Hyvät teot eivät lähes aina rankaisekkaan.

 
Kuten sanonta kuuluu: "Hyvätkään teot eivät jää rankaisematta." Onneksi tuo ei pitänyt tännään paikkansa. Jos olisi niin olisin ollut lirissä. Olisin ollut 80 euroa köyhempi. Olin tulossa junalla kotiin päin, kun juuri pysäkkiä ennen pysäkkiäni lipuntarkastajat ilmeistyivät junaan. Kuullen ne korvia vihlovat sanat: "Matkaliput olkaa hyvä.." Tajusin tuolloin ettei miulla ollut voimassa olevaa lippua, enkä olisi ehtinyt kadota junastakaan. "Hyvä" mie. Kausi oli loppunut kortistani.

Onneksi tilanteen pelasti se, että joku miulle tuntematon ihminen rupesi mesoamaan junassa siitä, että minkä vuoksi hän ei voi ennään ostaa lippua. Toinen takastajista  kuittasi siihen jotain. Sanat menivät miulta ohi. Ojensi korttiani minnuu lähempänä olevalle tarkastajalle ja samalla selkäpiitäni karmi tulevat sanat. Juuri tuolloin miulle tuntematon toinen nainen sanoi tarkastajalle, että hän olisi jäämässä tulevalla pysäkillä. Se ehkä juuri herpaannutti tarkastajan ajatuksen. Mie sain korttini takaisin ja lähdin ripeästi pois junasta. 

Nuo hyvätkään teot eivät jää rankaisematta lausetta miettien sen vuoksi, koska olin aijemmin samana päivänä ollut terapiassa ja sieltä lähtiessäni nostanut juuri tulleen sanomalehden penkille. Eihän tuo mikään iso asia tai aikaa vaativa teko ollut. Ehkä se saattoi vaikuttaa tulevaankin tämän päivän ohella?

Olin myöhemmin laittamassa kassalla ystäväni SB:n miehen joululahjaa laukkuuni, kun vieressäni olevan vanhuksen osa kassin sisällöstä putosi lattialle. Nostin ne hänen kassinsa päälle ja kiitti minnuu. Hymyilin ja lähdin jatkamaan matkaani kotia kohti. Vähän ajanpäästä mie tajusin, että olin onnistunut pudottamaan toisen hanskani jonnekkin. Lähdin tulosuuntaan ja näin harvahapsisen miehen heiluttelevan hanskaani. Hän hymyillen antoi sen miulle. Kiitin häntä ja päädyin lopulta kotiin.

Löysin tännään myös SB:lle joululahjan. Miettien silloin puolin ja toisin sisäistämäämme lausetta: "Vittuilu on välittämistä." Tämäkin hyvällä maulla toteutettuna. Josta johtuen kirjoitin hänen pakettiinsa liittämääni lappuun kotona: "Vittuilu on välittämistä näin joulun aikaankin ja se, että yrittää olla ostamatta ystävälle turhaa roinaa."

SB:n kanssa puhuin myös tännään puhelimessa. Liittyen taas vaihteeksi opiskelutilanteeseeni. Siitä viimeisestä kokeesta sain numeron, mutta opinnäytetyöstäni ja niistä kahdesta muusta kokeesta miulta puuttuu yhä arvosanat tietokannasta. Purin mieltäni SB:lle siitä, että miten minnuu ketuttaa se tietty opettaja ja Opon tämänhekinen käytös. Olin kysynyt tännään puhelimessa Opolta, että voisiko hän kysyä siltä tietyltä opettajalta, että voisiko hän mitenkään laittaa tännään ne arvosanat tietokantaan, koska niillä on enemmän, kuin kiire, koska vaakakupissa on valmistumiseni.

Opo vastasi siihen ettei aijo laittaa kättään ampiaispesään vaan antaa sille opettajalle vielä tämän päivän aikaa laittaa ne sinne tietokantaan. Opo sanoi puhuvansa sen opettajan kanssa huomenna. Opo oli puhunut sen tietyn opettajan kanssa, joka mussutti yhä ja edelleen siitä, että hänellä on kiireä ja miten on alkanut laittaman niitä arvosanoja tietokantaan. Mieitn siinä vaiheessa, että minkä vuoksi se opettaja ei olisi voinut aloittaa niitten arvosanojen laittamista kerrankin miun arvosanoistani. Tiedä sitten, että onko hän vasta nyt aloittanut laittamaan niitä muidenkin valmistumassa olevien arvosanoja. Niin sekavaa ja niin ärsyttävää. Toivottavasti huomenna kaikki selviää.

Sain tännään kelasta uudella nimellä olevani kelakortin. Nauratti jotenkin siinä vaiheessa, kun luin sen paperin teksin loppu pätkän: "Ystävällisesti, kansaneläkelaitos". Sanoja ystävällisesi ja kela, mie en yhdistäisi toisiinsa ihan heti. Omakohtaisella kokemuksella kelasta saatavaa vittumaista asikaspalvelua huonompaa palvelua en muista saaneeni pitkään aikaan missään muualla. Ja muutenkin se yleis säätäminen siitä, että mitä oikea käsi tekee, niin sitä ei vasen yleensä edes tiedä.

Kaiken tämän tekemisten ohella tajusin juuri, että mie olen syönyt tännään yhden karjalanpiirakan ja sen kanssa siivun juustoa. Nälän tunne on tainnut miut hyljätä. Ei se tosin haittaakkaan.

Tällä hetkellä ei ahdista.

Koe on tehty. Voin siltä osin huokaista ja samalla olen tainnut unohtaa ainakin vähäksi aikaa yleisen opiskelu ahdistukseni. Toisaalta hyvä vain, koska sille en ennään mitään mahda. Tuli mitä tuli. Toivottavasti vain saan vastauksen huomenna. Jos vastaus on valmistuminen niin siinä vaiheessa alan täyttelemään työpaikka hakemuksia. Jos ei, niin silloin ei hyvä heilu.

Perinteistä joulu ahdistustakaan miulla ei ole ollut paria pientä hetkeä lukuunottamatta. Taisin tuon opiskelu tressaamisen ohella unohtaa sen tulevan etukäteis joulu ahdistukseni. Pariin pieneen hetkeen liittyi opiskelujeni deadline ja toiseen se, että minkä kirjan ostaisin joululahjaksi Isoisälleni ja Isoäidilleni. He, kun lukevat paljon eli mitä tänä vuonna ilmeistyneitä tiettyjen kirjoittajien ja aihepiirien kirjoja he eivät olisi vielä ehtineet lukea.

Onneksi Isoäitini pelasti tilanteen (soitin hänelle), kun jäin arpomaan kahden kirjan kanssa, että kummasta Isoisäni pitäisi enemmän. Toinen, kun oli hänen yksi suosikki kirjailijoistaan ja toisessa taas aihepiiri kosketti Isoisääni enemmän. Aihepiiri voitti tällä kertaa.

Isoäidilleni kirjan ostaminen oli kerrankin kinkkistä, koska hänellä ja miulla on kirjojen suhteen osittain sama maku. Harmi vain, että tietyiltä kirjailijoilta ei ole tänä vuonna uutta kirjaa. Se vaikeutti valintaa, koska ne loput Isoäitini suosikki kirjailijoiden tämän vuotiset hän oli jo lukenut. Toivon vain, että se valitsemani historiallinen kirja ei olisi mitään kuraa. Tuo kirja, kun miunkin on ollut tarkoitus lukea, mutta luku fiilikseni on ollut hukassa, kun sen olen muistanut. Siitä mieleen, laitanpa sen varaukseen.

Joulusta mieleeni. Miulla ei ole ollut ennään niin moneen moneen vuoteen perinteistä suklaakalenteria tai sitä ei suklaista. Lähemmäs 10-vuoteen. Tästä ihanuudesta saan kiittä sitä, että joskus vuosia sitten unohdin avata ne luukut. Kunnes jouluaattona tajusin sen. Tokihan fiksuna lapsena menin ja söin ne kaikki. Lopputuloksen ollen se, että miulla oli niin oksettava olo ettei miulla ole moista suklaata tehnyt mieli senkoommin tai nähdäkkään suklaakalenteria huoneessani. Säästyimpäs jatkossa niiltäkin kaloreilta.

Voisiko ajan pysäyttää vähäksi aikaa?

Huomenna on päivä mikä pelottaa ja ahdistaa niin paljon. Viimeinen koe. Se tietty, minkä olen sössinyt jo useaan eri kertaan. Nyt vain olisi saatava siitä arvosana, joka ei olisi hylätty. Parina viime kertana ajatus löi tyhjää, kun olin sitä koetta tekemässä. Jos saan hylätyn niin en valmistu ja miut potkitaan pois lopullisesti koulusta.

Eikä tätä ahditus vitutustani helpota yhtään se, ettei se tietty opettaja ole edelleenkään laittanut tietokantaan merkintää opinnäytetyöstäni ja niistä sen kahdesta eri kurssista, joista sain arvosanat. Laitoin mie hänelle tännään tekstiviestillä kysymyksen, että voisitko laittaa ne arvosant tietokantaan. Mitään vastausta ei kuulunut. Kyllä hän on edelleenkin niin vihainen miulle, vaikka muuta opinto-ohjaajalle on väittänyt tässä hiljattain.

Jos valmistumiseni jää todella kiinni vain siitä, etten saanut niitä kolmea merkintää, koska opettajaa vitutti, niin siinä vaiheessa tulen juomaan itselleni elämäni pahimman krapulan. Siinä vaiheessa ne kamalat kalorit tai päivän-kahden krapula ei tule pahentamaan tätä tilannettani. Kalorit voi laihuttaa aina pois ja krapulakin loppuu aikaaan.

Jos en valmistu niin miulla ei ole mitään havaintoa siitä mitä haluaisin jatkossa tehdä. Enkä myöskään tiedä, että miten aloittaa lause ja kertoa perheelleni ja sukulaisilleni, että tuotin heille kaikille suuren pettymyksen. Kuten myös itselleni.

Tämän hetken olotilassani on toisaalta se hyvä puoli, että tajusin juuri etten ole syönyt tännään mitään. Onneksi on vielä vähän aikaa lukea siihen kokeeseen..

Viikonloppu kurssi. Päivä 3.

Jossain vaiheessa tuota kurssia tulin ymmärtäneeksi sen, että pitemmän päälle saattaisin olla onnellisempi siten jos en vaatisi itseltäni aina parasta mahdollista lopputulosta, jonka ohella yrittäisin kuunnella kehoani vähän useammin ja aijemmin. Muistaen taas alkaa päivittäin venyttelemään ja hiljentyä hetkeksi hyvällä omatunnolla. Tuo tuskin tulee olemaan mikään helppo prosessi, mutta nyt, kun ajatuksen siemen on minnuun päässyt, niin matkani voi alkaa ja ehkä sen kautta oppisin myös paremmin käsittelemään pettymyksiä. Pettymyksiä siitä, että yritin parhaani, mutta aina se ei takaa sitä, että saavuttaisin tavoitteeni ja ehkä hyväksymään myös vähän paremmin epäonnistumisiani.

Päivän pieniin ihaniin hetkiin luketui koirapuistossa käyminen koirani, kamuni TP:n ja hänen koiriensa kanssa. Kylmähän ulkona oli sen luihin saakka yltäneen viiman kanssa, mutta sekään ei haitannut, koska koirilla oli mukavaa. Se onnellisuus mikä heistä huokui, kun he juoksivat, leikkivät ja meuhkasivat koirapuistossa.

Voi kyllä!

Lonkkaluuni ja kylkiluuni tuntuvat ja näkyvät taas kunnolla. Olen siis laihtunut lisää. (:

Viikonloppu kurssi. Päivä 2.

Tämän päiväinen kurssipäivä oli jollain tapaa helpomi, kuin eilinen. Ei ahdistanut samalla tavalla, kuin eilen. Siihen vaikutti suuresti se ettei sitä rusina harjoitusta tehty. Harmitti vain se, että myöhästyin sieltä jonkin verran, koska nukuin pommiin. On miulla muistikuva siitä, että olisin laittanut illalla herätyskellon soimaan. Ehkä muistan sen väärin?

Harjoituksia tehdessämme miulla oli jotenkin sisäisesti rauhallinen olo ja saatoin keskittyä hengittämiseen. Mitä nyt onnistuin nukahtamaan kahteen eri kertaan, jolloin tehtiin selällään ollessamme mielikuvaharjoitusta, jonka aikana sai laittaa silmät kiinni. Heräten molemmilla kerroilla siihen, kun ohjaaja kertoi harjoituksen hetkenpäästä päättyvän.

Ruokatauolla minnuu vain jotenkin mietitytti, että miten muut paikalla olleet söivät hyvällä ruokahalulla norsun kokoiset ruoka-annokset. Ja se ällöttävä lihan haju mitä niistä joistain ruoista haisi. Mie tyydyin syömään porkkanaa ja teetä. Olin varannut itselleni kaksi porkkanaa, mutta suurin osa siitä toisesta lensi roskakoriin. En vaan saanut sitä syötyä. Vaikkei se toisen porkkanan loppu olisikaan pilannut abc:n tätä päivää. Siinä ne tämänpäivän kalorini taitavatkin olla, koska miulla ei ole nyt kotiin päästyänikaan ruokahalua. Ehkä saatan juoda vielä kupin teetä.

Hetkellinen voittaja fiilsi miulle tuli siitä, kun taukotilassa oli tarjolla kaloripommi naposteltavaa, eikä miun tehnyt edes mieli mitään niistä, vaikka suklaatakin oli. Suklaa, paheeni ylitse muiden. Se pahe millä olen onnistunut ajansaatossa pilaamaan niin monta päivääni. Vaan en tällä kertaa.

Viikonloppu kurssi. Päivä 1.

Tännään alkoi odottamani kehopsykoterapian kurssi, jota olin odottanut. Toiveenani tälle kussille on, että siellä harjoiteltujen harjoitusten avulla voisin olla vähän armollisempi itseäni kohtaan ja sitä kautta kuunnella kehoani vähän paremmin. Eikä siitäkään mitää haittaa olisi jos tämä auttaisi pitemmän päälle masennukseenikin.

Olotilani oli rauhallinen ja iloinen aina siihen saakka kunnes päädyttiin tekemään harjoitus johon kuului teelusikallinen rusinoita. Ajatus oli tarkoitus keskittää niihin ja valita niistä yksi. Tutkien sitä rusinaa niin ulkonäöllisesti, sormissa jne. Siihen saakka harjoitus sujui ilman kärsimystä kunnes tuli hetki laittaa se rusina suuhun ja tutkia sitä siellä eli mitä tuntemuksia se herätti. Eihän miun mikään pakko tuota ohjetta ollut noudattaa, mutta halusin antaa sille harjoitukselle mahdollisuuden. Lopulta sen rusinan sai nielaista ja miettiä miten keho ja mieli siihen reakoivat. Noh siitähän se sitten lähti..

Minnuu rupesi vain niin ahdistamaan ja inhottamaan ne kalorit. Eikä asiaa helpottanut se, että se harjoitus toistettiin. Fyysisesti oksettava olo jäi tuosta harjoituksesta. Uskokaa tai älkää, mutta kaksi rusinaa aiheutti miussa tämän. Miun, kun ei pitänyt syödä tännään enää yhtään mitään. Juoda koreintaan vettä ja teetä. Olin lopulta vain niin pettynyt itseeni.

Tilanne jatkui hengitys harjoituksella. Lähes koko sen ajan minnuu ahdisti ja hetkellisesti tuntui siltä, kuin olisin melkein tukehtumassa. Saatoin yhä maistaa ne rusinat suussani ja teki tiukkaa etten olisi lähtenyt ulos oksentamaan. Sisällä olevassa vessassa, kun en olisi kehdannut oksentaa, koska ne seinät ovat lähes paperisen ohuet.

Ilta päättyi orastavaan päänsärkyyn. Onneksi juna sentään oli aikataulun mukaan pysäkillä. Eikä kukaan tullut miulle junassa pätemään mistään tai sönköttämään humalassa esim. siitä kuinka häntä risoo miun lävistykseni. Noin, kun käy miulle joitain kertoja kuukaudessa.