22.9.2011 päivän parhautta

Äipän kanssa Carmen oopperaa katsomassa, parhautta.

Tämän illan Don Josén roolin laulajalla aka István Kovácsházi:lla oli kyllä paras roolisuoritus koko oopperassa. (:

8.10.2011 = Ahdistuskohtaus!

Rakas ystäväni TI täyttää silloin pyöreitä vuosia. Paikanpäälle, hänen ja hänen rakkaansa JS:n kotiin on kutsuttu vain heille rakkaimmat ystävät joihin mie lukeudun myös. Lähes sanoinkuvaamaton läski ahdistus kohtaus iski ja kunnolla. Vajaa kuukausi aikaa olla siinä jamassa, että ei ahdista liikaa. Mitään norsu syömis kohtauksia en ole onneksi saanut. Liikkunut vain mielestäni liian vähän. Sataa sataa ropisiee pili pali pom. Ihan himpusti on painoa lissää tullut. Se on pakko saada pois ennen tuota. Talvi on taas syksyn jälkeen tulossa, mutta en todellakaan aijo näyttää silloin norsulta, vaan niin ihanan pieneltä. En lupaa. En vanno. Olen päättänyt tuon ja saavutan sen myös.

Ei kiitos näitä hetkiä lissää.

Äitini tännään kysyi: Minkä verran painat?
Mie: Ihan riittävästi.
Äiti: No kerro nytten.
Mie: En mie nyt. Íhan riittävästi.
Äitini jäi kuitenkin odottamaan vastausta mitä hän ei saanut. Ahdistavaa? Kyllä.

"Tulitte ryhmä terapiaan.."

Sanoi terapeutti 3:n tännään, kun tulin paikanpäälle koirani kera. Koirani on kertaalleen aijemminkin ollut mukanani tuolla, koska en pystynyt enkä kyennyt lähtemään sinne ilman koiraani. Kysyin häneltä samaisena päivänä, etukäteen, että onko se ok, jos koirani tulee myös mukaan. Se sopi terapeutilleni. Samoin oli tännään.

"Miltä nyt tuntuu?" Ahdistaa. "Osaatko kertoa syytä?" Ei vaan pysty eikä kykene. En löydä sanaa tuolle tunteelleni. Jumitin siis suurimman osan ajasta tuolla, koira sylissäni.

Pienet ahdistavat hetket.

Tännään töissä Pomoni sai jonkin ihme kohtauksen. Hän kahtoi minnuu silmiin oikein ahdistavan läheltä. Niin läheltä, että näin selvästi hänen silmiensä verisuonet. Mittasi minnuu katseellaan päästä varpaisiin. Laittoi päälläni olleen aukinaisen puseron kiinni ja sanoi samassa tilassa olleelle Irvistykselle, että tuo paidan väri sopii miulle. Johon Irvistys nyökkäsi. Tuntui, kuin tuo hetki olisi kestänyt pienen ikuisuuden verran.

Jotenkin jännästi jäi töissä syöminen väliin. Eikä ruoka ole huudellut miulle senkään jälkeen tännään. Koiralleni on onneksi maistunut hyvin päivän koirapuisto reissun jäljiltä. Muru oli ihan fiiliksissä, kun pääsi leikkimään seitsemän muun paikalla olleen koiran kanssa.

Miten niin vain numeroita?

Hetki jonka olisin halunnut välttää lähes keinolla millä hyvänsä. Olin niin henkisesti solmussa etten siihen kyennyt. Oli tarkoitus saada tietää, että minkä verran koirani painaa. Tämä lähti siitä, kun silmämääräisesti sitä yritettiin arvioida kamun kera ja kumpikin oli asiasta eriä mieltä. Koira sylissä vaa'alle ja sen jälkeen sinne yksinäni. Yritin harhauttaa kamua sen verran ettei hän olisi ollut siinä kriittisellä näköetäisyydellä. Pieleen meni. Nyt HL tietää minkä verran painan. Auts. Tällä hetkellä hän on miun lisäkseni ainut, joka tuon tietää.

Ahdistavaa, koska olen yrittänyt niin kauan pimittää painoni kaikilta muilta paitsi itseltäni. Tuo painon pimitys muilta voi ehkä juontaa aikaan jolloin koulussa oli ne klassisen karut terveystarkastukset terveydenhoitajan tai lääkärin kera. Hetkiä joista miulla menee edelleenkin kylmät väreet selkääni pitkin, jos jostain syystä nuo hetket mieleeni palaavat.

Muumien joukkopako.

Huokaus. Tulihan se sieltä vihdoin ja viimein. Iski kunnolla minnuu henkisesti. Hajosin, hetkeksi, ehkä pitemmäksikkin ajaksi. En vaan ennään jaksanut tai kyennyt lähtemään edes töihin. Koirani ulkoilutuskin oli yhtä tuskaa, vaikka sen ymmärsinkin, että se on murulle tärkeää. Olen vaan niin henkisesti solmussa etten pysty edes itkemään. Ahdistaa ja pelottaa vaan niin paljon. Ehkä liikaa?

Sairaslomalla olen noin viikon. Perjantaina olisi päivä töitä ja viikonloppuvapaa ihanan menon kanssa jota odotan. Perjantaina olisi vaan niin suotavaa kyetä menemään töihin. Jos en, niin silloin joudun mitä suurimmalla todennäköisyydellä kertomaan pomolleni syyn minkä vuoksi sairaslomaani jatketaan. Tiedän ja ymmärrän, että olen kamala ihminen, koska valehtelin lääkärille syyn minkä vuoksi tarvitsin sairaslomaa. Pomolleni en vaan pysty kertomaan totuutta, koska jos sen kertoisin niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä saisin kenkää töistä, koska en olisi hänen mielestään tarpeeksi tasapainoinen henkisesti ja siten kykenevä olemaan töissä ja kantamaan työhöni liittyvän vastuun. Ristiriitaista? Kyllä, koska alani on mitä on. Siellä yritetään ymmärtää, että kaikilla ei ole kaikki muumit laakossa ja joskus muumeja karkaa laaksosta enemmän tai vähemmän. Käytännössä asiaan suhtautuminen on useasti jotain ihan muuta.

Kiitos rakas SB, että raahasit miut lääkäriin ja pidit seuraa, kuten myös TB. Yksin en olisi tuohon mitenkään pystynyt, koska yritin useamman tunnin ajan edes soittaa pomolleni, että en kykene nyt töihin ja samoin oli lääkärin ajanvarauksen kanssa.. Henkinen potku peffaan teki hyvää.