Huhheijaa etten sanoisi. Selvisin töistä yhtenä kappaleena kotiin. Sinänsä harmi, koska en voinut välttyä pikku veljeni ylioppilasjuhlilta. Luitte oikein. Mie ja veljeni ollaan nippa panna puheväleissä. Jos se puheväleiksi lasketaan, että aina, kun satutaan samaan paikkaan, samaan aikaan, niin veljeni joko vittuilee miulle päin näköä tai väheksyy rankasti kaikkea mitä sanon eli on omasta mielestään aina oikeassa tai tietää kaikesta kaiken vaikkei eli itsekeskeinen kusipää tai kaikkea edellämainittua.
Isot miinus pointsit veljelle hänen uusimmasta kusipäisyyden asteestaan, koska pikku siskoni valmistui myös tännään urheiluhierojaksi. Veljeni oli ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on vain ja ainoastaan hänen päivänsä eikä siskoa saanut juhlia samaan aikaan, kuin häntä. Veli joka jatkaa vielä opiskelujaan jossain muualla ja valmistuu sieltä eli saa uudet valmistujais juhlat. Siskollani on ylioppilas pohja, johon veli vetosi, että sisko sai omat juhlat, kun valmistui, niin häntä ei saa juhlistaa tännään. Hei haloo, sisko sai lakkinsa eri vuonna, kuin veli.
Eli käännyin äitin luona vajaan tunnin. Moikkasin sukua. Onnittelin siskoa ja toin hänelle lahjan josta tiesin hänen pitävän. Näihtiin parilta vilaukselta veljeni kanssa toisemme, eikä myö edes moikattu. Yritettiin vain pitää kulisseja yllä suvun nähden.
Tiedän, että mie olen ollut veljeäni ja siskoani kohtaan aikoinaan todella hirveä. Anteeksi olen pyytänyt ja yrittänyt jälkikäteen hyvittää tekemiäni vääryyksiä. Siskon kanssa myö ollaan väleissä. Paremmissa, kuin pitkään aikaan. Veljen vittuilua olen yrittänyt ymmärtää jo useamman vuoden putkeen, koska suuren osan siitä olen täysin ansainnut, mutta rajansa kaikella. Jos ei kelpaa, että yritän käyttäytyä asiallisesti ja ystävällisesti häntä kohtaan, niin ei sitten. Mie en jaksa ennää yrittää stempata, kun ei häntäkään kiinnosta yhtään. Eli tällä kulissi linjalla tilanne etenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti