Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Mie tajusin, että rakastan Milffiä. Se kasvava ahdistukseni onkin johtunut myös pitkälti siitä, koska näen hänet ehkä vielä kerran, jonka jälkeen elämämme vievät häntä ja minnuu ihan eri suuntiin.  Luulin ja toivoin olleeni korkeintaan ihastunut, koska silloin kaikesta yli pääseminen olisi vähemmän kivuliasta. Voi kumpa voisin sanoa tämän hänelle ääneen, mutta ääneen sanominen sotkiksi vain kaiken niin perusteellisesti. Voi kumpa edes tulisin näkemään häntä jatkossakin. Se vaan taitaa olla julmaa toiveajattelua. Ei tässä näin pitänyt käydä, koska minnuun tulee sattumaan vaan niin paljon henkisesti, koska miulla ei ole mitään mahdollisuutta häneen. Eihän tässä näin pitänyt käydä, koska tiesin alusta saakka etten saisi rakastua häneen..

Hänet näin tännään ehkä viimeistä kertaa. Se hymy. Se ihastuttava naurahdus. Se hilpeä pilke silmäkumassa ilmeesi. Se lämmin halaus. Hänen tuoksunsa paitaani jäi.

Oksennuspäivä putki. Päivä 2.

Sorruin sitten eilisellä paastopäivällä. Söin puuroa vajaan 120 kalorin edestä. Siitähän se taas lähti. Oksensin. Tännäänkään ei ole mennyt sen paremmin oksentamisen ohelta. Toinen päivä putkeen. Alle sallitun abc:n kalorimäärän olen silti syönyt, mutta siltikin inhottaa ja ahdistaa ruoka ja kalorit. Prkl:n kuukautiset. Jatkuva suu nälkä. Sille en vaan aijo antaa ennään tännään periksi, koska oksennettua tulisi sen jälkeen.

Karmivaa, missä vaiheessa ana puoleni jäi mia puoleni varjoon?  Vai jäikö sittenkään? Toivottavasti tuo itsekurini hetkellinen hukkaaminen johtuisi vain kuukautisistani. Sillä muuten on hampaideni vuoksi pakko yrittää olla oksentamatta useasti viikossa ja pahimmillaan useaan eri kertaan päivän aikana. Hampaani, kun ovat jo muutenkin aivan kamalassa kunnossa. Pahimpina päivinäni, kun olen oksentanut jopa nesteet. Eikä eroa ole tehnyt se, että joinko vähän vähäkalorista mehukeittoa vaiko vihreää teetä.

Oksettava olo on yhä joten suuntaan takaisin norjan puhumisen pariin.

Se ei ollut tällä kertaa virheliike.

Paasto päivä ja ruokakaupassa käyntini onnistui suhteelisen kivottomasti. Hetkellisesti teki kyllä tiukkaa, mutta onneksi kalori numerot olivat tarpeeksi karua luettavaa. Onneksi rahaakin oli juuri sen verran, että piti laskea, että mihin on varaa ja mihin ei. Samalla tuli kaloritkin kytättyä ilman ettei se olisi näyttänyt mitenkään epäilyttävältä. Tokihan sen ruokakauppa reissun olisi voinut toiseenkin päivään siirtää, mutta samalla reissulla se meni, kun M:n kanssa oltiin kotimatkalla menossa kaupan ohi. En ostanut mitään minkä ostoa voisin katua vielä myöhemmin. Hetkellinen voittaja fiilis.

Jotenkin tuntuu vain niin epätodelliselta, kun kaikki meni niinkuin pitikin poliisi asemalla. Mitä nyt ennen sitä parkkipaikkaa sai etsiä jonkin aikaa, kun parikin eri paikkaa olivat ihan täynnä ja lumi verotti hyvin tienvarsi paikkoja. Kirjaston parkkipaikka pelasti tilanteen.

Laitoin tilaukseen uuden ajakorttini, koska vaihdoin nimeni vähän yli viikko sitten. Koska useimmiten paperi asioiden hoitaminen erinnäköisten tahojen kanssa ei vaan useimmiten toimi mitenkään kätevästi tai sitten saat halpamaista kohtelua tiskin toiseltapuolen olevalta työntekijältä, joka on niin kyllästynyt työhänsä tai purkaa minnuun huonoa päiväänsä. Ensi vuoden alussa saan vihdoin uuden ajokorttini. Mahtavaa.

Puuron keittämisestä se sitten lähti.

Muistimpa muuten eilen miten kuumalla hellan liedellä saa kätevästi käteen palovammoja. Eivät ne ihan toisen asteen palovammoja olleet, mutta eivät ihan kesyt ensimmäisen asteenkaan. Nyt peukolo ja keskisormeni toimivat vähän vajavaisesti. Sattuu muuten miellytäävästi vieläkin. Tuli sitten katkaistua sekin paussi, koska viimeksi tuli poltettua itseäni kesän alussa. En nyt sitten tiedä, että pitäsikö tässä itkeä vai nauraa. Miun, kun oli niin tarkoitus yrittää päästä eroon itseni polttamisesta.

Kehutkin voivat satuttaa.

Olen kamuni luona käymässä. Tätä tärkeää ihmistä en ole tavannut pitkään aikaan, koska aikataulut puolin ja toisin ovat vain menneet niin ristiin. HR sanoi, että näytän niin pieneltä. Mie sanoin,  ja ketut näytän. Hän tarrasi mahaani ja sanoi, että eihän siitä meinaa saada enää edes kiinni. Sanat, jotka tuntuivat vain niin korvissa vihlovilta. Näin sen vuoksi, koska hän oli nuo sanat sanoessaan humalassa. Ei vähän, vaan paljon. Toisaalta jos hän nuo sanat olisi sanonut selivimpäin, niin tuskin olisin niitä silloinkaan osannut sisäistää tai uskoa. Ajatus siitä, että mie olisin oikeasti pieni ja kaunis on jotain mikä ei vaan voi sopia miulle. Miulle, joka olen läski ja kaukana siitä, että kukaan voisi sanoa miulle, että mie thinspoan häntä.

Pendulum-Voodoo people

En muistakkaan, että milloin miulla olisi ollut oksentamisen jälkeen niin kamala olo fyysisesti, kuin mitä miulla oli eilen illalla. Tärisin sohvalla. Sydän löi epämääräisesti. Tuskan hiki. Oksennuksen maku suussa, mikä ei lähtenyt edes hampaiden pesun jälkeen(tiedän, virhe liike hampaitani kohtaan). Kurkkuani kuristi. Tuntui, kuin sinne olisi jäänyt jotain pienesti jumiin. Oli vaikea hengittää. Päätäni särki. Lohdullista kaikessa oli se, että sillä kertaa en oksentanut verta.

Siinä olotilani mietin hetken, että onko tämä todella tämän kaiken, laihtumisen arvoista. Sitä mukaan, kun olotilani pikku hiljaa pitemmän ajan jälkeen helpotti, niin saatoin huokaista helpotuksesta ja todeta, että tämä on kuitenkin sen kaiken arvoista. Mitään, kun ei saa liian helpolla. Tuskainen hetkikin on ansaittava. 

Tästä päivästä saatan vain toivoa, etten joudu syömään. Olisihan se todella noloa kadota ruokapöydästä oksentamaan. Toivon etten joudu syömään, koska näen tännään äitini ja ystäväni PU:n. Lähdetään Eppu Normaalia ja Kummeli showta katsomaan ja huonolla tuurilla, jompikumpi heistä voi ehdottaa syömistä sen jälkeen..

Onneksi ulkona ei ole ennään niin kylmää, kuin mitä usean päivän ajan on ollut putkeen. Pitkä lenkki olisi niin hyvä asia tälle päivälle. Toivottavasti koirani on kanssani samaa mieltä asiasta.

Norjan puhumis putki.

Kaksi päivää oksentamis putkea takana ja loppua tuskin tulee vähään aikaan näkymään. Olen syönyt vähemmän, kuin mitä abc:n rajoissa olisin saanut syödä. Olo on vain niin fyysisessti oksettava ettei ole tarvinnut turvatua edes perinteisiin oksentamis tapoihini.

Hirvittää jo valmiiksi se, että mie olen näkemässä ensi viikon alussani ystäväni. Ruokaa on tiedossa ja joulutorttuja. Ei kiitos ja yäk. En tiedä, että pystynkö olemaan oksentamatta hänen luonaan. Toivottavasti pystyn olemaan oksentamatta siellä, koska muuten voin vain toivoa, että hänelle menee läpi se, että oksensin kuukautisteni vuoksi. Mahdollistahan se on, koska kuukautiseni aikaan miulla on useimmiten niin karmiva olo, että oksennettua tulee, jopa tee. Halusimpa sitä tai en. Onneksi ystäväni ei vaan tiedä sitä ettei miulla ole nyt kuukautisia menossa.

Kuukautissani on se erikoinen puoli, että olempa painanut miten ihanan vähän, niin nuo pirulaiset eivät ole silloinkaan jääneet pois. Harvemmin tosin tulleet ja pienemmillä vuoto määrillä kyllä.