"Nothing I do is good enough for you."

Sanat, jotka mie olen lukenut niin moneen eri kertaan. Ehkä jopa liian useasti? Välillä miusta siltä tuntuu. Nämä usean kanssaihmisen viimeiset kuuluisat sanat, jotka on kiteytetty siihen, kun bmi on 18, niin en laihdu ennään vaan olen tyytyväinen painooni. Niin moneen kertaan olen sen myöhemmin havainnut heillä, että bmi sen, kuin laski vain 18:sta alaspäin. Osa on tuolla matkalla yhä. Jotkut harvat löysivät itsestään voimaa päästää irti sh-puolestaan ja yrittäen alkaa taas elää, kuten ei sh-ihminen. Jokunen onnistui. Jokunen ei. Joistain en taas tiedä, että miten heidän kävi.
 

Joskus olen itsekkin miettinyt, että olisiko miulla henkistä voimaa siihen, että päästäisin irti. Viimeksi mieitin tätä hetken ohikiitävän verran, mutta ajatuksella. Istuin silloin uuden terapeuttini haastattelussa tällä viikolla. Nainen jolle miun oli helppo puhua, vaikka hän olikin miulle uusi. Erehdyin ja avasin suuni sh-puolestani. Sen sanottuani en voinut vetää sanojani takaisin. Onneksi ehdin vain sanoa ihan pienen pintaraapaisun verran. Kadutti. Erikoista kaikessa oli se, ettei hän kavahtanut sanojani tai ruvennut paasaamaan siitä, vaan kysyi, että mikä on ollut alin bmi:si. Vastaten hänelle: koreintaan 11,7. Puhuimme muistakin asioistani ja sain seuraavan ajan.
 

Haastattelusta lähtiessäni ymmärsin taas itseäni ja tiesin ettei miusta olisi irti päästämiseen.
 

"Why do we
Crucify ourselves
Every day
I crucify myself
Nothing I do is good enough for you
Crucify myself" -Tori Amos