Kaksi viimeistä päivää ovat olleet henkisesti rankkoja töissä. Kuinka viikon paussin(sairasloma), aikana voivatkin tilanteet muuttua. Kahden asukkaan tila huonontunut. Toisen paljonkin. On vain hetkellisesti pelottavaa avata se tietty ovi ja toivoa, että hän hengittää vielä vuoteessaan ja toivoa, että hänen lääkkeensä auttavat häntä tarpeeksi. Se ettei hänneen satu. Lähes höyhenen kevyt hän on jo nyt ja laihtuu koko ajan lissää. Ehkä olen kamala, mutta mie vaan niin toivon, etten se ole mie, joka sen oven avaa silloin, kun hänestä on aika jättänyt. Hänen tietyn kohdalla en välttämättä kestäisi tuota. Tiedän, että miun on hyvä pitää työ mie ja välttää siviili minnuu töissä. Kaikesta huolimatta myönnän ja tunnustan, että tulen itkemään, kun häntä tiettyä ei ennää ole.
Myös toisen asukkaan tila on muuttunut. Hän on nykyään vain niin hukassa mielensä kanssa ja sen miten hän käyttäytyy. Tuo kaikki liittyy hänen tilaansa. Se on toisaalta jollain tapaa lohdullista, että tuleva on jollain tapaa jo tiedossa. Eli tarkoitan sitä, että tulevaan ehtii vähän varautua, eivätkä tilanteet tule ihan puun takaa ja yllättäen.
Huomaten tännään, että työkamuni Konkari on mennyt rikki. Näin sen vuoksi, koska aijemmin hänen kanssaan on ollut ahdistavaa työskennellä. Aijemmin hän oli aina sitä mieltä, että jos tuli ristiriita tilanne, niin mie olin ehdottomasti se osapuoli, joka on väärässä. Ja asiaan liittyvä kuittailu. Parina viime päivänä kumpaakaan ei ole ollut. Hän on jopa kysynyt miulta töihin liittyvissä asioista ja niistä ollaan puhuttu. Hän jopa kysyi yhden asukkaan tilaan liittyvässä asiassa. Hetki jolloin olin ihan varma siitä, että Konkari on rikki oli tännään, kun päästiin töistä. Hän kysyi, että onko miulla huomenna vapaapäivä. Vastasin kyllä. Hän hymyili ystävällisesti ja sanoi, että sehän on ihanaa. Ilman, että hänen äänessään tai olemuksestaan olisi voinut havaita vittuilua. Lähtiessäni töistä hän toivotti hyvää vapaapäivää ja kiitti eilisestä. Eli, että eilinen työvuoroni oli mennyt hyvin.
Plussaa kaikessa on vain se, ettei miulla ole ennää edes suu nälkää ja tällä erää hymyilyttää se ahdistuskohtaus, jonka sain eilen. 120 kaloria puuroa oli miulle liikaa. En pystynyt syömään sitä kaikkea. Kuten en tännäänkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti