Gregorian & Sarah Brightman - The moment of peace
http://www.youtube.com/watch?v=HL89st1UqMo
Sarahin ääni<3
perjantai 17. syyskuuta 2010
torstai 16. syyskuuta 2010
Leffa ja ahtarit.
Päivä on tuonut mukanaa ihan liikaa kaloreita. Argh. Ei hyvä, mutta yritäppäs syödä asiallisesti kahden ihmisen nähden joilla ei ole sh:tä. Kamala perinne jota en voi rikkoa, koska aina välillä S on vähän kytännyt painoni perään tai sanonut, että näytät niin pieneltä. Kerpeleen kulissit ja läskiahtarit.
Tein itseni kanssa diilin, että maanantaina uskaltaudun vihdoin vaa'alle kohtaaman totuuden tämän hetkisestä painostani. Pelottaa jo etukäteen. Pakko stempata ennen sitä huolella. Hitto vaan, kun taas tänäänkin on satanut lähes koko päivä. Siinähän sitten yrität lähteä kunnon lenkeille, kun edes koirani ei viihdy tuolloin pitkään ulkona. Hän vain käy nopeasti tarpeillaan ja hurjaa vauhtia kohti sisätiloja.
Tänään olen viettänyt S:n ja L:n kanssa leffan katsomis iltaa. Katsoimme Nicole Kidmanin tähdittämän The others leffan, jonka olen muistaakseni nähnyt tätä ennen kai kaksi kertaa. Kaikesta huolimatta välillä pelotti ja huolella, kun katsoimme leffaa ja vaikka valot olivatkin päällä. Psykolginen pelottamien<3 Toimii vain miulla niin paljon paremmin, kuin se jos leffassa/sarjassa lentää yli paljoj verta tai jos joku silputaan palasiksi yli väkivaltaseilla tavalla.
Toisaalt pelottaa yhä ja huolella ja ahdistaa ihan älyttömästi. Ehkä lohdullista tässe on se, että tämä on yksi uusimman läkkeeni sivuvaikutuksista. Luin sen lääke lappusen hetki sitten. Harmi, että noillamain äitini soitti ja kysyi, että mitenkä miulla on alkanut se lääke toimimaan ja onko mitää sivuvaikutuksia ilmennyt. Valehtelin ja sanoin, että ei mitään kummoista ole vielä tullut. En halunnut häntä huolestuttaa ja varsinkaan sen vuoksi, koska äitini oli kysellyt voinnistani S:ltä fb:ssä ja ollut kuulemma lähes hysteerinen siinä vaiheessa.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Hyvä vai huono?
Jäin vain taas miettimään tätä. Sen seurauksena, koska katsoin yhtä leffaa mitä en ole vielä loppuun saakka kastonut. Jokin leffassa soiva musiikki miut vei mietteisiini.
Kuinka erillaista onkaan miun ja Suomen sota aikaan eläneiden ihmisten maailma ollut? Mie, kun toivoisin tietäväni mahdollisimman paljon menneestä. Tietyt sukulaiseni taas toivoisivat etteivät sitä enää muistaisi. Ristiriita. Juuri siksi mie olen yrittänyt välttää, että kysyisin isovanhemmiltani tai heidän ikäsisiltään sukulaisiltani mitään mikä liittyy sota aikaan. Mie haluaisin tietää ja muistaa. He eivät.
Juuri sen vuoksi mie olen lähinnä kuunnellut, kun joku heistä on aiheeseen, menneeseen palannut. Tuolloin mie olen ehkä korkeintaan tehnyt asiaan tai aiheeseen liittyen tarkentavia kysymyksiä. Muita kysymyksiä mitä aihe on miussa herättänyt, niin mie olen yrittänyt olla kysymättä, koska yhä tänäkin päivänä isovanhemmillani, jotka ovat vähää vaille 80-vuotta, niin tuo aihe on lähes liian kipeä käsiteltäväksi. He haluaisivat kyllä puhua aiheesta enemmänkin, mutta se vaan on yhä liian tuskallista.
Juuri siksi miusta on harmi, että vain Mummini kykenee puhumaan vähän enemmän menneestä, kuin Vaarini. T'ämä sen vuoksi, koska aihe herättää tunteita laidasta laitaan ja jossain vaiheessa tulee kyynel silmään. Näin sen vuoksi, koska Vaarini, joka ensi vuoden alussa täyttää 80-vuotta, niin hänelle on pienenestä pitäen opetettu muun muassa se, että mies ei itke kenenkään nähden, koska se on heikkouden merkki. Näin tuosta oltiin aikanaan mieltä. Onneksi ei enää niin rankasti olla samaa mieltä nykyään.
Juuri sen vuoksi ehkä Mummini on kyennyt puhumaan menneistä vähän avoimemmin, kun hän on voinut tai ehkä sallinut itsensä itkeä sillä hetkellä paikalla olevien ihmisten nähden. Toisin, kuin Vaarini, joka on ehkä juuri tämän tunteiden näyttämisen pelon vuoksi onnistunut patouttamaan itseensä enemmän, kuin Mummmi.
Aniharvoja poikkeus kertoja lukuunottamatta mie olen kuullut Vaarini puhuvan sota ajoista vain silloin, kun hän on ollut humalassa. Useimmiten ympäri päissään jolloin hän on sallinut itsensä itkeä jos siltä on tuntunut. Näin sen vuoksi, koska miusta tuntuu, että tuolloin Vaarini on itselleen perustellut, että kaikki muut paikalla oliat eivät aiheeseen enää palaa (hänen itkemiseensä), koska he ovat olleet sitä mieltä, että ei tässä mitään, koska hän vain on ympäri päissään eikä tiedä mitä tekee tai sanoo enää tuossa tilassa. Miusta tuo vaan on niin väärin. Minkä vuoksi mies ei saisi itkeä siinä missa nainen? Olematta yhtään nössömpi, kuin ennen?
Ollen aiheessa enää tai en. Niin miusta on vaan niin väärin opettaa pojille sellaista miehen mallia, että mies on heikko jos hän itkee kenenkään nähden. Onhan miehilläkin tunteet siinä missä naisilla. Vaikka välillä miusta tuntuu, että myö naiset ollaan venuksesta ja miehet marssista. Ristiriitoja tulee pakosta, koska aivokapasiteetteimme on erillainen. Eli käsittelemme ja tunnemme asioita hieman erillä tavalla, mutta ei se vähennä sitä, että jos henkisesti sattuu, niin silloin sattuu. Toivottavasti itse kukin tuleva vanhempi ei enää opettaisi lapsilleen niin vanhoillista käsitystä miehen ja naisen hyvästä käytöksestä. Ainakaan itkemisen suhteen.
Vittuilu on välittämistä.
En ehkä kestä ihan aikuisten oikeasti. Ystäväni S pelasti niin päiväni. Olin aamupäivällä puhunut hänen kanssaan puhelimessa siitä, että jouduin ottamaan tänään mielialalääke nro 4. Ei siinä noin muuten mitään uutta roskaa ole tulossa, kun ne mahdolliset sivuvaikutukset ovat samaa, kuin 3 edellisessä. Ainoastaan se hirvitti, että miten mie tuon 4 lääkkeen maksan, kun tililläni ei ole edes senkään vertaa. S ihanasti sanoi, että hän voi lainata. Kysyin siihen, että voisiko hän lainata muutaman euron ylimääräistä, niin voin ostaa itselleni ruokaa, kun jääkaapissa ei juuri mitään enää ole. Kuten ei myöskään pakastimessa tai kuivamuona osiolla. Sekin onneksi onnistui.
Äsken S ilmaantui kotiovelleni miehensä kanssa ja he toivat mukanaan kaksi kassilista ruokaa ja juomista. Olin ihan puulla päähän lyöty. Eihän myö nyt tuommoisesta oltu sovittu. Onnistuin änkyttämään, kiitos.. Heillä oli kiire jatkaa siitä matkaa, niin eivät tulleet käymään. Hetkiä jolloin mie olen miettinyt, että hävettääkö vai hävettääkö minnuu nyt. Kassissa oli tofusta alkaen kaikkea ihanaa ja jopa suklaata. Ajatus<3
Mukana oli kortti jossa lukee:" X, hyvää joulua, syntymäpäivää, ystävänpäivää ja ehkä pääsiäistä. Toivottavat S, L, "isi", "äiti" ja "anoppi" Vittuilu(ja ruuan kärräämien) on välittämistä."
Mie en käsitä, että miten mie olen ansainnut heidän laisiaan ystäviä ja ihmisiä elämääni. "isi ja äiti" ovat ystäväni vanhemmat ja "anoppi" ystävän anoppi.
Nyt vain hirvittää mitkä määrät kaloreita miulla on jääkaapissa, pakasteessa ja kuiva muona laatikossa jemmassa. Itsekurin paikka on nyt jos koskaan. Onneksi minnuu vain hävettää tässä kohdin sen verran huolella, että kivennäisvesi onneksi huutelee miulle. Ei esim suklaa.
Ärmurpur!
Voisin toki avautua myös hänelle, mutta en jaksaisi aloittaa isoa riitaa tai vähintään siitä tulisi kamala soppa. Joten valitan tänne.
Mie en käsitä, että mikä hitto T:llä on. Se on vältellyt minnuu jo jonkin aikaa, mutta ei taas välttelekkään. Jotain yleistä puhuttiin hetki eilen mesessä ja sanoin, että seinät meinaavat kaatua niskaani, kun ole kotona. Se vain kysyi, että onko siulla tänään opiskeluja. Sanoin, että ei. Sen jälkeen se ei mitään puhunut. Kiitti vaan.
Lähes samoin oli tänään. Juttelin hetken sen kanssa. Sanoin, että miulla olisi ensi viikonloppu koira vapaata, kun äitini haluaisi koiran viikonloppu hoitoon. Kysyin, että mitä teet viikonloppuna. T:ltä tuli kunnon tilitys mitä on sopinut tekevänsä B:n kanssa. Eli mie en ole taaskaan tervetullut heidän seuraansa. Eikä se vaan vaivautunut sitä sanomaan. Olisi prkl edes sen sanonut, niin ei tarvitsisi taas arvailla, että missä hitossa mennään.
Ja juuri siksi minnuu ketuttaa enemmän, kuin urakalla, että T:n ystävä Tm on sitten näemmä taas tervetullut, oli viimeksikkin. Miullehan ei toki vaivauduttu mitään kyseisestä asiasta kertomaan (Fb:n päivitykset paljastivat). Mikä hitto siulla T on?! Etkö vieläkään käsitä miten raukkamaisesti Tm on sinnuu kohdellut? Oletko jo unotanut sen viimeisimmän, kun hän siulle raivosi, ettei enää ikinä halua sinnuu nähdä? Kun hän poisti siut mesestä ja fb:stä? Nyt taas olette niin ylimmät ystävät.
Naamakkain T taas on mukava minnuu kohtaan ja harmittelee aina, kun on niin vähän ehditään näkemään. Joten mietippä kuule ihan itse, että minkä vuoksi.. Kamu suhteet. Argh. Joo joo joo ja kyllä mie tiedän, että siulla on hermot kireällä töidesi kanssa ja R:n vuoksi jne.. Siitä R systeemistä saat syyttää ihan vain itseäsi, kun et tajua pysyä kaukana siitä valehtevasta ja varastelevasta kusipäästä. Jos et tuon paremmin seuraasi osaa valita, niin hittoako miulle sitten tilität taas kertaalleen mitä paskaa R on tehnyt.
Se saat kyllä olla sie, joka otat seuraavaksi yhteyttä, jo haluat nähdä, puhua puhelimessa, jutella mesessä tai fb:ssa. En mie.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)