Aamulla herätessä on vain kerta kerran jälkeen vaikeampaa nousta ylös sängystä ja aloittaa päivä. Tehdä ne suotavat ja ns pakolliset asiat. Lähteä töihin/ulos kotoa. Laittaa feikki hymy kasvoilleni. Yrittää kiinnostua ulkoisesta maailmasta tai olla edes näyttää siltä. Töissäkin hetkellisesti miettinyt, että jos asiakasta x ei huvita tehdä jotain esim. vaihtaa puhtaita sukkia jalkaansa, niin miun siviili minäni on useammin, kuin ennen sitä mieltä, että antaa olla, oma on elämäsi. Työ minäni ei taas voi heti alkuun noin radikaalisti asiaan/tilanteeseen suhtautua.
Kotiin päästyäni koirani on saanut päivän toisen ruokansa. Ollaan käyti lenkillä, jonka jälkeen kotiin päästyäni olen nukahtanut. Herännyt myöhemmin, ollaan käyty ilta lenkillä ja olen nukahtanut taas. Heräten seuraavan vuorokauden aikanan kellon soittoon. Jolloin minnuu väsyttää yhä. Ehkä olisi aika taas syödä rauta kuuri..
Tännään hajotti ja ahdisti vain niin paljon etten päässyt edes terapiaan. Onneksi miulla oli tännää vapaapäivä. Toistamiseen jo putkeen, kun terapiani on väliin jäänyt. Viimeksi mie nukuin lahjakkasti pommiin. Toivottavasti minnuu ei potkita sieltä pois. Kykenin mie kumpanakin kertana laittamaan terapeutilleni viestiä jossa kerroin tilanteesta. Molempina kertoina hän oli soittanut miulle saman päivän aikana. En kyennyt vastaamaan kumpaankaan puheluun.
Näin "yllättäen" tämänkin päivän olen lähinnä nukkunut. Eikä tuo kylmä lähes -30 asteen pakkanenkaan ole saanut minnuu piristymään, kun olen koiran kanssa ulkona käynyt..
Eilinen ystävänpäiväkin oli lähinnä päivä muiden joukossa. Sain mie muutaman viestin, mutta kukaan näillä tienoolla asuvista kamuista tai ystävistä ei kysynyt viestissään: Nähtäisiinkö tännään? Empä tosin miekään moista viestiä kirjoittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti