Mikä hitsikin siinä on, kun siulla on hyvä ote itsekuriin, niin joku tai jokin menee ja pilaa sen taatusti? Tännään taas näin. Olin puuron muodossa syönyt 120 kaloria. Nälkä ei ollut. Eikä suu nälkäkään kettuillut. Oli vain niin hyvä fiilis, että tiesin, että voisin hyvillä mielin olla tämän 120 kalorin kanssa tai ehkä jos huonosti meinaisi käydä niin voisin syödä hieman lisää puuroa. Eli siinä tapauksessa ei olisi tullut sorruttua ruoka orgioiden pariin. Äitini oli jälleen kerran syy minkä vuoksi jouduin syömään ihan liikaa ja ylimalkaansa syömäänkin. Se siitä hyvin alkaneesta päivästä.
Vaan, kuinka kävikään. Äitini soitti ja ilmoitti, että oli varannut miulle ja itselleen auton talvirenkaitten vaihdon ja säilytyksen ajankohdan täksi iltapäiväksi. Siinä vaiheessa kihisin kiukusta hiljaa mielessäni ja teki todella tiukkaa etten olisi hänelle tuosta ärähtänyt. Ymmärsin myöhemmin, että äitini tarkoitti tuolla hyvää, mutta minnuu vain niin ärsyttää se, että hän saattaa noin huonolla varoitusajalla soittaa ja sanoa, että hei tälläistä olisi tänä päivänä tiedossa. Jos sitten olisikin käynyt niin, että mie olisin ollut jossain joko menossa tai suunnitellut meneväni, niin äitini olisi suuttunut miulle ja ollut sitä mieltä, että olen todella kiittämätön häntä kohtaan.
Iskipä minnuun vielä kiltteys kohtauskin, koska mie olin niin suunnitellut, että olisin käynyt tännään tutustumassa paikanpäällä lisää kehospykoterapiaan eli mindfullness:iin, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Vaan, kuinkas kävikään? Empä sinne sitten päässyt.
Myöhemmin kiukkuni helpotti sillä, että kysyin äitiltäni, että voisiko koirani tulla hänen luokseen sinä tulevana viikonloppuna, kun olen kehopsykoterapian kurssilla. Onneksi se sopi hänelle. Pientä henkistä hyvitystä siitä etten suunnittelemalleni menolle päässytkään tännään. Vaikkei äitini toki tiedäkkään, että suutuin mielessäni hänelle. Eikä tulekkaan tietämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti