Päädyin viiltelyni kanssa siihen pisteeseen saakka etten pystynytkään ennään paikkaamaan itseäni kotikonstein. Oli soitettava puhelu, jota en olisi halunnut soittaa. Soitin tuntemalleni ihmiselle, joka tulevan työnsä puolesta pystyy tikkaamaan haavoja yms hoidollista tekemään. Pientä hilkkua valmistunut siis. Sairaalaan, kun en missään nimessä halunnut lähteä jonottamaan ties kuinka moneksi tunniksi tai saatika kuuntelemaan sitä vittuilua ja ininää siitä, että heillä olisi niin paljon parempaakin tekemistä.
Tikkejä tuli, mutta onneksi tuo samainen ihminen ne pystyy myös poistamaan, kun tulee se tietty päivä. En vain tiedä, että miten pystyn hänet jakossa kohtaamaan tai pitämään tarvittaessa kulisseja yllä mielialani suhteen. Se tilanne miun on vain kohdattava.
Mie en jaksa ennään tätä, että olen henkisesti niin solmussa etten pysty kertomaan miltä miusta oikeasti tuntuu tai löydä sanoja joilla voisin kertoa miltä miusta tuntuu. Kun vain olisi tarpeeksi selkärankaa, että lopettaisin tämän kaiken. Sitä ei vain tällä hetkellä valitettavasti ole. Mie olen niin loppu. :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti