Joten miulla on loistava syy aloittaa taas abc<3 28.6.2011 -->
maanantai 27. kesäkuuta 2011
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Juhannuksen 2011 parhautta on..
niin ihanan huono seura, että kyseessä on jo sitä kautta hyvä seura. Ihmisiä, joiden seurassa olen nauranut vedet silmissä, musiikki maullisesti ollaan enimmän osaa aikaa oltu samalla aaltopituudella. Huono huumori<3 Kukaan ei inhoa koiria tai ole heille allergisia. Koiralla on ollut koirakamu seuranaan koko pidennetyn jussin. Jussin parhauksien parhautta on silti ollut se, että koirani on viihtynyt tämän sirkuksen parissa ja hänellä on ollut turvallista olla. Muru on mm. nukkunut kaikkien paikanpäällä olleiden ystävieni ja kamujeni vierellä. Kiitos TI, SHR ja HL.
Miun oli ihan pakko maistaa Suomalaisia uusia perunoita. Nam. Kerran vuodessa toteutettava perinne.
Ps. Tämän jussin biisi: LORD EST - Reggaerekka feat. Petri Nygård
http://www.youtube.com/watch?v=FE1hY63jgrI
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Ihana kesäloma kausi.
Tähän alkuun myönnän ja tunnustan, että mie olen halunnut syödä jo useamman päivän ajan kiinalaista ruokaa. Tiedän kyllä, että siinä on ihan liikaa kaloreita. Tännään sorruin. Käveltiin koiran kanssa lähi kinkkiin. Onni onnettomuudessa, että paikka oli kiinni ja henkilökunta oli lähtenyt kesäloman viettoon. Tunne oli hetken ajan jotenkin ristiriitainen. Toisaalta harmitti, että tuli turha reissu, mutta toisaalta olin todella iloinen etten sortunut, kun mahdollisuutta siihen ei ollutkaan. Hyötyliikunnaksihan se sitten meni. Ei haittaa yhtään.
Kotosalla koirani on lähinnä nukkunut sohvalla ja ladannut aukkujaan tämänpäiväisen koirapuisto reissun jäljiltä. Hän vain oli niin iloinen meuhkatessaan kp:ssä muutaman tutun koiran kanssa.
Ymmärsin myös, että olen ollut jo useamman päivän ajan kettuuntunut työhöni. Onneksi se taitaa olla vain hetkellistä ja pääsen hyvällä omatunnolla nollaamaan omat akkuni muutaman päivän vapaapäivä putkella. Tulee kyllä tarpeeseen. Hetkiä jolloin kukaan ei kyttää syömisiäni tai liikkumisiani. Kiitos ihanan seuran, jonka kera juhannuksen tienoo menee.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Onnea on...
koira, joka pitää liikkumis motivaation yllä. Lenkille mennään useasti päivässä. Satoi tai paistoi. Hän, joka heiluttaa siulle häntää, vaikka olisit vain vienyt yksin roskat ulos. Työ tressi ja vitutus loppuu kotiin päästyä, kuin seinään. Onnea on myös sohvalla unissaan tuhiseva koira. Ne pienet ihanat hetket<3
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Stalkkerille
Siinähän olet ottanut elämäntehtäväksesi (vai millä nimellä toimintaasi ikinä kutsutkaan) sh-foorumien sulkemisen. Tällä erää toimintasi ei tunnu enään yhtään missään, eivätkä jatkotoimempiteesikään. Anna mennävaan. Kaikessa rauhassa, jos tuolla toiminnalla saat elämäniloa surkeaan ja säälittävään elämääsi.
Rakkaudella, usvaan kadonnut
Rakkaudella, usvaan kadonnut
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Pikku tyttö hetkiä. Noloa? Ei sentään. ;)
Hihkuin päänsisäisesti ja hymyilin koko loppupäivän. Siihen ei tarvittu muuta, kuin että yksi ihanuus muisti nimeni, hän hymyili miulle ja vaihdettiin muutama sana. En ehkä kestä<3
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Jos maanantai vitutukseen voisi kuolla.. (lääkärin mukaan ei)
Työpaikan kyttäysringistä jälleen päivää! Argh. Nyt siihen on myös liittynyt Melkein Miranda ja Vara pomo. Huoh. Ruokapaussin kohdalla MM heitti miulle: "Tässä ruuassa on todella vähän kaloreita ja se on kasvisruokaa. Nyt et voi mitenkään kieltäytyä syömästä tätä.." VP siihen nyökkäili ja katsoi minnuu MM:n jatkaessa aiheesta.. Olikin jo niin maanantai päivä, että huh. Pitikin vain sanoa tuo taas ääneen. Eipä kannattanut.
Ei kannattanut, koska joku sh-stalkkeri kusipää on omien sanojensa mukaan jo löytänyt foorumimme, minne lähdimme, kun edellinen kuopattiin ja aikoo kuulemma keinolla millä hyvänsä saada sen suljettua. Eikö siulla perkeleen anonyymi kusipää ole oikeasti omaa elämää vai oletko vain niin katkeroitunut läski, joka ei onnistunut laihduttamaan edes terveellisillä tavoilla?! Veikkaan vahvasti molempia. Siinähän revit hupisi, niin myö siirrytään taas muualle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


