Gurnauh!

Iso Pomo halasi minnuun tännään! Ei miulla tässä mittään muuta.. Pienet ihanat hetket.

Jos vain olisin voinut jäädä nukkumaan koko päiväksi.

Yritän tiivistää lyhykäisyydessäni ahdistaa-vituttaa-ahdistaa-vituttaa olotilaani. Miulta lohkeksi taas palanen hampaastani. Tällä kertaa se vain oli turhan näkyvältä paikalta. Alhaalta yksi etuhampaistani. Kummitus-tätini 60-vuotis juhlinnan aikana ja suvun kytätessä vieressä, että söin heidän mielestään tarpeeksi ravintolassa. Anteeksi itsekuri! Jouduin siut hetkeksi hylkäämään pakon edessä. :/

Terapian tämänpäiväinen istunto oli taas jotain todella sekavaa mitä en osaa oikein sisäistää vielä. Ehkä ajatuksen kanssa myöhemmin? Terapeuttini sanat jäivät kaikumaan mieleeni: "Inhoat itseäsi ja yrität liikaa kontrolloida painoasi, koska siihen varmasti pystyt ja se on helpompaa, kuin vaikeiden asioiden kohtaaminen." Totta, täytyy myöntää ja yrittää jatkaa miulle vaikeiden asíoiden kohtaamista..

Rip Höyhenen kevyt foorumi!

Vaikka jotkut ilkeät ihmiset (joilla ei ole omaa elämää) saivatkin tuon foorumin kuopattua, niin ette työ meitä lopullisesti nujertaneet! Jos haluatte itseltänne jatkossa aikaa ja ketutuksen määrää säästää, niin jätäkää sh foorumien säälittävät ilmiannot sikseen, koska se on lopulta ihan turha vaiva. Ei kenenkään syömishäiriö sillä poistu jos foorumimme poistatte. Olette vaan ilkeitä.

Eipähän tarvitse tännään syödä.

Jeh, koska yhdestä hampaastani lohkesi pien palanen pois. Yksi pienesti lohennut hammas lisää lohjenneiden hampaitteni joukkoon. Sattuu sen verran, ettei miulla ole minkään näköistä fiilistä edes yrittää syödä vähän tännään. Kyllä se hammassärky taas jossain vaiheessa hetkellisesti hellittää. Milloin? Jaa'a. Toisaalta ei haittaa yhtään. Voinpahan töissäkin tarvittaessa vedota siihen, kun siellä en syö mittään.

Onnea pikku sisko!

Huhheijaa etten sanoisi. Selvisin töistä yhtenä kappaleena kotiin. Sinänsä harmi, koska en voinut välttyä pikku veljeni ylioppilasjuhlilta. Luitte oikein. Mie ja veljeni ollaan nippa panna puheväleissä. Jos se puheväleiksi lasketaan, että aina, kun satutaan samaan paikkaan, samaan aikaan, niin veljeni joko vittuilee miulle päin näköä tai väheksyy rankasti kaikkea mitä sanon eli on omasta mielestään aina oikeassa tai tietää kaikesta kaiken vaikkei eli itsekeskeinen kusipää tai kaikkea edellämainittua.

Isot miinus pointsit veljelle hänen uusimmasta kusipäisyyden asteestaan, koska pikku siskoni valmistui myös tännään urheiluhierojaksi. Veljeni oli ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on vain ja ainoastaan hänen päivänsä eikä siskoa saanut juhlia samaan aikaan, kuin häntä. Veli joka jatkaa vielä opiskelujaan jossain muualla ja valmistuu sieltä eli saa uudet valmistujais juhlat. Siskollani on ylioppilas pohja, johon veli vetosi, että sisko sai omat juhlat, kun valmistui, niin häntä ei saa juhlistaa tännään. Hei haloo, sisko sai lakkinsa eri  vuonna, kuin veli.

Eli käännyin äitin luona vajaan tunnin. Moikkasin sukua. Onnittelin siskoa ja toin hänelle lahjan josta tiesin hänen pitävän. Näihtiin parilta vilaukselta veljeni kanssa toisemme, eikä myö edes moikattu. Yritettiin vain pitää kulisseja yllä suvun nähden.

Tiedän, että mie olen ollut veljeäni ja siskoani kohtaan aikoinaan todella hirveä. Anteeksi olen pyytänyt ja yrittänyt jälkikäteen hyvittää tekemiäni vääryyksiä. Siskon kanssa myö ollaan väleissä. Paremmissa, kuin pitkään aikaan. Veljen vittuilua olen yrittänyt ymmärtää jo useamman vuoden putkeen, koska suuren osan siitä olen täysin ansainnut, mutta rajansa kaikella. Jos ei kelpaa, että yritän käyttäytyä asiallisesti ja ystävällisesti häntä kohtaan, niin ei sitten.  Mie en jaksa ennää yrittää stempata, kun ei häntäkään kiinnosta yhtään. Eli tällä kulissi linjalla tilanne etenee.

Tuntuu, että olen luisumassa kohti pimeyttä.

Pimeyttä josta ei ole paluuta, ainakaan heti. Pahaolo sisälläni myllertää. Huutelee sanoja joita en ymmärrä tai niistä selvää saa. Ahdistaa vaan niin paljon. Pelottaakin. Mikä? Sen jos osaisin sanoa. Huomisen toivoisin voivani ohittaa. Käpertyä peittoon turvalliseen. Olla poistumatta kotini seinien sisältä. Se vaan ei tule olemaan vaihtoehto hyvä. Sillä koirani on huomennakin ulos päästävä ja miun on kyettävä itseni töihin raahaamaan tai kenkää tulee. Etsimään jostain feikki hymy kasvoilleni ja kulissini taas kasaamaan. Kumpa tällä kaikelle tai edes pienelle osalle löytäsin nimen, sanan tai syyn, niin se ehkä oloani vähän helpottaisi..

"Muista, sä olet kaunis."

Miulle osoitetut sanat joita en vieläkään ossaa sisäistää, vaikka kaunis nainen  ne miulle sanoin useaan eri kertaan eilen. Sanat jota päätyivät suudelmien kautta.. ;)

Ymmärtäen, että terapiaa tarvitsen yhä muun muassa siihen, että en enimmän osan aikaa pitäisi itseäni vastenmielisen näköisenä..