Epämukava tunne.

Eilen illalla se taas iski, rytmihäiriöt. Rauhoittuivat jossain vaiheessa yöllä ja nukahdin. Heräsin aamulla siihen, kun rinnan alta puristi. Lisää rytmihäiriöitä. Heikko happi on ehkä kuvaavin fiilis tälle päivälle.

Hyötyliikuntaa ja silmäniloa.

Kamuni TP kutsui miut koirani kera ja TPV:n koiransa kanssa teelle. Loppujen lopuksi tilanne meni siihen, että autoin TPV:tä trimmaamaan TP:n toisen koiran ja loppuosan TPV:n koirasta. Jonka kautta pääsimme hyötyliikuntaan ja silmäniloon. TPV on ilo silmälle, eikä minnuu yhtään haitannut, että hänen toppinsa kaula-aukosta näkyi ehkä enemmänkin, kuin mitä hänen oli tarkoitus näyttää. Koirien trimmauksesta tuli saatua vallan toimiva sisäreisi treeni, kun pidin jaloillani kiinni noin 18-kiloisia koiria, jotta he pysyisivät paikallaan trimmauksen ajan. Trimmausasennoissakaan miulla ei ollut valittamista. Parhaimmillaan TPV istui hajareisin varpaitteni päällä. Miellyttävä päätös tälle kahdeksanpäivän työvuoroputkelle. Mie sydän kolmenpäivän vapaapäivät.

Sattui ja tapahtui.

Töissä päädyttiin puhumaan siitä mitä perinteitä työpaikallamme on sen jälkeen, kun olet mennyt naimisiin. Saatko kakku kahvit yms vaiko jotain ns hienompaa sen muistamisen yhteydessä. Pomoni siinä sitten kysyi, että muistatteko mitä söitte hääpäivänänne.. Kukaan paikalla olleista ei sitä silloin muistanut. Irvistys sitten kysyi miulta: "Milloinkas sie olet menossa naimisiin? Saataisiin työpaikalle kakku kahvit." Silloin miulta lipsahti: "Lasketaanko suhteenrekisteröinti samaan kategoriaan?" Syvä hiljaisuus laskeutui hetkeksi. Wanha ja Juniori eivät sanoneet mittään. Irvistys katsoi minnuu monttu auki. Pomoni änkytti lahjakkaasti jotain tyyliin: Ei miulla ole mittään ns erillaisuutta vastaan eli kukin on yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, kuin tahtoo.. Ja yritti tuoda esille, että suhteennrekisteröinti on ihan yhtä hyvä asia, kuin avioliitto, vaikkei se siltä kuulostanutkaan. Noh kahtellaan, että onko miulla ennään ensi vuonna työpaikkaa tuolla.

Töistä kotiin päästyäni fiilistäni voin lähinnä kuvailla sanoin: Se tunne, kun tulet kotiin ja tajuat, että koira on onnistunut avaamaan eteisen vaatekaapin oven ja lattialla koiran lähellä lojuvat suosikki korkokenkäsi. Piinaavan pitkääkin pitemmän hetken jälkeen huomaat, että kengissä ei onneksi olekkaan koiran hampaanjälkiä..

Sangen eksoottista..

Rasti ruutuun tilanne. Töissä ollessani olin joutunut tännään syömään vähän. Syötyäni miulle tuli niin pakottava tarve päästä oksentamaan. Ei siinä noin muuten mittään, mutta oksentaessani muistin, että olin juuri pien ohikiitävä hetki sitten laittanut käsiini käsidesinfiointi ainetta. Se kokemus oli kyllä sangen eksoottinen, jos ei muuta. En suosittele. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Yritin nähdä kauniita asioita, nyt se ei vaan taaskaan onnistu.

Reilukerhosta päivää. Tällä kertaa äitini taholta. Hän oli luvannut, että koirani voisi tulla hoitoon tulevan viikon lauantaina, koska rakkaalla ystävälläni TI:llä ja hänen rakkaallaan JS:llä on silloin kihlajaiset. Tuonne meno oli ja on miulle sen vuoksi todella tärkeää, koska he ovat menossa tuolloin kihloihin ja sinä samana klo aikana, kun ystäväni syntynyt. Tuona päivänä ystävälläni tulee täyteen 30-vuotta.

Tännään äitini ilmoitti, että hänen serkkunsa täyttää noilla main pyöreitä vuosia ja on lähdössä hänen ja joidenkin muiden kanssa silloin lyhyelle matkalla ja sanoi, että lähtee sinne jokatapauksessa, vaikka se menisi sen saman päivän päälle, kun hän lupasi olla koira vahtina. Äitini tietää sen myös etten saa ketään muuta tulloin koirani seuraksi.

Nyt hajottaa taas niin paljon henkisesti, koska äitini tietää, että tuon tulevan päivän meno on miulle todella tärkeä, enkä pysty tuolloin ottanaan koiraani sinne mukaan, koska juhliin on tulossa myös koira allergisia ihmisiä. Taisin olla taas liian tyhmä, kun uskoin ja toivoin, että äitini ja miun välini olisivat menossa taas parempaan päin. Erehdyin rankasti. Äitini viimeiset sanat tuohon liittyen ja se kylmä äänensävy soivat yhä korvissani: "Olitko menossa sinä päivänä kaverisi suhteenrekisteröintiin?"

Mie en vaan jaksaisi taas käydä tätä henkistä vuoristorataa läpi. Ei siinä mittään, äitini ja miun kulissit voiva silti hyvin. Ei tätä uskoisi päällepäin jos hänet ja miut näkee samaan aikaan kasvokkain.

Arvatkaa ihmeessä, että tekeekö mieleni syödä tai kaivaa veitsi taas esiin.. Ensimmäiseen ei, toiseen kyllä.

Vuosittainen kehityskeskustelu, uh.

Että sellainen päivä tännään Pomoni seurassa. Muuten itse keskustelu meni ihan jees, eikä siinä mittään. Vaikka himpusti kritiikkiä sainkin siitä, että olen sairastellut useasti tämän vuoden aikana ja ollut välillä himpusti myöhässä. Ei hyvä, ei ollenkaan. Siinä mielessä on ollut kyllä syvältä ja poikittain ollut vuosi, että olen ollut useammin kipeänä tämän vuoden aikana, kuin niin monena vuonna yhteensäkkään. Kehoni taitaa haluta sanoa miulle jotain? Samoin on tuon epämääräisen nukkumiseni suhteen. Ymmärrän kyllä sen, että suurimmaksi osaksi tuo kaikki johtuu pitkäaikaisesta syömishäiriöstäni..

Josta johtuen yritin etukäteen spyykata itseäni, että pysy henkisesti kasassa ja pidä kiinni kulisseistasi, koska arvasin, etteä Pomoni haluaa keskustella myös tuossa täysin luottamuksellisessa tilanteessa (mihin en jaksa uskoa, että tuo käytännössä noin toimisi. kantapaan kautta opittu, jo vuosia sitten hamasta menneisyydestä) myös töissä syömisistäni ja painostani. Hän sanoi: "Olen ollut huolissani syömisistäsi ja painostasi, mutta olet sanonut, että voit hyvin ja syöt tarpeeksi, niin haluan uskoa sua.." Jotenkin jäi vaan sellainen fiilis hänen olemuksestaan ja äänensävystään, ettei hän täysin usko. Esittää vaan hyvin. Eli tilanne elää ja olen yhä kyttäyslistalla. Hyvää hän käsittääkseni tarkoittaa, mutta hän tuo sen esiin välillä aika ahdistavasti tai sitten miusta vaan tuntuu siltä. Esim. kysymällä, että olethan syönyt tarpeeksi, söitkö jo?, et voi selvitä noin vähällä ruualla koko päivää tai ilman ruokaa..

Myönnän, että minnuu ahdistaa myös se, että kissa on nyt nostettu pöydälle. Ensi kuun puolenvälin tienoolla selvinnee, että voinko jatkaa tuolla vielä ensi vuonnakin, vai lukeudunko heihin joiden työsuhde päättyy. Osana rankkaa säästökuuria. Tilanne elää.

1 Thinsponi sanat

"Sie olet täydellinen. Olisin onnellinen jos näyttäisin samalta kuin sä. Sun kasvosi. Sun tissisi.. Haluaisin ne." Ok, 1T:llä oli tuolloin todella huono hetki, mutta ohikiitävän hetken tuo vaan kuulosti niin suloisen ihanalta, josta päästiinkin taas siihen karuun totuuteen takaisin.. Vastasin hänelle, että saat miun tissini ja naamani jos saan siun sisäreitesi ja lantionluusi. Harmi ettei noita voi vain noin yht'äkkiä vaan vaihtaa. 1T:lle tuo sopisisi kyllä. 1 Thinsponi on niin ihanassa kunnossa ja paljon pienemmällä bmi:llä, kuin mitä mie olen. Miusta hän taas hipoo lähes täydellisyyttä. Alkaen hänen luustostaan. Kumpa miullakin olisi pienemmät lantionluut ja ei niin sivullepäin työntyvät, kuin mitä miulla on. Hänellä ja miulla on pituus eroa vajaa 3 senttiä. Tuo lantioluiden ero vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Hänen ei tarvitse kuin treenata ja olla vähän alipainoinen niin voin kiitos ja ne hänen sisäreitensä ovat niin kahdehdittavan kauniit. Hän on yksi harvoista tuntemistani naisista, jotka voivat käyttää hyvällä omatunnolla niin ihanan mini lyhyitä shortseja ja siitä huolimatta hänen sisäreitenseä sopivat niihin shortseihin. Miulla se on toisin. Vaikka hänellä ja miulla olisikin taas sama bmi tai jos miulla olisi häntä vähän pienempi bmi, niin tuon malliset shortsit eivät miulle vaan silloikaan sopisi. Voi kun voisin olla edes päivän hänen kropassaan..