keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Aamu puhelut ovat rakkaus, vaikken aamu ihminen olekkaan.


Kiitos peip<3 Pelastit niin miun päiväni. Se kuuluisa toinen mielipide tuli niin tarpeeseen. Eli en ole lopullisesti seonnut asiaani liittyen, vaan ihan järjissäni. Koska jos olisin asialle näyttänyt vihreää valoa niin siinätapauksessa olisin ollut jo huonosti seonnut. Toisinaan se on vain hyvä kuulla ne tärkeät sanat myös muualtakin, kuin omasta päästään.

Eli lyhykäisyydessään kyseessä on eräs tietty entiseni, J ja se, että hän on vongannut minnuu fb kaverikseen jo ties kuinka monesti kuluneen puolen vuoden aikana ja halunnut nähdä naamakkain. Edelleenkään en hyväksynyt hänen kamupyyntöään. Siitä olisi syntynyt vain niin rumaa jälkeä tai vähintääkin kunnon soppa. Siihen soppaan en olisi halunnut lusikkaani vahingossakaan laittaa.. Rankkaa varhaisdementiaa hänellä näyttää pukkaavan, koska eron jälkeen en ole ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. Paitsi kerran, jolloin sorruin ja puhuttiin vähän aikaa messengerissä niitä näitä. Erostakin on jo useampi vuosi aikaa. Ihmissuhteet ovat useimmiten syvältä ja poikittain.

Kaikesta huolimatta hyvillä mielin on alkanut uusin kierrot Abc:tä. Nälkäkään ei vielä ole iskenyt ja olen kerrankin saanut tehdyksi jotain fiksua ennen ilta vuoroon lähtemistä. Pyykit ovat koneessa, ripustin verhot ja vähän siivoilin (pienesti). Sen perus setin lisäksi mitä aamulla tulee tehtyä ennen töihin menoa. 

tiistai 22. helmikuuta 2011

Niin miun tuurillani, miekin teitä.


Mie yritin juuri soittaa kolmelle eri ystävälleni ja yhdelle kamulleni. Ok, myönnän ja tunnustan, että kello on paljon ja vähän päälle. Yritin soittaa, koska asiaani olisin tarvinnut sen kuuluisan toisen mielipiteen. Eli olenko nyt ihan asiallisesti tilaanteeseen suhtautumassa vai pitäisikö miun ns. haistattaa tilanteelle pitkät. Harkiten jo vakaasti tilanteelle pitkät haistattamista. Ei se olisi yhtään väärin, mutta...

Sain mie sen kamun puhelimella kiinni. Hän oli ihan unessa, kun vastasi puhelimeen, joten kysymykseni kanssa ei päästy puusta pitkälle. Eli tilanne on yhä auki. Taas kertaalleen: Käyttäydynkö liian kiltisti vai vediänkö ihan överit tilanteesta? Vai olisiko käytökseni ok? Se jäi ihan auki. Toivottavasti huominen helpottaa ja saan vastauksen jo pitkään ärsyttäneeseen kysymykseeni. Asiaa ei helpota se, että horoskooppini on jo pitkää asiasta vihjaillut ja tuonut tuon asian esiin, että tee sillä jotain/vältä sitä. Argh. Juu, myönnän, että uskon vähän horoskooppeihin.

Abc, ke alkaa taas.


Mie olen unohtanut syödä tässä niin monena eri päivänä putkeen tai sitten en ole vain jaksanut laittaa ruokaa/syödä sitä. Kalori morkkikseni huomioiden. Nälän tunne on miut hyljännyt. En valita siitä yhtään. Hyvä asia vain. Kroppani alkaa vain taas vittuilemaan miulle tästä kalori tilanteestani, niin ajattelin aloitta ke uusimman kerran Abc:n, niin jotta söisin edes sen verran mitä on Abc:n mukaan sopivaa syödä päivän kalorien puitteissa. Kahtellaan, että miten tässä mennään ja mihin päädytään.


sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Minkä vuoksi taas tuntuu tältä?


Mie en ymmärrä ennää edes itseäni. Hitusen jopa pelottavaa. Juuri mikään ei kiinnosta. Lähes kaikki näyttää harmaalta. Värit ovat hävinneet. Nukkuisin mieluusti lähes koko päivän jos se vain olisi mahdollista. Ympäröivä maailma ahdistaa yhä. Suupieliini sattuu yhä, feikki hymy ei tee pitemmän päälle hyvää. Toivottavasti vain kulissini pysyvät pystyssä. Toivottavasti kukaan ei tule aloittamaan töissä keskustelua jota en halua käydä: "Onko siulla kaikki hyvin..?"

Apaut suurin osa arkeeni liittyvistä tekiöistä ja asioista on kunnossa tai vähintäänkin tilanteessa, että voin suurinpiiretin elää niiden kanssa. Ehkä miun ei vain ole tarkoitus olla onnellinen? Jos karmani kanssa olen jotain pahasti mokannut jossain edellisessä/tässä elämässäni (jos edellistä elämää miulla edes on ollut. En tiedä), niin minnuu kiinnostaisi todella tietää syy huonoon karmaani..

Mie olen niin hukassa itseni kanssa etten ole ennään pitkään aikaan pystynyt edes itkemään.  Tai saatika lukemaan kirjoja ja runon kirjoitus muusanikin on miut hylännyt. Ne elämäni lähes viimeisetkin tukipilarini ovat hävöksissä. :/

torstai 17. helmikuuta 2011

Mie tiedän. Työ tiedätte.


Mie olen ihan käsi kaiken maailman atk systeemien kanssa. Muokkasin vähän blogin ulkoasua. Olkoot ainakin jonkin aikaa noin. Sanokaa toki jos se risoo. If you shout loud enough, you'll survive the noise of chaos tekstin väri on vähän siinä ja siinä.. Ehkä se vaan vaatii totuttelua?

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Hyvätkin teot voivat kostautua.


Kirosanan kirosanan kirosana!  Miulle tärkeä ihminen hanki koiranpennun ulkomailta. Pennun rokotukset, paperit yms piti olla kunnossa. Kuinkas kävikään. Pennulla olikin kirppuja. Tämä selvisi sen jälkeen, kun oltiin koirani kanssa käyty pentua moikkaamassa. Varotoimista huolimatta huomasin tännään, että koirallani on kirppuja. Soitin hänelle. Hän inisi ja mussutti siitä, että oletko nyt ihan varma, että koirallani on kirppuja ja ei uskonut, että ne olivat hänen pennultaan lähtöisin. Nyt on kirpun häätö menossa koirastani. Lakanoista lähtien olen pyykannut tännään ja matot yms tekstiilit mitä ei voi nyt tai ollenkaan pestä pesukoneessa ovat pihalla ja parvekkeella tuulettumassa kolmen päivän ajan ja siivonnut huolella noin muutenkin.

Vittumaista kaikessa on, että tämän kirppu episodin takia jouduin perumaan koirani huomisen rokotuksen. Rokotuksen aika on kysymysmerkillä. Vituttaa myös se, että sama koiran kirpun häätö hoito on menossa kamullani, jonka koiria koirani moikkasi viime lauantaina koirapuistossa ja sama pesu/siivous urakka on hänelläkin edessä ja äitilläni, jonka luona ollaan käyty koirani kanssa sen jälkeen, kun nähtiin pentu. Vittumaisinta kaikessa on kuitenkin se ettei myö voida käydä koirani kanssa kuukauteen koirapuistossa tai tavata koiran muita koira kamuja, jotteivät kirput leviäisi. Onneksi viime la ei ollut muita koiria koirapuistossa, kuin kamun koirat ja koirani.

Joten välttäkää hankkiamasta koiria/pentuja ulkomailta ellei kyseessä ole TODELLA hyvä kenneli, koska monissa muissa maissa käsitys pakollisista ja suostavista rokotuksista yms. ovat ihan eri mallilla, kuin suomessa. Tässä on hyvä esimerkki moisesta ja sen jälkiseuraamuksista. Tosin tämä pentu syntyi kuulemma vahinko pentueeseen. Tiedä sitten, että onko se totta ollut alunperinkään vaiko ei.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Mitä miulle?


Aamulla herätessä on vain kerta kerran jälkeen vaikeampaa nousta ylös sängystä ja aloittaa päivä. Tehdä ne suotavat ja ns pakolliset asiat. Lähteä töihin/ulos kotoa. Laittaa feikki hymy kasvoilleni. Yrittää kiinnostua ulkoisesta maailmasta tai olla edes näyttää siltä. Töissäkin hetkellisesti miettinyt, että jos asiakasta x ei huvita tehdä jotain esim. vaihtaa puhtaita sukkia jalkaansa, niin miun siviili minäni on useammin, kuin ennen sitä mieltä, että antaa olla, oma on elämäsi. Työ minäni ei taas voi heti alkuun noin radikaalisti asiaan/tilanteeseen suhtautua.

Kotiin päästyäni koirani on saanut päivän toisen ruokansa. Ollaan käyti lenkillä, jonka jälkeen kotiin päästyäni olen nukahtanut. Herännyt myöhemmin, ollaan käyty ilta lenkillä ja olen nukahtanut taas. Heräten seuraavan vuorokauden aikanan kellon soittoon. Jolloin minnuu väsyttää yhä. Ehkä olisi aika taas syödä rauta kuuri..

Tännään hajotti ja ahdisti vain niin paljon etten päässyt edes terapiaan. Onneksi miulla oli tännää vapaapäivä. Toistamiseen jo putkeen, kun terapiani on väliin jäänyt. Viimeksi mie nukuin lahjakkasti pommiin. Toivottavasti minnuu ei potkita sieltä pois. Kykenin mie kumpanakin kertana laittamaan terapeutilleni viestiä jossa kerroin tilanteesta. Molempina kertoina hän oli soittanut miulle saman päivän aikana. En kyennyt vastaamaan kumpaankaan puheluun.

Näin "yllättäen" tämänkin päivän olen lähinnä nukkunut. Eikä tuo kylmä lähes -30 asteen pakkanenkaan ole saanut minnuu piristymään, kun olen koiran kanssa ulkona käynyt..

Eilinen ystävänpäiväkin oli lähinnä päivä muiden joukossa. Sain mie muutaman viestin, mutta kukaan näillä tienoolla asuvista kamuista tai ystävistä ei kysynyt viestissään: Nähtäisiinkö tännään? Empä tosin miekään moista viestiä kirjoittanut.