Voihan ristiriitaisuus.

Aamu alkoi sillä, kun äitini soitti miulle ja onnistui miut samalla herättämään. Puhelun aikana hän kutsui itse itsensä luokseni tännään kylään. Halusi keskustella. Eli lause mikä ei useimmiten tarkoita mitään hyvää. Hän sitten saapui iltapäivällä ja siinä sitten yritettiin netin kautta selvittää miulle erillaisia ammattiavun tapoja. Totesin jossain vaiheessa, että ei tästä perkele tule mitään. Johon äitini sanoi, että mie käyttäydyn nykyään ihan erillälailla, kuin kesällä ja olen jo vähän agressiivinenkin. WTF?! No totta hitossa mie olen erillainen, kuin kesällä, koska en enää jaksa feikata yhtä onnistuneesti hymyä kasvoilleni. Ilman etteikö se näyttäisi enemmänkin irvistykseltä. Ja sen harvan kerran, kun olen muutaman vuoden sisällä veljelleni suuttunut, niin se ei todellakaan tee miusta agressiivista. Eri asia olisi se jos olisin käynyt tuolloin veljeeni käsiksi, mitä mie en muuten tehnyt, eikä edes käynyt mielessäni.

Päästen siis siihen, etten mie jaksa enää yhtään äitini yliöveriksi mennyttä hössöttämistä sen suhteen, että miulle nyt hankitaan kunnon ammattiapua. Tiedän, että hän tarkoittaa tuolla hyvää, mutta toteutus ei vain toimi. Hän haluaisi yhä kuulla, mutta ei sitten pysty kuitenkaan kuulemaan jos mie hänen kysymyksiinsä/kysymykseensä vastaan, koska tuossa kohdin hän on useimmiten jo siinä mielentilassa, että hänen oma päätelmänsä on se miten miun asiani ovat. Olipa se totta tai ei. Eikä hän useimmiten pysty kuulemaan sitä, kun yritän korjata hänen mielikuvaansa tilanteestani, koska hänhän parhaiten mielestään tietää miltä miusta tuntuu. Niimpä niin. Ja sen jälkeen soppa onkin jo valmis. Ja se lähes päivittäinen soittelu. Joskus jopa useampaan kertaan samana päivänä. Jos en vastaa puhelimeen, niin episodi onkin jo valmiina ja asian käsittelyyn menee vain niin paljon enemmän aikaa ja henkistä voimaa, jolla tilanteesta pystyn selviämään.

Tämän vuoksi mie olen parhaani mukaan yrittänyt olla kertomatta asiostani äidilleni ja ne joista en ole voinut olla vain hiljaa niin niistä mie olen kertonut vain pienen pinta raapaisun. Useasti sekin on ollut hänelle ihan liikaa. Ja jos äitini on jotain päättänyt, niin ei siinä mitään, mutta silloin kyllä, jos hän on päätynyt ihan väärään päätelmään. Kuten esim. se, että hänen mielestään mie käytän huumeita tai vähintäänkin rauhoittavia, koska olen joskus vähän sekava. Kiitos äiti, että oletkin kuunnellut minnuu, kun olen kysymyksiisi vastannut. No totta hitsissä mie olen sekava jos nukun liikaa tai liian vähän.

Lyhykäisyydessään, miusta huumeet ovat luusereille ja ne ovat ihan yliarvostettua moskaa jolla voit tuhota todella nopeasti elämäsi. Ei kiitos moista miulle, kun elämäni on muutenkin jo masennukseni ja ei-sh ihmisiltä sh:n peittelyni vuoksi ihan solmussa. Ja mitä rauhoittaviin tulee, niin tämänkin hetken olotilani kanssa mie nukun suurimman osan vuorokaudesta. Miulla on vaikeaa tehdä arkisia asiota, koska energiani ei vain riitä. Eikä mikään tunnu enää juuri miltään. Niin mitä hitsiä rauhoittavat muka auttaisivat minnuu? Eivät mitenkään.

Kiitos äiti muuten susheista ja kaloreista<3 En suinkaan aikonut paastota tätä päivää. Fiilis oli niin hyvä sen suhteen. Eikä miulla ollut edes nälkä. Jouduin sitten hänen nähtensä niitä syömään, jotta ei olisi tarvinnut käydä tätä ruoka keskustelua ja sen itsekurini suhteen voittekin arvata loput, kun hän lähti kotiin.

Ihan, kuin arkeni ja mieleni eivät olisi jo muutenkin niin sekaisin. Miusta olisi niin ihanaa jos pystyisin puhumaan äitini kanssa noin muutenkin, kuin arkisista asioista. Se ei vaan taida edelleenkään olla mahdollista. Ei ainakaan tällä hetkellä. Voisitko vaan antaa miulle vähän enemmän omaa tilaa? Ilman ettet olisi heti niin yli huolissasi siitä ja ilman ettet ottaisi siitä itseesi niin herkästi? Uskoisit minnuu, että kyllä mie selviän ja yritän saada arkeani kuntoon. Tämä on kuitenkin miun elämäni.