Tämänpäiväisen terapian päätti se, kun terapeuttini sanoi: heippa, niin samanttyyppisellä äänensävyllä, kuin mitä tietty serkkunikin sen ilmaisee. Mikä tuntui niin ahdistavalle. Yksi pien ohikiitävä hetki ja sana sai mielessäni aikaan kunnon tunnemylläkän.
Kutsuttakoon tätä tiettyä serkkuani vaikkapa Maraksi. Mara, jonka kanssa en ole ollut tekemissä ennään moneen vuoteen, kun vuosia sitten riitaannuimme niin pahasti ettei paluuta tuosta ennään ollut, vaikka myöhemmin pyysin anteeksi käyttäytymistäni ja sanojani. Mokasin ja urakalla. Hänkin omalla tavallaan ja sen kautta tuli ilmi hänen sanoistaan mm. se ettei hän ole kyennyt hyväksymään seksuaalista suuntautumistani. Tuo ei ollut ensimmäinen riitamme. Ainoastaan se pahin, jossa sanoja ei säästelty puolin ja toisin. Omalla tavallaan tuo selkeytti paljon, niin menneestä kuin nykytilanteestakin vaikka lopputulos olikin karu. Tuon tilanteen jälkeen myö ollaan muitten sukulaisten seurassa nähty toisiamme joitain yksittäisiä kertoja, mutta paluuta ns vanhaan hyvään aikaan tuskin tulee. Ovi on miun puoleltani raollaan jos hän haluaa vielä joskus olla tekemisissä kanssani. Hänestä en tiedä, koska en ole kysynyt.
"Loppuhuipennuksena" ollen ja päätyen aiheesta villasukkiin. Tein tännään elämäni ensimmäisen ilmoituksen eläinsuojeluun. Toivottavasti sen tietyn koiran olot nyt paranevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti