He tarjoavat ruokaa..

Miulla ei minkäänsorttista näläntunnetta. Edes paheeni ylitsemuiden, suklaa, ei iske millään tai aiheuta kiusausta. Edes ajatuksentasolla: Entä jos sittenkin söisin yhden pienen palasen? Ei kiitos, vastaan.

Että voikin taas korveta..Ei näin.

Rip miun henkireikäni aka jo vuosia elämässäni ollut kirjastokorttini, jonka pitkän numerosarjankin muistan ulkoa. En todellakaan usko niihin lapsille kerrottuihin satuihin, joissa joku ihana ihminen on sen maasta löytänyt ja palauttanut kirjastoon.. Kiitos monista ihanista luku elämyksistä!

JL.

JL:n seurassa vietetty aika on alkanut saamaan sangen ristiriitaisia piirteitä. Viihdyn hänen seurassaan ja kykenen olemaan hänen seurassaan ilman, että miun tarvitsisi yrittää esittää, että kaikki on hyvin niinä päivinä ja hetkinä, kun niin ei ole. Sisäistin sen vasta tännään, kun nukahdin hetkeksi hänen sohvalleen, kun jatkoimme Stargate Atlantis maratoonin parissa. Hänen kotinsa ilmapiirissä on vain jotain mikä saa miut rauhoittumaan. Hetkiä jolloin ahdistukseni helpottaa/vähenee vierailun ajaksi..vaikkakin hänen seinänaapurinsa on nätisti sanottuna kerrostalo kyttääjä.

Ristiriidan tähän on tuonut se, että nyt useampanakin kertana putkeen, kun olen hänet nähnyt, niin ensimmäisten sanojen joukossa hän sanoo: "Syötäisiinkö/mentäisiinkö syömään?" Tai hän tarjoaa miulle syötävää ja/tai herkkuja. Ahdistaa. Hänen tämänpäiväiset sanansa jäivät erityisesti mieleeni: "Mie aijon lihottaa sinnuu.." Ymmärrän, että hän tarkoittaa tuolla hyvvää, mutta se ahdistaa ja välillä paljon. Lisä tekosyiden keksiminen alkaa kohta olemaan jo vähän haasteellista. Hänelle läpimevät syyt siihen, että pystyisin välttämään herkut ja syömisen..

Talvi on täällä.

Koin vallan erikoisen tilanteen, hetken eilen. Olin tulossa töistä kotiin. Olin kaivanut auton kahteen eri kertaan ennen tuota lumesta. Mennen ja tullen töistä. Lunta oli satanut töissä oloni aikana sen verran, että kahlasin kodin parkkiapaikalla polviani myöten lumessa. Eipä sinne ruutuun saakka ollut mittään asiaa autolla. Olin juuri aloittanut lumen kolaamisen, kun miulle tuntematon melkein naapuri ajoi autollaan autoni perään. Hän kysyi, että saisiko hän sen lumikolan. Sen jälkeen hän kolasi lumet pois parkkiruudultani ja jatkoi omansa kimpussa sen jälkeen. En osannut, kuin kiittää häntä. Erikoisten tilanteiden aika ei olekkaan päättynyt.

Yksi sana.

PP laittoi tännään aamulla viestiä ja kysyi, että voitaisiinko myö nähdä hänen ruokatuntinsa aikana. Hän haluaisi puhua, koska häntä ahdistaa. Noita sanoja en ole kuullut häneltä pitkään aikaan, vaikka hänestä on nähnyt päällepäin niin liian moneen eri kertaan, että häneen sattuu henkisesti. Arvostan tuota viestiä, että hän halusi puhua kanssani hänelle vaikeista asioista.

Puhuimme nykyhetkestä, mahdollisesta tulevasta, menneestä lähimaastossa ja vieläkin vanhemmasta aiheesta. Aiheesta, joka oli tuhota PP:n ja miun ystävyyden vuosia sitten. Hänen entisestään Narsista. Narsistin nimen mainitseminen sai miut melkein oksentamaan henkisestä inhosta tuota nilviäistä kohtaan. Mie tiedän, myönnän ja tunnustan, että kuulostan nyt vähintäänkin todella lapselliselta, mutta jos koskaan saan tilaisuuden niin mie kostan oikein karusti Narsistille ja tasaan tilit. Minkäkö vuoksi? Hän onnistui melkein tuhoamaan PP:n, miun ja monen muun tuntemani ihmisen elämän. Narsistin käytöksen vuoksi itsetuntoni ei ole tänäkään päivänä mikään hyvä. Sen kasaamiseen voi mennä vielä aikaa. Ennen Narsistin tapaamistani itsetuntoni ei ollut mikään hyvä, vaan podin alemmuuden tunnetta liian usein, tunsin itseni niin huonoksi ihmiseksi. Lähes arvottomaksi, toisinaan jopa arvottomaksi. Näin pinta raapaisulla mitä pahaa hän sai aikaan..

Tuon keskustelun jälkeen minnuu on vaan niin ahdistanut, koska se osittain avasi vanhoja henkisiä haavojani. Toisaalta tuo keskustelu teki myös hyvää, koska jos en olisi koskaan tutustunut Narsistiin niin tuskin olisin koskaan tavannut PP:tä tai muutamaa muuta miulle tärkeää ihmistä. Ristiriitaista? Kyllä.

Miekin kelaa.

Päivän biisi: Hellsongs - Paranoid
Se Black Sabbath:n alkuperäinen versio on miusta yksi maailman aliarvoistetuimmista kappaleista. Oletteko koskaan kuunnelleet niitä sanoja?

Huoh. Jouduin perumaan tämänkin viikon terapia aikani. Tähän mennessä terapeuttini vaikuttaa vielä ihan ymmärtäväiseltä..ehkä en ole täysin varma. Tekstiviestin välityksellä, kun asian hoidin. En kyennyt soittamaan hänelle ja perumaan jo toista aikaa putkeen. Lähemmäs 2kk sitten miulla on ollut viimeksi aika. Näin jälkeenpäin ajateltuna huomaan, että miulla on alkanut hajota taas jotain henkisesti päässä, viikonloppuna iski vähän isompikin ahdistus ja epämääräinen hetkellinen pelko tila. Minkä vuoksi? Ei harmaintakaan aavistusta. Tällä hetkellä haluan vain yrittää päättää ahistukseni ja pahanolon tunteeni..Yritän vain niin olla satuttamatta itseäni fyysisesti. Väännän itseni kanssa henkisesti kättä aiheesta. Mie en todellakaan tiedä, että milloin en enää jaksa tapella itseni kanssa ja olla tekemättä jotain mikä ei välttämättä jää silloin mitenkään kesyyn tilaan..

Paranoid
"Finished with my woman 'cause she couldn't help me with my mind
People think I'm insane because I am frowning all the time
All day long I think of things but nothing seems to satisfy
Think I'll lose my mind if I don't find something to pacify
Can you help me occupy my brain?
Oh yeah
I need someone to show me the things in life that I can't find
I can't see the things that make true happiness, I must be blind
Make a joke and I will sigh and you will laugh and I will cry
Happiness I cannot feel and love to me is so unreal
And so as you hear these words telling you now of my state
I tell you to enjoy life I wish I could but it's too late"

Hetkiä jolloin on myönnettävä, että syömishäiriö on syvältä ja poikittain.

Viimeisin näistä oli eilen. Täytin eilen vuosia (hetkellinen ikä kriisi iski..). Vietin iltaa miulle tärkeiden ihmisten kanssa, PP, JL, JPL ja JS:n kera. Ilta alkoi todella puun takaa. Miun oli tarkoitus viettää JL:n kera leffojen katselu ilta. PP laittoi viestin ja pyysi kylään luokseen. Siitähän se sitten lähti. Ilta koostui hymyn ja naurun sekoituksesta. Tanssimme ja lauloimme. Jossain vaiheessa iltaa mie tajusin, että olen fyysisesti ihan loppu. Energiaa tanssimiseen ei vaan ennään ollut. Polvenikin muistuttivat minnuu olemassa olostaan. Niitä alkoi inhottavasti vihloa. Se vihlonta ei ole lakannut tännäänkää. Muilla paikalla olleilla riitti vielä pitkäänkin sohvalle istumisen jälkeen energiaa. Kyllä minnuu yritettiin hakea vielä mukaan. Halunnut olisin jatkaa, mutta energiaa ei vain ollut enempää. Jammailin siis sohvalla ja hymyilin. Sohvalla istumiseni herätti heissä monen monta kysymystä, jotka onnistuin joko välttämään tai vastaamaan jotenkin ei epäilyttävästi.

Toinen näistä hetkistä vähän ajan sisällä on ollut se, kun vietin aikaa 1 Thinsponi seurassa. Miulle iski vaan niin pakottava tarve liikkua. Samassa veneessä, kun hänen kanssaan ollaan, niin mikään ei estänyt meitä liikkumasta. Sen vuorokauden lenkkeilyn seurauksesta tajusin seuraavana päivänä laihtuneeni 5-kiloa. Puntarini ei valehdellut. Tarkistin painoni useasti. Perfektionistisuus ja sh ovat toisinaan karu yhdistelmä. Pitemmän päälle, kun isojen lukemien laihtuminen pienessä ajassa ei todellakaan tee hyvää keholleni, vaikka henkisesti tuntui niin hyvältä..