Uusi vuosi. Paremmat kujeet.

Lomani Isovanehmpieni luona ei tainnutkaan mennä ihan niin päin mäntyä, kuin mitä sen kuvittelin menneen kalorien osalta. Vaa'alle en todellakaan vielä uskalla mennä. Kahtotaan muutaman päivän päästä aikaisintaan. Hassua, löysin alennusmyynnistä itselleni kolmet housut. Hassua tai oikeastaan erikoista, koska mistään noista ei tarvitse lyhentää/kääntää lahkeita. Tästä on hyvä lähteä kohti bikini kuntoa 2012.. PP, tuohon bikini kunto kommenttiini kerkesikin jo vastata, että eihän miun tarvitse edes tehdä asian eteen juuri mitään, niin tilanne on saavutettu. Perfektionistinen puoliskoni on kyllä asiasta eriä mieltä. Tästä on silti hyvä lähteä.

Johanna Kurkela - Ehkä ensi elämässä

Anteeksi tämä angstin täyteinen kirjoitus. Enimmäinen vuodelle 2012. Vuosi vaihtui ihanan iloisissa merkeissä rakkaiden ystävieni PP:n, JS:n ja JPL:n ja koiriemme seurassa. Nyt kaikkien muiden nukahdettua miulle iski niin ikävä Milffiä. Mie tiedän, myönnän ja tunnustan, että tämä kuulostaa niin säälittävältä, että oksat pois. Oksat pois, koska mie olen nähnyt Milffin viimeksi kasvokkain yli vuosi sitten ja hän on ihanuus johon miulla ei ole mittään mahdollisuutta tässä elämässä.

Miulla on niin ikävä sinnuu. Voi kumpa saisin edes halata sinnuu!

2011 vuoden viimeinen kirjoitus.

Ymmärsin eilen etteivät hyvät teot ole vain lasten satukirjoista tuttua tekstiä. Kaksi prinssiä pelastivat miut paheesta valkoisella ratsullaan. Tuoden miut turvaan Ojakkalan ihmemaahan, jossa vastaanotto oli lämmin. Kiitos linnanherralle ja kahdelle prinssille ystävyydestänne. Koirani ja mie kiitämme.

Tori Amos - Winter

Uusimmasta jouluaatosta on selvitty tänäkin vuonna. Päivä, jonka niin mieluusti välttäisin jos se vain olisi mahdollista ilman etten aiheuttaisi pois jäännilläni pahaa mieltä kenellekkään joulusta pitävälle sukualaiselleni. Alkaen Isovanhemmistani, jotka pitävät joulusta. Kaiken sen mukanaan tuoman ristiriitaisuuden kanssa. Joten täällä taas. Samoin perintein, niin hyvässä, kuin huonossa. Hymyn yritys kasvoillani. Ilman ettei se näytä irvitykseltä.

Mie olen miettinyt, että onko tämä jotain Suomalaista masokistisuutta vai jotain muuta hyvällä tarkoituksella, että välillä on tehtävä asioita joita ei haluaisi. Asioita, jotka sattuvat henkisesti niin paljon. Joskus jopa liikaa, jotta saisimme lopulta itsellemme hyvän mielen tai ainakin tunteen siitä, että tarpeellinen on tehty. Kuten jouluna hautausmaalla käymisestä. Kynttilöiden viemisestä meille tärkeiden ihmisten haudoille.

Oikeastaan niin kauan, kuin vain muistan vuosia taaksepäin, niin miusta hautausmaalla on aina ollut vaan niin kylmä keli. Vuodenajasta viis. Tai ehkä se on jotain päänsisäistä mikä näin tulee esille?

Näin oli tänäkin jouluna. Tilanteineen ja hetkineen jolloin myös paikalla olleista Mummista ja Vaarista huokui heidän surunsa ja ikävänsä. Vaikeimpina hetkinä ollen ehkä sekä heille, että miulle oli kynttilöiden sytyttäminen heidän kahdelle kuolleelle lapselleen. Tädilleni ja isälleni. Hetki jolloin mie en pystynyt edes, kuin vilkaisemaan heihin. Vaikka myö oltiin siellä yhdessä, mutta juuri silloin myö oltiin kaikki yksin surumme kanssa. Hetki jolloin lohduttavia ja tilannetta helpottavia sanoja ei vaan löytynyt. Ehkä niitä ei edes ole?

Tätini on haudattu toiselle hautuumalle, kuin isäni. Tädin kohdalla kynttilä ei meinannut syttyä ollenkaan, vaikka Vaari yritti parhaansa siinä tuulessa. Hetki, joka tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Lopulta kynttilä syttyi. Isän kynttilän kohdalla, sukuhautamme luona olisin kaiketi itkenyt viimeistään lähes silmät päästäni, jos olisin pystynyt itkemään. Mie vaan olin niin henkisesti jumissa etten siihen kyennyt, taaskaan. Mummin sanat saivat tunneryöpyn mieleeni.. "Siun isälläsi on joulukello.." joka heilui tuulen mukana hänen hautansa päällä.

Myöhemmin illalla Mummi ja Vaari puhuivat menneistä. Heidän kyyneltensä vahvistaen sen, että aihe on heille vaikea. Suru, jonka syvyyttä en osaa kuvitellakkaan. Suru, jonka syvyydelle ei löydy sanoja. Ajasta jolloin isäni, tätini ja setäni olivat lapsia. Jouluisista tapahtumista, jotka olivat jääneet heidän mieleensä. Isästäni, jokta heidän muisteloissaan kuulosti lähes eri ihmiseltä, kuin mitä mie hänet tunsin. Vaarin sanat jäivät pyörimään mieleeni:"Sie olit isällesi todella rakas." Harmi etten mie ihan noin tuota kykene muistamaan, kuin ehkä hetkittäin. Alkoholia joutuaan isäni useimmiten yritti kertoa, että sisarukseni ja mie ollaan hänelle rakkaita..

"I hear a voice
"Your must learn to stand up for yourself
Cause I can't always be around"
He says
When you gonna make up your mind
When you gonna love you as much as I do
When you gonna make up your mind
Cause things are gonna change so fast"

23.12.2011

Kellon mukaan huomenna on joulu. Miulla ei ole pienintäkään joulu fiilistä tai saatika, että tuo tuntuisi mukavalta odotukselta. Minnuu lähinnä ahdistaa niin paljon. Laukku on yhä pakkaamatta. Siivous on yhä tekemättä kotonani. Huomenna olisi lähtö Mummin ja Vaarin luokse lappiin. Hyvääkin on tulossa, mutta syöminen tuolla ahdistaa jo valmiiksi. Mummi soitti miulle tällä viikolla ja kysyi, että mitä hän voisi tuoda ruokakaupasta niin ei tarvitsisi ennään sinne mennä ennen joulua. Menin ihan lukkoon tuosta kysymyksestä, vaikka olin yrittänyt jo valmiiksi miettiä tulevaa tuoltakin kannalta. Omenat, tofu ja pakastealtaan kasvis pihvit olivat ainoat mitä sain änkytettyä. Voi kähmä. Itsekurini kanssa menee tällä erää niin hyvin etten ole edes muistanut syödä jokapäivä ja näläntunne on miut ainakin hetkellisesti hylännyt..ja sitten tulee joulu ja sukukalais ruokailut mirkä sotkevat kaiken. Inhottavan ristiriitaista.

Sain myös ahdistuskohtauksen Vaarini tämän viikkoisesta puhelusta. Hän varmisti etten ollut vahingossa ostanut Mummille sitä samaa kirjaa, kuin minkä hän oli ostanut. En onneksi, koska Vaari on ostanut sen saman kirjailijan kirjoittaman uusimman kirjan Mummille jo niin monena eri jouluna, että toistamiseen en ole samaa mokaa tekemässä. Siihen saakka puhelu oli vielä mukava, mutta ahdistus iski, kun rupesin miettimään näitä kahta kirjaa, jotka olin ostanut Vaarille joulu ja syntymäpäivä lahjaksi. Isovanhempani lukevat paljon kirjoja ja voin vain toivoa, etteivät he oli vielä näitä tänä vuonna julkaistuja kirjoja lukeneet. Mummille kirjan ostaminen ei tuota päänvaivaa (yleensä), mutta Vaarilleni tuottaa. Mummin kohdalla ei, koska hän ja mie luetaan paljonkin samantyyppisiä kirjoja ja myö pidetään monista samoista kirjailijoista.

Vaarin kohdalla meillä on jotain yhteistä, mutta myös joitain ääripäitä mitä toinen lukee ja toinen ei. Uh.. Vaarini lukee mieluusti Suomen sota-aikaan liittyvää kirjallisuutta. Hän tietää aiheesta paljon ja on kokenut omakohtaisesti paljon, niin kirjojen tason on oltava hyvä. Myöskin asetelma valkoiset ja punaiset osapuolet on jotain hyvinkin kinkkistä. Punaisista, heidän tukioistaaan jne. voi puhua ja heidän tekemisistään lukea, mutta ei yhtään positiiviseen sävyyn tai saatika, että heidän tekemisiään ja tekemättä jättämisiään voisi edes yrittää ymmärtää.. Silloin ei hyvä heilu.

Kertaalleen joskus vuosia sitten onnistuin saamaan aikaiseksi suuren riidan, joka lähti aikaiseksi Vaarin siskon kirjoittamasta runosta. Jonka jälkeen Isovanhempani solvasivat runon kirjoittajaa kommunistiksi, punaisten ystäväksi yms ja sain miekin tuosta osani. Menin avaamaan suuni väärässä paikkaan, koska kerroin mielipiteeni runosta. Miusta tuossa runossa oli kyse siitä, että sodan aikana puolin ja toisin saatiin aikaiseksi paljon pahaa ja henkisiä haavoja on yhä puolin ja toisin. Menneitä ei ole hyvä unohtaa ja sitä miten onnistuimme Suomen itsenäisyyden säilyttämään, mutta voisiko mitenkään olla mahdollista, että näiden kaikkien vuosikymmenten jälkeen voitaisiin edes yrittää käyttäytyä ihmisiksi toisiamme (heitä aikaan liittyen, elossaolevia ihmisiä) kohtaan? Menneitä, kun ei voi muuttaa, mutta tulevaisuus on vielä auki ja muokattavissa.. Vaarin sisko sanoi miulle tuolloin, että olin ymmärtänyt sen mitä hän halusi runollaan tuoda julki.

Josta päästään aiheesta villasukkiin eli mie sain ajokorttini takaisin! Jauh! Nyt helpottaa kummasti, koska lunta on satanut eikä miun ennään tarvitse pähkäillä sitä, että kulkevatko julkiset ajallaan vaiko eivät ja pääsen paikasta a, paikkaan b ilman ettei miun ennään tarvitse katsoa aikauluja.

Olen yhä liian läski.

Kiitos JL, että palautit miut todellisuuteen, niin ei vahingossakaan pääse unohtumaan edes hetkeksi se, että olen yhä liian läski. Sanat, jotka soivat päässäni: "Olet melko läski.." Olipa tuo sitten vitsi tai ei.

Joulukuu on hc aika viettää kesäloma!

Oi kyllä ja kiitos. Tännään se alkoi ja seuraavaksi töhin vasta 2.1.2012. Mitähän kaikkea töihin liittyvää ehdin unohtaa tässä välissä? (;