maanantai 17. lokakuuta 2011
17.10.2011
Ystäväni yritti tappaa itsensä viime lauantaina, tarkoituksella. Tämä ei ollut hänen ensimmäinen kertansa. Hän on taas suljetulla osastolla. Kolmas kerta tämän vuoden aikana. Viimeksi hän oli elokuussa kahteen eri kertaan samaisella osastolla. M1 lähete on hänelle jo entuudestaan tuttu eli tutummin pakkohoito lähete jolloin ei kysellä, että haluatko lähteä, vaan silloin mennään joka tapauksessa. Toivottavasti tällä kolmannella kerralla ammattiauttajat näkisivät hänen pahanolonsa ja auttaisivat häntä. Se, että hän on ollut viikosta kahteen suljetulla ja sen jälkeen on kotiutus parin-muutaman päivän lääkkeiden ja reseptin kera, ei paljon mieltä lämmitä, koska tilanne on taas tämä. Tilanne jota toivoin ettei ystäväni enää joutuisi tätä kokemaan. Se miten voin häntä ystävänä auttaa ja tukea ei vastaa sitä suurempaa apua mitä hän todella tarvitsee. Ammatti-ihmiset: Voisitteko nyt oikeasti kuunnella ja auttaa häntä?
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Ahaa elämys.
Ruokakaupassa käynti on ollut ennenkin miulle, joko haasteellista tai toisinaan jopa tuskallistakin.. Heikkoina hetkinä sitä voisi ostaa ties mitä, mitä jo kassan kohdalla katuu. Tuskallisina/haastellisina on niin hankalaa ostaa edes puuroa. Jotain, kun sitä on ns pakko yrittää joskus syödä, vaikka henkisesti tuntuisi niin hyvältä olla ilman ruokaa. Harmi, että kroppa on asiasta monesti eriä mieltä.
Tajusin tässä hiljattain, että olen onnistunut "pääsemään" uudelle tasolle ruokakaupassa käyntieni ajaksi. Ei hyvä, ei ollenkaan. Nykyään en pysty ostamaan sieltä edes kurkkua, ettenkö potisi siitä jo morkkista. Jotenkin, kun onnistun kääntämään sen mielessäni siten, että en ole edes tuota ansainnut/saa ostaa, koska se on jotenkin koiraltani jotain pois. Vaikkei näin olekkaan, koska koirani syö paremmin ja kalliimmin, kuin mie. Eli lopulta päädyn ostamaan koirallenikin jotain syömistä/puruluita samalla reissulla, niin voin/saan sen kurkun ostaa itselleni.
Myönnän ja tunnustan, että olen ajoittain ihan ylihuolehtivainen koirani hyvinvoinnista ja olen ajansaatossa potenut niin moneen eri kertaan kamalaa morkkista, vaikka aina siihen ei olisi ollut edes syytä. Toisinaan kyllä, kun esim. ei olla töitten ohella pystytty käymään koirapuistossa koirapuisto aikaan eli silloin, kun siellä on useimmiten muitakin koiria.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Epämukava tunne.
Eilen illalla se taas iski, rytmihäiriöt. Rauhoittuivat jossain vaiheessa yöllä ja nukahdin. Heräsin aamulla siihen, kun rinnan alta puristi. Lisää rytmihäiriöitä. Heikko happi on ehkä kuvaavin fiilis tälle päivälle.
torstai 6. lokakuuta 2011
Hyötyliikuntaa ja silmäniloa.
Kamuni TP kutsui miut koirani kera ja TPV:n koiransa kanssa teelle. Loppujen lopuksi tilanne meni siihen, että autoin TPV:tä trimmaamaan TP:n toisen koiran ja loppuosan TPV:n koirasta. Jonka kautta pääsimme hyötyliikuntaan ja silmäniloon. TPV on ilo silmälle, eikä minnuu yhtään haitannut, että hänen toppinsa kaula-aukosta näkyi ehkä enemmänkin, kuin mitä hänen oli tarkoitus näyttää. Koirien trimmauksesta tuli saatua vallan toimiva sisäreisi treeni, kun pidin jaloillani kiinni noin 18-kiloisia koiria, jotta he pysyisivät paikallaan trimmauksen ajan. Trimmausasennoissakaan miulla ei ollut valittamista. Parhaimmillaan TPV istui hajareisin varpaitteni päällä. Miellyttävä päätös tälle kahdeksanpäivän työvuoroputkelle. Mie sydän kolmenpäivän vapaapäivät.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Sattui ja tapahtui.
Töissä päädyttiin puhumaan siitä mitä perinteitä työpaikallamme on sen jälkeen, kun olet mennyt naimisiin. Saatko kakku kahvit yms vaiko jotain ns hienompaa sen muistamisen yhteydessä. Pomoni siinä sitten kysyi, että muistatteko mitä söitte hääpäivänänne.. Kukaan paikalla olleista ei sitä silloin muistanut. Irvistys sitten kysyi miulta: "Milloinkas sie olet menossa naimisiin? Saataisiin työpaikalle kakku kahvit." Silloin miulta lipsahti: "Lasketaanko suhteenrekisteröinti samaan kategoriaan?" Syvä hiljaisuus laskeutui hetkeksi. Wanha ja Juniori eivät sanoneet mittään. Irvistys katsoi minnuu monttu auki. Pomoni änkytti lahjakkaasti jotain tyyliin: Ei miulla ole mittään ns erillaisuutta vastaan eli kukin on yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, kuin tahtoo.. Ja yritti tuoda esille, että suhteennrekisteröinti on ihan yhtä hyvä asia, kuin avioliitto, vaikkei se siltä kuulostanutkaan. Noh kahtellaan, että onko miulla ennään ensi vuonna työpaikkaa tuolla.
Töistä kotiin päästyäni fiilistäni voin lähinnä kuvailla sanoin: Se tunne, kun tulet kotiin ja tajuat, että koira on onnistunut avaamaan eteisen vaatekaapin oven ja lattialla koiran lähellä lojuvat suosikki korkokenkäsi. Piinaavan pitkääkin pitemmän hetken jälkeen huomaat, että kengissä ei onneksi olekkaan koiran hampaanjälkiä..
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Sangen eksoottista..
Rasti ruutuun tilanne. Töissä ollessani olin joutunut tännään syömään vähän. Syötyäni miulle tuli niin pakottava tarve päästä oksentamaan. Ei siinä noin muuten mittään, mutta oksentaessani muistin, että olin juuri pien ohikiitävä hetki sitten laittanut käsiini käsidesinfiointi ainetta. Se kokemus oli kyllä sangen eksoottinen, jos ei muuta. En suosittele. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Yritin nähdä kauniita asioita, nyt se ei vaan taaskaan onnistu.
Reilukerhosta päivää. Tällä kertaa äitini taholta. Hän oli luvannut, että koirani voisi tulla hoitoon tulevan viikon lauantaina, koska rakkaalla ystävälläni TI:llä ja hänen rakkaallaan JS:llä on silloin kihlajaiset. Tuonne meno oli ja on miulle sen vuoksi todella tärkeää, koska he ovat menossa tuolloin kihloihin ja sinä samana klo aikana, kun ystäväni syntynyt. Tuona päivänä ystävälläni tulee täyteen 30-vuotta.
Tännään äitini ilmoitti, että hänen serkkunsa täyttää noilla main pyöreitä vuosia ja on lähdössä hänen ja joidenkin muiden kanssa silloin lyhyelle matkalla ja sanoi, että lähtee sinne jokatapauksessa, vaikka se menisi sen saman päivän päälle, kun hän lupasi olla koira vahtina. Äitini tietää sen myös etten saa ketään muuta tulloin koirani seuraksi.
Nyt hajottaa taas niin paljon henkisesti, koska äitini tietää, että tuon tulevan päivän meno on miulle todella tärkeä, enkä pysty tuolloin ottanaan koiraani sinne mukaan, koska juhliin on tulossa myös koira allergisia ihmisiä. Taisin olla taas liian tyhmä, kun uskoin ja toivoin, että äitini ja miun välini olisivat menossa taas parempaan päin. Erehdyin rankasti. Äitini viimeiset sanat tuohon liittyen ja se kylmä äänensävy soivat yhä korvissani: "Olitko menossa sinä päivänä kaverisi suhteenrekisteröintiin?"
Mie en vaan jaksaisi taas käydä tätä henkistä vuoristorataa läpi. Ei siinä mittään, äitini ja miun kulissit voiva silti hyvin. Ei tätä uskoisi päällepäin jos hänet ja miut näkee samaan aikaan kasvokkain.
Arvatkaa ihmeessä, että tekeekö mieleni syödä tai kaivaa veitsi taas esiin.. Ensimmäiseen ei, toiseen kyllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



