Äitini soitti miulle tännään muutama tunti sitten ja kysyi: "Painostanko mie sinnuu liikaa ja ahdistaako se sinnuu?" Mie änkytin ja vastasin: "Toisinaan se ahdistaa ja toisinaan se on ihan hyvä.." En vain kyennyt tuolloin tuomaan mielipidettäni paremmin esiin. Äitini vastasi jotenkin niin, että hän yrittää rauhoittua ja olla soittamatta miulle ihan joka päivä. Ja sanoi tukevansa minnuu avun saannin suhteen. Häkelleyin tuosta niin paljon, etten osaa sana tarkasti tuota sisäistää vieläkään..
Ihana teko äidiltäni, mutta jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkansa niin tätä kestää vähän aikaa ja sen jälkeen kaikki jatkuu, kuin ennen hänen puheluaan. Saatan toki olla nyt täysin väärässäkin, mutta jos hänen käyttäytymisensä ei ole 23-vuodessa mihinkään muuttunut minnuu kohtaan, niin ymmärtänette, että epäilen tämän jatkuvuutta. Toisaalta olisihan se ihanaa jos näin jatkuisi ja äitini olisi vihdoin ja viimein onnistunut sisäistämään sen, että kyse on miun elämästäni ja miun valinnostani. Pitipä hän niistä tai ei ja jonka ohella yli överi hössöttäminen ei useimmiten auta. Aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti