Niin paljon hyvää, mutta..

mie en osaa kai käsitellä sitä? Ajatus siitä, että elämässäni, arjessani alkaa olemaan nyt enemmän hyvää, kuin huonoa on jotenkin pelottavaa. Minkä vuoksi? Ehkä siksi, koska tämä päänsisäinen henkinen pahanolon tunteeni on kestänyt niin monta vuotta. En välttämättä edes muista tarkkaan sitä milloin miulla olisi viimeksi ollut tälläinen tilanne.. siis siinä, että olisi hyvä pystyä nauttimaan siitä, että lähes kaikki ei olekkaan viksinvonksin. Se, että lähes kaikki ei olekkaan vinksinvonksin on jotain minkä tunnetasolla olin lähes unohtanut ja sen kohtaaminen tuntuu hetkellisesti todella ahdistavalta. Vaikkei se tietty kaaottisuus ja ristiriitaisuus olekkaan mihinkään hävinnyt. Tyhmältähän tämä kuulostaa.