Kalorit menivät päin prinkkalaa ja lujaa. Ketuttaa rankasti. Olin juuri tulossa kotiin, kun näin sattuamalta matkanvarrella äitini, pikku veljeni ja pikku siskoni, jotka olivat menossa äitilleni. Äitini kotiutui juuri ulkomailta, niin en oikein voinut mitenkään kohteliaasti kieltäytyäkkään kutsusta. Käännyin kodin kautta, hain koirani mukaan ja lähdettiin äitilleni. Siitähän se karmeus sitten alkoi. Äitini halusi välttämättä laittaa ruokaa. Ei näin ei. Kalorimäärää en edes kykene kirjoittamaan ylös. Niin liikaa, niin kamalan liikaa. Läski sika olo. Huomenna on luvassa rangaistus paasto.
Erikoisinta kaikessa oli kuitenkin se, että koko sen ajan mitä olin pikku veljeni seurassa, niin hän ei kertaakaan vittuillut miulle mistään, vaan käyttäytyi ystävällisesti minnuu kohtaan. Ihan oikeasti, mie en edes muista milloin hän olisi minnuu noin ystävällisesti kohdellut. Erikoiset tilanteet eivät päättyneet siihen, vaan sain häneltä autokyydin kotiin saakka ja matka taittui jutellessa niitä näitä ja siitä, että veljeni on viikon päästä lähdössä armeijaan. Miulla on vaan niin sellainen fiilis tästä, että näen yhä unta ja herään jossain vaiheessa. Ehkä miun ja veljeni välien paranemiseen on sittenkin mahdollisuus?
Kotiin päästyä oli niin ihanan terapeuttista tehdä suur siivous, kun koirani jäi vielä äitin luokse. Hyötyliikunta<3 Äitini halusi palauttaa koirani myöhemmin, kunhan he olisivat ensin viettäneet laatuaikaa kahden eri koirapuisto reissun kera. Kotiin päästyä muru on lähinnä nukkunut onnellisen oloisena sohvalla ja tuhissut hassusti.
Kappas, hänkin on meikäläisiä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti