimia siulle tietylle<3

Ei ole mukavaa, kun joudut soittamaan hätäkeskukseen ja pyytämään ambulanssia itsetuhoisen hetken jäkeen.

Hätäkeskus ihminen ensin vittuili miulle puhelimessa ja sanoi, että et sitten voinut itse itseäsi paikata. Sain ambulanssin. Olin ihan pihalla. Lanssi ihmiset möykkäsivät miulle, että heillä on parempaakin tekemistä. "Soitekaanko poliisi paikalle?."  Ei sentään ihan soitettu, mutta lähellä oli. "Pääsin" taksilla ensiapuun.

Ensiavussa vastaaotossa olijat vain vittuilivat miulle. Hoidettiin miut kasaan ja nukuin yön sairaalan sängyssä. Aamulla, en muista kellon aikaa, miut herätettiin. Miut istutettiin penkille. Odotin yli tunnin. Sen jälkeen juttelin lekurin kanssa hetken, joka lähinnä vittuili miulle ja sanoi, että hänellä olisi ollut parempaakin tekemistä nyt.

Taksilla kotiin. Ja selviytymistä yksin.

Hetki jolloin todella ja suuresti halusin kuolla. En halunnnut huomio huoran leimaa otsaani.

Ps. tilanteellisesti tajusin sekavuudestani viis etten kuolisikaan tuohon tilaan, vaikka sitä olisin eniten maailmassa halunnut, mutta mitää ei ollut tehtävissä, että olisin päässyt haluamaani lopputulokseen. Kiitos olosuhteiden.

Michael Bublé - Hollywood

Kappale jota kuuntelen useasti silloin, kun uskallan uskoa siihen, että tietyt unelmani voivat vielä joskus toteutua. Osa niistä on jo onneksi toteutunut, niin ehkä ne loputkin on mahdollista toteuttaa.

- Oma koti [x]
- Koira kämppiksenä [x]
- Ajokortti [x]
- Valmistuminen [x]
- Työpaikka [x]
- Vakituinen työpaikka
- Terapian jatko [x]
- Kelan puoltava päätös terapiani jatko osan sponsoroinnista [/] (hakemus jätetty)
- Käydä Egyptissä
- Oppia puhumaan sujuvaa viittomankieltä
- Koiralle koira kamu toiseksi kämpikseksi
- Muuttaa rivitaloon asumaan
- Rallytokon ja koiratanssin alkeiskurssilla käyminen
- Edellämainittujen harrastaminen jos koirani tykästyy niihin
- Päästä eroon pahasta olostani, jota masennukseksi myös kutsutaan
- Onnistua pitämään tämän vuoden uuden vuoden lupaukseni: Tulla onnelliseksi. Kestoa ja paikkaa ei olla määritelty.
- Kohdata se spesiaali nainen, johon miulla on mahdollisuus
- Päästä paino tavoitteeseeni ja olla siitä onnellinen [/] (työn alla)
- Lukea lisää kirjoja [/]
- Olla itseäni kohtaan vähän vähemmän perfektionisti [/] (työn alla)
- Antaa anteeksi itselleni
- Pystyä elämään tiettyjen elämäni surullisempien/karuimpien menneiden kanssa
- Vaihtaa maistraatissa etunimeni [x]

Fiksuus kohtaus, 2.0

Pitikin yrittää sosiaalistua juuri kuukautiseni aikaan. Näin ystäväni PU:n tännään ihmisten ilmoilla ja katseltiin syrjä silmällä jos vastaan olisi tullut muutaama tietty leffa dvd:nä. Fyysisesti minnuun sattui niin paljon, että näköäni haittasi.. Vastaan tulleet ihmiset ja kassa katsoivat minnuu hyvinkin pitkään. Onneksi kukaan ei tullut avautumaan mitään tyyliin: "Mitä sie olet oikein vetänyt..?" Niin juuri miun tuurillani särkylääkkeeni loppuivat aamulla ja apteekkiin tajusin lähteä vähän turhankin myöhään.

Elinen oli aika hassu päivä. Täytin vuosia. Nimim. vanha ja raihainen. Käytiin PU:n  kanssa Lost & Found:ssa. Paikka minne miulla oli eilisestä alkaen virallisesti ikää. Olen mie siellä  käynyt pari kertaa aijemminkin omilla papereillani. Oli jotenkin ihanaa istua viinilasin kera ilman ettei kukaan mulkoillut sen vuoksi, että join viiniä. Kuten niin monessa teini helvetti baareissa miulle on käynyt aikoinani useasti. Jutella PU:n kanssa niitä näitä.

Kakun korvasi mukavasti drinkki jonka sisällöstä miulla ei ole harmaintakaan aavistusta. Oli se hyvänmakuista ja ihan hyvä, että join myös tuolla vettä, koska se juoma kolahti hetkellisesti hyvin päähän. Ja yritin pitää kalorivapaan päivän ja olla potematta morkkista siitä, että abc:n perjantain kalorit ylitin sujuvasti. Hetkellisesti se jopa onnistuikin.

Erikoista kaikessa oli silti se ettei miulta kysytty papereita tuolla. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kun miulta papereita kysytään, jos asiaan liittyy k-18 merkintä.

Tuo reissu ei silti ollut mikään maailman fiksuin idea, koska olin menossa seuraavana aamuna töihin, mutta ei myöskään mikään huono asia. Liian vähän tuli nukuttua, mutta eipä siinä mitään. Enemmänkin kuukautisistani on ollut tännään riesaa. Se hyvä puoli tässä kaikessa kuitenkin on se, ettei miulla ole minkäänsorttista suu nälkääkään. En toisaalta taitaisi edes pystyäkkään syömään tämän fyysisen olotilani kanssa.

Se kyllä ketuttaa huolella, että miulta lohkesi eilen pien pala etuhampaastani. Se ei suinkaan helpota hammaslääkärille soittamistani ja sinne menemistäni, kunhan se päivä taas koittaa. Onneksi se pala oli sen verran pieni, että voin elää tuon pienen kolon kera.

Yleistäminen ei ole mukavaa.

Miusta on vain niin karua ja vähän surullistakin, että monen ylipainoisen/pyöreän ihmisen yleistäminen anorektikoista ja toisinaan myös bulimikoista on se, että myö kaikki inhottaisiin heitä heidän painonsa vuoksi tai pidettäisiin heitä jotenkin vastenmielisinä samasta syystä. Samainen tilanne on tullut vastaan miulle turhankin useasti. Eli niinä hetkinä, kun joku on miusta johtumattomista syistä saanut tietoonsa sh-puoleni tai jos olen jostain syystä erehtynyt heikkona hetkenäni tästä puolestani kertomaan. Tällä erää tästä tietää irl ihmisteni parissa vain uusin terapeuttini ja yksi kamuni, joka on aiheeseen liittyen samassa veneeneessä kanssani.

Terapeuttini kysyi miulta torstaina, että miten olen joulun jälkeen voinut ja miltä nyt tuntuu. Sanoin hänelle rehellisesti, että miulla on yhä kamala läski ahistus joulusta johtuen ja olen vähän surullinenkin siitä, että ennen joulua mie painoin vähemmän, kuin moneen vuoteen. Mahtuen kaksiin tiettyihin huosuihin joihin en ole kesän jäljiltä mahtunut. Prkl:n masennuslääkkeiden sivuvaikutukset. Kyllä mie niihin vielä taas tulen mahtumaan. Minkä jälkeen hän kysyi: "Näytänkö sinusta vastenmieliseltä, koska painan paljon enemmän, kuin sinä?"

Aihe jotsa en olisi halunnut halunnut hänen kanssaan keskustella mieluusti, koska hänen äänensävystään kuulin sen, että hänelle hänen painonsa on arka aihe. Joten hänen kysymykseensä vastasin, että mie olen vain itseäni kohtaan kriittinen painoni suhteen ja sen miten itseni painoni, kalorien ja liikkumisen ohella näen. En ajattele samoi muiden ihmisten kohdalla, koska heillä kaikilla on omat syynsä siihen minkä vuoksi kukin painaa mitä painaa. Ei muiden ihmisten paino minnuu häiritse mitenkään. Paitsi, jos kyseessä on pieni lapsi, joka on reilusti ylipainoinen, niin silloin tulee kyllä mietittyä, että miten hänen vanhempansa/aikuinen ihminen on antanut hänelle liikaa ruokaa vai olisiko syynä ehkä sittenkin jokin kehollinen häiriö. Ja jos kyseessä on ihminen, joka painaa monta sataa kiloa, niin silloinkin lähinnä mietin, että hänen ruokailutottumuksensa ovat päin mäntyä.

Olisihan se ihanaa, jos voisin elää hyvillä mielin tämän hetkisen painoni kanssa ja nähdä peilistä naisen, joka ei inhoa painollista olemustaan. Mutta ei niin ei. Peilistä minnuu vain katsoo vastenmielisen näköinen läski, jonka on laihduttava lissää, jotta en inhoaisi itseäni näin paljon, kuin mitä nyt.

Mietin terapiasta lähtiessäni, että oliko se alunperin virhe kertoa hänelle sh-puolestani vai ei. Joskus olen miettinyt, että se oli virhe. Toisinaan taas se oli ihan hyväkin asia, että terapeuttini tietää tuosta, koska jos tulee vastaan tilanne, että sh-puoleni on lähtenyt ihan käsistä, niin mie en välttämättä tajua sitä siinä vaiheessa. Ihan osasto kuntoon, kun en haluaisi päätyä, koska siinä vaiheessa miut yritettäisiin raahata sinne väkipakolla. Niin ehkäpä puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä mie onnistun pitämään kontrollin siitä, ettei niin tulisi käymään. Ja heikkoina hetkinä toivoen, että voisin vielä joskus tulla elämään ilman tätä osaa itsestäni.

Porcupine Tree - Sentimental

Tännään ei vaan ollut miun päiväni, taaskaan. Mikähän hitsi tässäkin on? Valmistuin. Sain sijaisuuden missä viihdyn. Työkamut tai asiakkaat eivät ole inhottavia, vaan kannustavia ja he toivovat, että viihdyn töissä. Pomoni ei ole hirviö pomo, vaan mukava, ymmärtäväinen ja oikeudenmukainen.

Tännäänkään töistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Ahdisti vain niin paljon tuo ympäröivä maailma ja muu mikä siihen liittyy. Sain työni tehtyä, mutta en ollut tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Ahdisti niin paljon, että mokasin alkeellisesti. Mitään kamalaa se ei aiheuttanut. Häpesin vain itseäni. Tilanteessa mukana ollut työkamuni koetti rauhoittaa mieltäni. Ei juuri auttanut. Häpesin itseäni lisää, koska päänsisäinen kaaokseni näkyi liian hyvin ulos miusta.

Sen vuoksi myös inhoan taas itseäni. Itsekuri, kun ei ole syötävää. Sorruin ja mokasin herkuttoman tammikuuni ja mokasin samalla paastopäiväni, jonka miun oli tarkoitus viettää teen kera. Töihin oltiin työntekijöille tuotu karkkeja, jotka oli tarkoitettu syötäviksi. Sorruin ja söin yhden Kiss-kiss karkin. Tuo vain kuulostaa niin säälittävyyden huipentumalta. Yhden karkin vuoksi mokasin itselleni kaksi tärkeää asiaa. Eikä asiaa ja tilannetta helpota se, että olen yrittänyt perustella itselleni tuota mokaani sillä, että kyseisiä karkkeja mie en ole syönyt moneen vuoteen. Tunnen itseni säälittäväksi luuseriksi, jolla ei ole tarpeeksi itsekuria.

Mie vain niin haluaisin tietää, että mikä muu, kuin tuo karkki minnuu oikeasti ahdistaa. Tiedän vain sen, miten tuo tunne vaikuttaa minnuun fyysisesti. Kurkkuani kuristaa ja kihelmöi, kuin olisin jollekkin allerginen. Mille? Nieleminen on vaikeaa. Rintalastaani puristaa hetkittäin. En vain pysty nukkumaan tarpeeksi. Olen lähes koko ajan väsynyt.