Läski ahdistus 2.0 tai vähintääkin 1.5.

6.2. päivämäärä kirvelee jo valmiiksi mielessäni. Tuona päivänä juhlistetaan sukulaisteni ja kahden ystäväni kanssa valmistumistani. Ja mitä tekemistä tällä on läski ahdistukseni kansa? Vähän turhankin paljon. Painoni. Näytän yhä vaalaalta. Ruoka ja herkut. Alkaen kakusta. Tokihan en voi välttää noita turhia kaloreita, koska jos kauniisti kieltäyisin niin silloin niin moni paikalla olia pahoittaisi mielensä ja suuttuisi miulle = turhaa draamaa. Argh.

Kohta on takanapäin paastopäivä 2. Tykkään.

Mie en jaksa. Taas vaikeimman kautta.

Stemppasin tällä viikolla yritin hoitaa kela ja sossu asiani kuntoon. Ihan etukäteen, jotta ei tulisi myöhemmin roskaa niskaan. Lopputuloksen voitte jo arvata, mutta kirjoitan silti.

Henkilö x ei tiennyt sossussa miten asian kanssa edetään eli hänen, jonka olisi pitänyt tuo asia tietää. Joten "pääsen" maanantaina soittamaan henkilö x2:lle, joka ehkä tiennee jatkon tavan hoitamisen. Jos ei niin minnuu ketuttaa rankasti lisää. Tätä kaikkea oli edeltänyt se ettei sitä tarvitsemaani tietoa löytynyt niiden huonoilta nettisivuilta.

Kelakaan ei pettänyt taaskaan vittumaisuudellaan. Etsimällä etsimisen jälkeen löysin niiden nettisivuilta sen tarvitsemani lomakkeen. Täytin sen ja lähetin. Sain tännään päätöksen. Tosin sain päätöksen vain siitä toisesta asiasta, mutta se toinen jäi ihan auki. Siitä ei ollut mitään mainintaa, vaikka ne olivat sillä samalla paperilla. Eli "pääsen" maanantainakin tuota selvittämään lisää.

Minnuu vituttaa niin rankasti ettei miulla ole minkään sorttista ruokahalua. Se on ainakin hyvä asia tässä päivässä.

Taas näitä hetkiä, kun sanoja ei vaan löydy. Ainakaan niitä mitkä varmasti auttaisivat.

Sain puhelun viikonloppuna. Puhelun, joka päätti yhden ajanjakson. Ystäväni M itki puhelimen toisessa päässä ja sanoi, että hänen ystävänsä oli tappanut itsensä päivä/kaksi sitten. En saanut tarkempaa selkoa. Ihminen, jonka myös mie tunsin.

Miulla on vain niin ristiriitainen olo. Tuntuu vain niin epätodelliselta, vaikka toisaalta sen tajuan, etten näe ennään häntä. Ristiriiaista, koska mie en tuntenut häntä erityisen hyvin, mutta M tunsi, niin sen kautta minnuunkin sattuu enemmän henkisesti, koska M:llä on vain niin paha mieli. Ihan, kuin hänellä ei olisi jo entuudestaankin tarpeeksi murheita ja huolia. Tämäkin vielä siihen lisäksi.

Mie haluan kuitenkin uskoa, että M:n ystävällä on nyt hyvä olla eikä häneen ennään satu. Hetki jolloin ateistin ja agnostikon välimaatossa oleminen ei ole mitenkään erityisen lohdullinen ajatusmaailma.

Egotrippi - Matkustaja

Eilinen ei mennyt mitenkään mukavasti syömisten osalta. "Pääsin" äitini luo syömään lämpimän ruuan ja pirelön. Maanantain sana on niin paasto.

Maanantai noin muuten meni niin ketuilleen. Sorruin itsetuhoisuuteeni. Nyt on käsi paketissa, valkoisessa siteessä. "Hyvä" mie. Ei tässä näin pitänyt käydä, taaskaan.

Terapiassa puhuin aiheesta, koska terapeuttini kysyi syytä minkä vuoksi käteni on paketissa. Eipä sitä olisi voinut piilottaakkaan. Paitsi jos olisin ollut ulko hanskojeni kanssa sisällä. Se vaan olisi herättänyt lisää kysymyksiä. En todellakaan pystynyt ajattelemaan fiksusti, kun olin itsetuhoisella tuulella.

Terapeuttini pyysi, että edes yrittäisin jatkossa olla satuttamatta itseäni ja sen tunnetilani kanssa yrittää ensin tehdä jotain muuta. Jotain muuta millä en satuttaisi itseäni fyysisesti. Helpommin sanottu, kuin tehty. Työn alla silti, koska itsetuhoisuuteni on lähtenyt käsistä jo vuosia sitten. Hänen sanansa soivat yhä päässäni, mutta niiden sisäistäminen voi vielä viedä aikaa..

Hänen tämänpäiväiset sanansa vain kolahtivat hyvin: "Jatkossa pyritään pääsemään esisijaisesti eroon itsetuhoisuudestasi. Toisena syömis puolesi." Osui ja upposi. ´Tuskin miulla on mitään hävittävää noiden suhteen. Pahemmaksi voin vain saada kaiken menemään. Unohtamatta asioiden tuomia pitkäaikaisia vaikutuksia kehooni ja mieleeni. Siis niiltä osilta, joilta en ole jo onnistunut itseäni tuhoamaan liialti.

En käsitä. En jaksa ymmärtää tällä hetkellä.

Tuota pika postausta lukuunottamatta katsoin ihan fiiliksellä Islantilaisen elokuvan nimeltä Mýrin (Suomi versiolla kulkee nimellä Räme), joka on vuodelta 2006. Tykkäsin ja paljon. Se fiilis. Ne Islantilaiset maisemat. Se puhuttu ja lauleuttu kieli. Se asenne. Niin minkä helvatun vuoksi tuostakin leffasta ollaan tekemässä (ellei se ole jo valmis) amerikka verisiota?! Tekstittäisivät sen vaikka perkele ennemmin.

Tämä halpa uusinta veriso viestini lähti alunperin siitä, kun Brittiläisestä Skins sarjastakin on tehty halpa amerikka verision sarja. Sarja, joka "vapaassa" amerikassa ei vaan voi toimia. Perustelut: teinien päihde sekoiluja/kokeiluja, alastomuutta, vilautuksia, seksiä yms. mistä tuolla vedetään äärimmäisen herkästi herneet nenään. Tämä ketuttaa siksi, koska tuolla rapakon toisella puolen tuosta amerikka versiosta on näytetty ensimmäisen kauden ihan alku jakso/jaksoja. Ja jo nyt ollaan kasaamassa ties mitä oikeuteen haluttavia syytteitä vähintäänkin niitä ihmsiä kohtaan, jotka sarjan amerikka version toivat tv tarjontaan. Ehkä ties mitä muuta tahoa/tahoja kohtaan. Jos syytökset eivät mene läpi, niin sarjaa tullaan RANKASTI sensuroimaan ja kajoamaan kohtauksiin eli muokkaamaan niitä sensuurin nimissä.

Pakottiko joku nuo herneet isomman puoleisesti nenäänsä vetäneetn ihmiset katsomaan Skins:n amerikka versiota? Tuskimpa vain. Myöhäis illassa, kun se käsittääkseni alunperinkin tuli ja merkinnällä, että sisältää kohtauksia, jotka eivät ole perheen pienimmille hyväksi.

"Mä annan sut pois. Mä päästän sut pois. Vaikka sattuu.."

Ei kai tässä muutakaan ennään voi? Sattuu vain niin paljon henkisesti, että tuskin minnuu voi pahemmin ennään aiheeseen liittyen sattua? Toiveajattelua? Ehkä.

Vapaapäivää odotellessa.

 Huhhuijaa. Vielä sunnuntai töitä minkä jälkeen miulla on ruhtinaallinen päivän vapaapäivä. Sekin tosin menee asioita hoitaessani ja terapiassa käymisen merkeissä. Tännään ei tekeminen loppunut töissä kesken. Useasti tuntui, että sai olla menossa pää kolmantena jalkana, jotta ehtisi tehdä kaiken ja olla tilanteissa mukana. Lohdullista kaikessa oli se, että niin monella muullakin oli saman tyyppinen luova kaaos menossa työpäivänäsä aikana. Päivä jolloin saatoi huokaista helpotuksesta, kun työpäivä vihdoin päättyi. Ihanaa, ettei miun tarvitse missään tapauksessa viedä töitä kotiin.

Tännään sain vihdoin ja viimein aikaiseksi ostaa itselleni jumppapallon. Niin rakkaus keksintö. Erityisesti sen vuoksi, koska tuon mukana tuli jumppanarut, jotka voi kiinnittää tuohon palloon. Selkänikin tulee tykkäämään tuosta pallosta, koska koneen äärellä tulee kuitenkin vietettyä aikaa, niin nyt voin viettää sitä istuen jumppapallon päällä.

Ehkä siinä pallossa saisi olla vähän enemmän ilmaa, kuin mitä siinä on nyt. Siinä ja siinä. Kahtellaan. Ohjeita taaskaan muistanut lukea ensiksi. Kyllä siinä isolla luki, että ei saa puhaltaa ilman apuvälinettä eli ilma pumppua. Pyh.. sanon mie. Hyvinhän tuon sain puhallettua ilmankin sitä apu pumppua, mikä ei kuulunut pakettiin.

Jotenkin hassusti kävi myös niin, ettei minnuu ennään ahista niin paljoa tehdä töitä konkarin seurassa. En tiedä, että ahdistaako ennään ollenkaan. Se selvinneen seuraavalla kerralla, kun teen töitä hänen kanssaan. Tilanteeseen päädyttiin siten, että huomaattani teitittelin yhtä asiakasta. Konkari tuon kuuli, naurahti ystävällisesti ja sanoi:  "X on sen ikäinen, että hänen nuoruudessaan vanhempia ihmisiä teititeltiin.." Minkä jälkeen asiakas hymyili ja nyökkäsi.

Tämän päivän jäljiltä palkitsen itseni yhdellä kuivalla siiderillä. Ihanaa kaikessa on se ettei se tule kaatamaan abc:ni päivän kalori rajaa.