Se ei päättynytkään sanoihin: Hupsista saatana.

Olin jo ihan varma siitä, että mie olin onnistunut hukkaamaan kotini vara-avaimen, kun kyseistä avainta oli etsinyt jo pitemmän ajan ties mistä. Yllätys oli todella iloinen, kun löysin avaimeni pyykinpesukoneesta. Ompahan ainakin hyvin pesty. Heh.

Väki vähenee, pidot paranee? Ei tällä kertaa.

Rip Jeff  "Zack Allan" Conaway :/

5.10.1950-27.5.2011

Taas on yksi lahjakas näyttelijä poistunut joukostamme, jota elämä potki turhankin karusti.

"When the long night comes, return to the end of the beginning."

Hankkikaa oma elämä, perkele!

Hankkisivat jotkut tietyt ihmiset sen kuuluisan oman elämän tai tarkistaisivat edes faktat. Että voikin vituttaa ja rankasti. Joku sairas kusipää on tehnyt aiheen yhdestä the sh foorumista kakaroiden paska lehden nettisivuille ja inisee siinä topassa, että foorumi pitäisi ilmiantaa ja osa inisee siitä, kun sinne the foorumille ei pääse rekisteröitymään nyt. Ai minkäköhän vuoksi sinne ei olla otetty pitkään aikaan uusia käyttäjiä? Miettikääpä ihan itse.

Juu juu ja ihan tosissaanhan tuohon the foorumille rekisteröidytäänkin ihan vain ja ainostaan sen takia, että saisi hankittua itselleen syömishäiriön. Ja  vitut. Perus käyttäjällä on jo sh, kun on tuonne päätynyt. Itsekullakin se on omassa yksilöllisessä jamassa. Feikit  ja stalkkerit ovat asia erikseen, mitä aika ja ajoittain tuonnekkin eksyy. Valitettavasti.  Myönnetään, että the foorumi ei ole pääsääntöisesti parantumismyönteinen, mutta jos joku löytää itsestään tarvittavan määrän henkistä voimaa, että tahtoo yrittää parantua, niin häntä siihen ollaan yhdessä kannustettu. Foorumilta löytyy löytyy osio jossa voi keskustella niin paljon, kuin haluaa parantumisesta, hoitopuolesta  yms, eikä ketään katsota kieroon, vaikka tuonne kirjoittaisikin. Lopettamis osio löytyy myös, josta voi pyyttä tunnustensa poistoa, jos siltä tuntuu.

Minkäkö vuoksi mie tuolla käyn tämän kohta 13-vuoden syömishäiriö puoleni kanssa? Ihan vain ja ainoastaan sen vuoksi, koska välillä kaipaan henkistä tukea ja ymmärrystä kanssaihmisiltä, jotka omien kokemustensa kautta osaavat tai vähintäänkin yrittävät ymmärtää minnuu. Paha se on ihmisen lähteä sinnuu ymmärtämään, jos ei ole kokenut tätä ristiriitaista tilannetta, josta suurin osa on ollut miulle huonoa. Hyvää tässä on se, että olen the foorumin kautta tutustunut uusiin mukaviin ihmisiin joihin en välttämättä olisi muuten ehkä koskaan tutustunut.

Voi kyllä, jos pystyisin pääsemään eroon tästä sh-puolestani tai saamaan sen edes kunnolla kuriin, niin tekisin sen kyllä. Tarkoituksellisia parantumisyrityksiä miulla on ollut vuosien saatossa useita, jotka ovat karituneet siihen, että henkistä voimaa asian loppuun käymiseen miulla ei ole ollut. Paranutminen, kun lähtee omasta itsestään. Ammattiapu, ystävien, perheen yms tuki ei ole kirosana, mutta siitäkään ei hyödy ellei tarvittavaa  määrää henkistä voimaa itseltä löydy. Että hittoako tulette miulle inisemään tai vittuilemaan siitä, että miulla on sh ja siitä, että olen sairas ja ties mitä. Helppohan se on teikäläisten miulle tulla inisemään, jos ette omaa asiaan liittyvää omaa kokemusta!

Ketuttaa vaan niin paljon, etten jaksanut ennakkosensuroida kirjoitustani kirosanoista. Pahoitteluni. Olen puhunut.

PS. Onko pokkaa tulla inisemään blogiini muutenkin, kuin anonyymisti nimimerkillä anonyymi? Tuskin.

Oliko tännään todella maanantai?

Tännään sain töissä vähän ristiriitaisia kehuja Duuni Thinspoltani, kun olin viemässä ulos isoa jätesäkillistä roskaa ja bioa: "Olet niin pieni. Oletko ihan varma, että jaksat kantaa nuo ulos?" Johon heitin vitsillä takaisin: "En mie pieni ole vaan lyhyt.." ja nauroin loppuun. Duuni Thinspolla on vain niin ihana kroppa, hiukset joista voin vain haaveilla ja hänen kasvonsaakkaan eivät näytä petolinnun perseeltä eli mallinmitoissa. Eikä hän ole itsekeskeinen kusipää vaan mukava ihminen, jonka kanssa työt sujuvat ilman minkäänsorttista henkistä kärsimystä/vitutusta.

Ystäväni ihmissuhdesoppa ja miten tähän päädyinkään mukaan(pitkä tilitys)...

Argh, on ehkä kuvaavinta millä voin aloittaa tämän lauseen. Kyseiseen tilanteeseen, kun liittyy ystäväni TI, kamuni JS ja JS:n avopuoliso JPL. JS:llä ja JPL:llä on vapaasuhde joten TI ja JS ovat saaneet luvan kanssa touhuta ties mitä. Nyt TI ja JS ovat päätyneet siihen tilaneeseen, että he haluavat elää yhdessä pariskuntana ja rekisteröidä parisuhteensa. Asian inhottavin puoli tässä on vain se, että JS on JPL:n kanssa yhdessä vain ja ainoastaan sen vuoksi, koska JPL elättää häntä ja jakaa tämän kanssa kotinsa.. ja takaa sen, että JS saa laillisesti asua Suomessa, koska on yhdessä JPL:n kanssa. JPL on yhä rakastunut JS:ään ja luulee, että tunne on molemminpuolista ja aitoa.

Karmivaa tässä on se, että TI on ystäväni ja hän vannotti miulle, että et kerro tuosta muille hänen ja  miun tuntemille henkilöille. Tosin TI on kyllä useaan kertaan avautunut tuosta itse humalassa ollessaan ties kenelle. Joten tämä taitaa olla tätänykyään siinä tilanteessa, että niin moni muu tietää tästä paitsi JPL, jonka olisi oleellista asiasta tietää. Tosin saatan olla kyllä ihan väärässäkin asian suhteen, että voi olla hyvinkin mahdollista, että mie olen TI:n ja JS:n kera ainut, joka tietää asiasta totuuden.

Välikädessä oleminen on vain niin syvältä ja poikittain! JPL ansaitsisi tietää totuuden, mutta jos sen hänelle kerron, niin TI ei luota minnuun ennään koskaan ja katkoo välimme. Hän, kun on miun yksi harvoista ystävistäni ja siksi miulle rakas, vaikken tykkääkkään siitä miten hän ja JS ovat JPL:ää kohdelleet ja miten he häntä yhä kohtelevat. :/

Omallatavallaan minnuu vähän pelottaa myös TI:n puolesta, koska hän ihastuu ja rakastuu todella harvoin. Mahdollista on myös se, että JS on rakastunut tai "rakastunut" TI:n vain ja ainoastaan sen vuoksi, että jos hän TI:n  kautta saisi järjestettyä itselleen Suomen kansalaisuuden tai muuta mitä hän nyt Suomessa olleessaan tahtoo saada itselleen. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta.

Toivottavasti tämä soppa selviäisi mahdollisimman pian. Mie olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä.

Nyt helppottaa vähän.

Tännään oli vain niin ihanaa, kun lähes viikon kestänyt nakitus toiselle osastolle töissä päättyi. Toisella osastolla työskentely ei ollut onneksi tällä kertaa sisältänyt niin paljoa päänsisäistä kaaosta, kuin aikaisemmilla kerroilla. Ke ja to toisella osastolla työskentely oli jopa miellyttävän mukavaa. Maanantai oli kyllä niin maanantai päivä, että huh. Tännään oli vain niin mahtavaa, kun arki työn puolesta toimi ilman mitään erillistä stemppaamista, kun asukkaat ja muu asiaan liittyvä oli tuttua ja samalla turvallisella maaperällä.

Helpottaa myös henkisesti, koska tämän päiväinen uuden terapeutin haastattelu, joka ei päättynyt pääsisäiseen kaaokseen, vaikka Terapeutti3 sanoikin lopulla: "Tulet olemaan vaikea tapaus, mutta työskentelen mielelläni kanssasi, jos se siulle sopii.." Joten nykysein ja uuden terapian väliin jääkin vain yksi viikko jolloin miulla ei ole terapiaa. Ihanaa ja mahtavaa ettei miulle tullutkaan sitä kahden kuukauden paussia mikä olisi saattanut huonolla tuurilla käydä..

Tepaeutti3 kotitehtävä vain ahdistaa.. Hän pyysi minnuu syömään edes yhden porkkanan, jos vain pystyn siihen. Joten kyllä mie olen ajatellut antaa itselleni mahdollisuuden yrittää päästä eroon syömihäiriö puolestani. Tällä hetkellä ei vaan vaikuta yhtään lupaavalta tulevaisuus ja sen pitkän projektin aloittaminen. Ahdistaa jo valmiiksi paino, syömiseni ja liikkumiseni.

Minne katosi päivät?

Tajusin tännään, että mie olen ollut viimeksi itsetuhoinen joskus tämän vuoden alussa, jos oikein muistan. Läheltäpiti tilanteita on ollut vähän turhankin useita. Pienet miulle? Noh ei sentään. Ei itsetuhoisten päivien laskemisen lopettaminen on ollut parasta mitä olen tajunnut pitkään aikaan asiaan liittyen.