Mie en ymmärrä ennää edes itseäni. Hitusen jopa pelottavaa. Juuri mikään ei kiinnosta. Lähes kaikki näyttää harmaalta. Värit ovat hävinneet. Nukkuisin mieluusti lähes koko päivän jos se vain olisi mahdollista. Ympäröivä maailma ahdistaa yhä. Suupieliini sattuu yhä, feikki hymy ei tee pitemmän päälle hyvää. Toivottavasti vain kulissini pysyvät pystyssä. Toivottavasti kukaan ei tule aloittamaan töissä keskustelua jota en halua käydä: "Onko siulla kaikki hyvin..?"
Apaut suurin osa arkeeni liittyvistä tekiöistä ja asioista on kunnossa tai vähintäänkin tilanteessa, että voin suurinpiiretin elää niiden kanssa. Ehkä miun ei vain ole tarkoitus olla onnellinen? Jos karmani kanssa olen jotain pahasti mokannut jossain edellisessä/tässä elämässäni (jos edellistä elämää miulla edes on ollut. En tiedä), niin minnuu kiinnostaisi todella tietää syy huonoon karmaani..
Mie olen niin hukassa itseni kanssa etten ole ennään pitkään aikaan pystynyt edes itkemään. Tai saatika lukemaan kirjoja ja runon kirjoitus muusanikin on miut hylännyt. Ne elämäni lähes viimeisetkin tukipilarini ovat hävöksissä. :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti